Rakennustarkastaja

Anonyymi

Kylpyhuoneremontissa tuli ongelmia.

Hankin HTT-tavarantarkastajan paikalle. Sovimme, että henkilö tekee tarkastuksen kuin omiin nimiin, ilman HTT:tä.

Kaveri kuulosti puhelimella järkevältä.

Paikalle tultuaan, tai oikeastaan toisen henkilön kyydillä tuli... Meni vain viitisen minuuttia, kun hoksasin, että miten uuno kaveri on.

Ei siitä tarkistuksesta oikein mitään tullut, taikka edes osannut katsoa lattiakaatoja jne...

Raportin aikoi tehdä. Soitin jälkeenpäin, että perutaan homma, mutta oli kuulema jo raportin tehnyt ja oli muutamaa sataa euroa vailla siitä.

Oli antamassa tilinumeroaan puhelimitse minne maksaa summa, mutta käskin laittamaan oikean laskun ja raportti ensin, etten iliman näkemistä maksa. "Et saa raporttia, ennen kuin olet maksanut"

Piti alkaa tutkimaan henkilön taustoja. Ilmeni, että on saanut potkut joka rakennusvalvojan virasta, suoraan sanottuna on jopa juoppo, huuhaa ukko.

Mitenhän tämänlaiseen tarkastajaan pitäisi suhtautua nyt sitten ?

Oikeastaan tarkastajalla ei väliä, mutta tuohon laskutukseen. Jos lasku tulee, niin olettaisin, että siellä on myös ALV. osuus "työstä". Muutoin voisin olettaa, että voin huoletta jättää laskun maksamatta, että olisi pelkoa jälkivaatimuksista.

7

894

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      AP lisäys.

      Toinen rakennustarkastaja käynyt (asiallinen tällä kertaa), joten se huoli on ohitse.

    • Anonyymi

      Rakennustarkastaja on kunnan tai kaupungin virkamies joka hyväksyy rakennuksen eri vaiheiden työt ja viimeisenä tekee lopputarkastuksen kun työ on valmis. Jos hän hyväksyy niin rakennuksen saa ottaa käyttöön.

      • Anonyymi

        Kyllä pöiittisin perustein moni virkamies i väärässä hommassa 70 luvn lopulla rkensin omaa talo fiksu kirvesmies sanoi paskast tulee tlaoon pin jos näillä koroilla tehdää pitää meen kuntaan sanomaan et mene ei ne mitään ymmärrä kuinka korjatan otti korkomerkin pois ja nosti 40cm nyt on ainoa talo kadulla josta sadevedet menee tiellepäin 3 taloa on kaivettu siivut auki ja tehty kaikenmaailman vesipatoja. Naapuri tuli tähän ja sanoi hän ottaa kirveen ja lähte kunnntalolle kun vesi tulee olohuoneeseen.
        Joten tälaista pelleilyä


    • Anonyymi

      Raportti on kuitenkin tullut valmiiksi, se riittää. Eri asia, jos työ olisi jäänyt kesken.

      • Anonyymi

        Työtä ei vain saa ilman ennakkomaksua. Ennakkoon en todellakaan maksa, jonkun juopon tilille rahoja. Laskua tuskin voi tehdä, kun selvisi ettei hänellö ole yritystä taikka toiminimeä, jonka kautta laskun tekee...

        AP


    • Anonyymi

      Jos ajattelet kotitalousvähennystä niin sitä ei saa jos tekijä ei ole rekisteröitynä ALV-rekisteriin.

    • Anonyymi

      Riitatapauksissa olet heikoilla, oikeastaan asiassa on merkityksellisempää, oletko sinä juoppo, koska siinä tapauksessa tarkastaja tuskin asiaa riitauttaa.

      Tavarantarkastajaksi mielivälle korkeakoulututkinto ei ole välttämätön edellytys, opistotasoinenkin riittää, mutta ammattikoulututkintoa ei vielä oteta huomioon. Lisäksi edellytetään vähintään 30 vuoden ikää, hyvämaineisuutta ja rehellisyyttä, puolueettomuutta sekä itsensä ja omaisuutensa hallintaa, eli hakija ei saa olla vajaavaltainen, eikä konkurssissa.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      72
      2719
    2. Kyllä nämä nyky autonakut ja autotki on heikloja

      Vuoden vanha akku, eikä inahdakaan.... Pistin vara-akun just lataukseen ja lähen sillä antamaan apuvirtaa Jos ei toimi,
      Ikävä
      25
      2468
    3. Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!

      Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville
      Suomalaiset julkkikset
      42
      2161
    4. Muistan vuosikymmenten takaa

      Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.
      Ikävä
      13
      2006
    5. Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?

      Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -
      Maailman menoa
      110
      1492
    6. Voiko kaivattu olla liian vanha?

      Tai muuten huonokuntoinen...
      Ikävä
      167
      1353
    7. Missä näit viimeksi kaivattusi?

      Menikö kohtaaminen hyvin vai ujousko esti lähestymästä?
      Ikävä
      52
      1032
    8. Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?

      Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa
      Työpaikat
      28
      964
    9. IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...

      71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih
      Terveys
      16
      788
    10. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      99
      781
    Aihe