Itsestään tummuvat

silmälasit

Onko kenelläkään kokemuksia yhdistetyistä aurinkolaseista ja silmälaseista? Siis sellaisista, joiden linssit tummuvat valoisuuden mukaan. Itsellä on molemmissa silmissä -3,5 näkö ja en pärjää ilmän silmälaseja ollenkaan. Piilolasit eivät sopineet minulle. On myös hankalaa vaihtaa aurinkolaseja ja tavallisia silmälaseja.

11

15707

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • silmälääkäri

      Nuo voivat olla hyvä vaihtoehto yleislaseiksi. Huomaa kuitenkin, että itsestääntummuvat lasit eivät kirkkaimmallaankaan ole niin valoa läpäisevät kuin tavalliset lasit ja kirkastuvat hitaammin kuin tummuvat. Siksi ongelmia voi olla autoillessa esim. tunneliin ajaessa päivällä (eivät kirkastu tarpeeksi nopeasti) ja yöllä eli "tavalliset" lasit saattavat itsetummuvien lisäksi autoilevilla tarpeen (riippuen toki siitä, millaisia reittejä ajaa ja mihin päiväsaikaan ajaa).

      • hankkinut

        Optikko sanoi, että tämäntyyppiset lasit eivät ole hyvät aurinkolaseina autoillessa, koska ultraviolettisäteily ei pääse auton lasien läpi, jolloin lasit eivät tummu. Joten lasit ovat todella käytännölliset ulkoiluun ym. mutta autoiluun tarvitaan eri lasit. Mutta hyvät "varalasit" erityisesti aurinkoiseen vuodenaikaan. Tosin kalliit..


    • silmälasit

      Itselläni on itsestään tummuvat silmälasit -7.5 arvoilla. Olen tyytyväinen laseihini, etenkin keväällä jolloin aurinko paistaa ja on muutenkin kirkasta. On kätevää ettei tarvitse kantaa kaksia laseja tai erillisiä lärpyttimiä mukana, vaan lasit tummuvat häikäisyn mukaan. Ainoa huono puoli on lasien tummuminen myös pilvisellä säällä tai sateella - tämä seikka on hyvä tietää ennen lasien hankintaa. Silmälasit ovat sikakalliit, mutta kokonaishinnassa itsestään tummuvien linssien hinta on kohtuullinen. Aion hankkia itsestään tummuvat silmälasit myös seuraavalla kerralla.

      • kysymys vielä

        Muutama kysymys sinulle, jos viitsit vastata. Kuinka lasit toimivat autoillessa eli tummuvatko ne vai eivät auringonpaisteen mukaan? Voiko laseja käyttää normaalisti sisällä työskennellessä vai ovatko ne tummemmat kuin tavalliset silmälasit? Onko sateella lasien tummuminen suurta/haittaavaa?
        Kiitos, jos viitsit vastata. Olivat tosiaan sikakalliit.. tai no mihin sitä vertaa.(itsellä maksoi kaikkineen 500E). En ole vain saanut laseja vielä. Olen vain onnistunut hajottamaan yhdet vahvuuksilla olevat aurinkolasit tässä "vaihtorumbassa" Tosi hankala kun täytyy vaihtaa tavalliset lasit esim. kaupassa.


      • silmälasit, osa 2
        kysymys vielä kirjoitti:

        Muutama kysymys sinulle, jos viitsit vastata. Kuinka lasit toimivat autoillessa eli tummuvatko ne vai eivät auringonpaisteen mukaan? Voiko laseja käyttää normaalisti sisällä työskennellessä vai ovatko ne tummemmat kuin tavalliset silmälasit? Onko sateella lasien tummuminen suurta/haittaavaa?
        Kiitos, jos viitsit vastata. Olivat tosiaan sikakalliit.. tai no mihin sitä vertaa.(itsellä maksoi kaikkineen 500E). En ole vain saanut laseja vielä. Olen vain onnistunut hajottamaan yhdet vahvuuksilla olevat aurinkolasit tässä "vaihtorumbassa" Tosi hankala kun täytyy vaihtaa tavalliset lasit esim. kaupassa.

        Silmälasini tummuvat auringonpaisteen mukaan - täysin kirkkaalla tummuvat täysin, jos on pilvisempää, silloin vähemmän tummuutta. Yhtenä miinuksena voin mainita, etteivät lasit ole tarpeeksi "tummat" kirkkaalla auringonpaisteella - saisivat nimittäin olla.

        Itse käytän laseja myös työskennellessäni ja lasit vaalenevat muutaman minuutin kuluttua sisälle tultaessa. Linssit eivät ole täysin kirkkaat vaalentuessaan, mutta itseäni se ei haittaa koska ero on niin pieni ettei sitä katsellessa huomaa.

        Pilvisen sään vaikutus linssien tummumiseen on myös henk.kohtainen asia - minua tummuminen ei häiritse, eikä siihen välttämättä kiinnitä edes huomiota, koska värit ym näkee tarkasti. Mutta kuten sanottu, jokainen kokee asiat eri tavalla, ja jotakin voi häiritä linssien tummuminen sateella tai pilvisellä säällä, joten kannattaa varautua siihen.

        Omat lasini maksoivat 790 € viime vuoden kesäkuussa, joten hinta on aikamoinen! Toisaalta ne ovat myös moniteholasit, mikä nosti hintaa.

        Itse olen kaikesta huolimatta tyytyväinen laseihini, varsinkin näin keväällä auringon paistaessa kirkkaasti lumihangelle. Eikä myöskään tarvitse vaihtaa laseja sisälle ja ulos mentäessä - itse pärjään hyvin näillä yksillä laseilla.


    • Anonyymi

      Viime viikolla sain tummvat lasit eilen oli ulkona vähän lumitöissä lähdimme autoilemaan katsoin peilistä niin minulla oli aurinkolasit päässä täysin tummat. Aurinko ei paistanut yhtään hangesta otti säteilyn ja tummuivat täysin .tänään sama juttu vähän lumitöitä ja taas lasit tummuivat. En tiennyt että lasit tummuvat vaikkei ole aurinkoakaan. Hangesta ottaaa säteilyn ja tummuvat. Onneksi sain ultrasuojan puoleen hintaan koko lasit maksoivat reilusti alle tonnin koska kaikki oli puoleen hintaan. Onko muilla samanlaisia kokemuksia että tummuvat hangesta vaikkei aurinkoa ole yhtään

    • Anonyymi

      Minulla on toiset itsestään tummuvat lasit ja olen tyytyväinen niihin.mutta olen havainnut että välillä tummua häviää hitaammin,voiko olla että toimivuus heikkenee lasien vanhetessa??🤔

    • Anonyymi

      Olen tykännyt (transition gen s ) laseista, ulkoilussa tosi kivat kevät/kesä/alkusyksy aikaan ja sisälläovat ihan tavalliset lasit. Ja tuo malli tummuu ja vaalenee tosi nopsasti. Mutta tarvitsee olla kyllä Suomen oloissa lisäksi tavalliset kirkkaat lasit eli ne tummuvat hyvät vähän niinkun varalaseina/kakkoslaseina ja kivoina "kesälaseina" ja autoilija/vesilä liikkuja tarvii vielä lisäksi aurinkolasit vahvuuksilla. Eli itse näin kokemuksella kyllä suosittelen, että jos vaan budjetti riittää niin kolmet lasit ja parhaimmat niistä ne tavalliset kirkkaat.

    • Anonyymi

      Eli siis ne tummuvat lasit eivät poista kirkkaiden lasien tarvetta, eikä ne poista myöskään aurinkolasien tarvetta, mutta ovat kiva lisä sellaiselle ihmiselle joka ei ilman laseja pärjää.

    • Anonyymi

      Tummuvien lasien kehykset kannattaa miettiä tarkkaan, koska on näytettävä hyvältä ja toimivalta sekä kirkkaana että aurinkolasina. Tuossa kannattaa muistaa että kun se linssi sitten auringossa tummuu saa se ne lasit aina näyttämään vähän pienemmiltä päässä kuin ovatkaan eli kannattaa ehkä ottaa vähän isommat kehykset jos voimakkuudet vaan jotenkin antaa myötä. Ja lisäksi jos voimakkuuksia on vähänkään enemmän niin se koko linssi menee tummaksi eli esim. hennommat metallikehykset eivät välttämättä näytä kauhean hyvältä jos sivuilta paistaa paksu tumma aurinkolasilinssin reuna.

    • Anonyymi00011

      Olen pettyny,relun vuoden käytön jälkeen pinta alkoi hilselllä,ei ilmeiseti kestä Espanjan aurinkoa,hintaakin näillä monitehoilla ja parempilaatuisella kovuusasteella tuli karvan verran alle tonni.Nämä on insrun lasit.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      27
      1479
    2. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      75
      1289
    3. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      84
      1231
    4. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      10
      1054
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      129
      1035
    6. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      72
      926
    7. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      87
      881
    8. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      52
      722
    9. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      137
      716
    10. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      86
      687
    11. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      146
      604
    12. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      54
      603
    13. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      28
      598
    14. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      50
      589
    15. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

      Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
      Suomalaiset julkkikset
      13
      579
    16. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      91
      577
    17. Uusi ruokapaikka

      Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä
      Haapavesi
      23
      561
    18. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

      Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
      Ikävä
      37
      558
    19. Jos oikeasti haluat mies

      Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.
      Ikävä
      94
      556
    20. 46
      543
    Aihe