Mitä ihmeessä tämä kuihtuva kyläpahanen uutta kirjastoa haikailee,kun se jo on valmiina Jämsänkoskella ja sitä paitsi lukijat vähentyvät koko ajan.Yritetään nyt pysyä jotenkin järkevinä.
Säästetään.
Anonyymi
14<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Jämsänkoskella kirjastona toimiva tila on entinen kaupungintalo ja myös tuleva kaupungintalo, kunhan kirjaston uudisrakennus saadaan aikaiseksi.
Nykyisen kirjaston rakenteet eivät ole mitoitettu kirjahyllyille. Eihän siellä ole kuin pieni pätkä kirjahyllyä per huone seinän vieressä ja maksimi kuormitus varoitus lappuja joka paikassa.
Toimistorakennuksena se sen sijaan ajaa asiansa.
Onhan siinä talossa ennenkin ollut kirjasto, joskus 70-80-luvulla. Koko kolmas kerros oli kirjastona, väliseiniä eli pikkukopperoita ei sillon ollut vaan kerros oli yhtä suurta tilaa. Kirjastokortitkin oli sillon pahvisia läpysköjä. Tais olla pojilla siniset ja tytöillä vaaleanpunaiset kirjastokortit. Hyvin tuntu ainakin sillon kestävän rakenteet.
Jos Jämsänkoski ei kelpaa pääkirjaston paikaksi, niin miten se kelpaa kaupungintalon paikaksi?
Kutistunut ja edelleen kuihtuvainen kyläpahanen sijoittaa varansa päättäjijen osaamattomuuden vuoksi, konsulttien palkkioihin, jotka mittavia ja sitten kivi laatta humpuukiin ,, mitäpä siitä kirjastosta??
Tarpeeksi kun säästetään/laitetaan porukkaa pihalle niin töille täytyy ostaa tekijät muualta. Hölmölässäkin osattiin jatkaa peittoa, miksei siis Jämsässäkin.
Sitähän se politiikka on.
Se on osaamaton se kaupungininsinööri,konsultteja käyttää yhtäpaljon kun sokkarin leipäosasto,ja se on paljon se.
jämsän keskustassa on tyhjiä liiketiloja joihin kirjasto mahtuisi. Esim koskentiellä. Ei se tarvi mikään palatsi olla missä piipahdetaan kerran viikossa.
Mihinkähän kiinteistöön ajattelisit esim. Koskentiellä kirjaston sijoittaa? Tai muuallakaan keskustassa? Oletko koskaan edes käynyt Jämsän nykyistä Koskella olevaa edeltävässä kirjastossa?
Nordea ja ja vanha Juven on tyhjillään. Ne kun yhdistää saa isonkin kirjaston.
Siinä vaan talojen välissä sattuu olemaan rappukäytävä. Mitenkäs se poistetaan?
Tuohan on totta! Mielestäni Nordean tila olisi loistava paikka kirjastolle. Kooltaan riittäisi sellaisenaan, en ole koskaan nähnyt kirjastossa ruuhkaa.
Onkohan sitä tajuttu miettiä..? Aloitteen paikka.
todella hyvä idea ja ehdottomasti vain aloitetta menemään.
Aloittajalla järkeä,kyllä ne muutamat kirjastossa kävijät voi mennä bussilla sinne nykyiseen kirjastoon nyt ja aina vaikka ne asuukin muka Jämsän keskustassa.
koko kirjasto käsite on vanhanaikaista. Nykyään on jo melkein jokaisella kirjasto kämmenessä.