Radio Suomi haluaa vähemmän kuulijoita

Anonyymi

Yli puolet (55 %) Radio Suomen kuuntelijoista on yli 60-vuotiaita. Alle 45-vuotiaita on vain 20 % ja näistä alle 30-vuotiaita nuoria lienee vain kourallinen. Kanavan musiikkitarjonta ei kuitenkaan kuuntelijoita kumarra. Suurin osa soittolistojen tarjonnasta on piipittäen ja huokaillen laulettua tai muuten ärsyttävää nykypoppia, siis alle 30-vuotiaiden musiikkia.

Radio Suomi pyrkii nykylinjallaan myös ”läsnäoloon”, mikä tarkoittanee sitä, että juontajat ovat alkaneet kommentoida reportaaseja, musiikkia, säätä, maailmanmenoa ja kaikkea mahdollista vuolaasti ja läsnäolevasti. Lässyttäminen on saavuttanut joissakin alueradioissa megalomaaniset mittasuhteet, minkä vuoksi moni on joutunut vaihtamaan kiireesti kanavaa. Mutta ehkäpä tämä on tarkoitettu noille yli 60-vuotiaille. Yksin asuvat dementoituneet vanhukset kuuntelevat mielellään jatkuvaa ja helposti avautuvaa puhetulvaa.

5

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Enpä ole pariin vuosikymmeneen kuunnellut radiota, kuin vain pakolla autossa matkustaessani.

      YLE tuputtaa suomalaisvastaista agendaansa joka tuutista, joten olen mieluumin sitä vailla.

    • Anonyymi

      Mistä noita kirkuvia naisia ja piipittäviä miehiä oikein tulee. Kehtaavat vielä pitää itseään laulajina. Sanoituksetkin ihan sieltä, hoetaan samoja 2-3 sanaa ja loppu vingutaan tai rääkytään. Kuka sen kamalan soitettavan musiikin päättää.

    • Anonyymi

      Ylen mielestä kanavan kuulijakuntaa pitää nuorentaa, kun se on "vääränikäisten" suosiossa. Yle Puhetta kuuntelivat aikanaan myös vanhemmat ihmiset, mutta Yle muokkasi kanavaa niin, ettei se kelpaa enää juuri kenellekään. Onko tämä myös radio Suomen tie?

      Ikäprofiloinnit ovat lähtöisin kaupallisista radioista ja mainostajien houkuttelemisesta. Verovaroin toimivan laitoksen luulisi voivan keskittyä laadukkaan ohjelmiston tuottamiseen. Sellaista kuuntelisivat kaikenikäiset.

      • Anonyymi

        Ja arvaapa miksi???

        Koska nuoremmat ihmiset ovat alttiimpia poliittiselle AIVOPESULLE!


    • Anonyymi

      yle-x-kikkeli-toimittajat (muistatteko sen yle toimittajan joka oli syytteessä raiskauksesta) kikattelee yhä edelleen "pojat noin 40 v" siellä langoilla. Vaimo on ilmeisesti valtiolla tai kunnalla töissä (tai mamma)!? Vai oliko se pappa betalar? eller hyyr?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      67
      1686
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      163
      1401
    3. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      88
      1222
    4. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      120
      1194
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      48
      1096
    6. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      70
      859
    7. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      104
      825
    8. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      190
      748
    9. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      93
      727
    10. Mitä vastaat jos

      Kysyn maanantaina jutteluaikaa ihan arkipäivisistä asioista, rauhassa? Koska nimittäin aion 😍
      Ikävä
      36
      654
    Aihe