Auttakaa!!

Hei, meillä on n.4 -vuotias kolli maatias kissa ja n.2 -vuotias narttu kissa. Molemmat on leikattuja.

Mutta silti narttu kissallamme on niitä juoksuja. Koko talvi saatiin olla rauhassa siltä huudolta ja naukumiselta, mutta nyt keskiviikkona se taas alkoi. Hän alkoi "tarjoamaan" itseään tälle herra puolisell, Nosti takapuoltaan, kiehnäsi oikein itseään joka paikkaan ja ennenkaikea huuti jatkuvasti ja vielä eniten öisin!

Mitä voisi tehdä kun ei tätä jaksa taas sitä seuraavaa kahdeksaa kuukautta??!!

Onko jotain lievitys keinoa tälle ja onko teillä muilla samoja kokemuksia. Naapuritkin ovat varmaan hermoissaan kun täällä on aika ohuet seinät.

Uudelleen leikauttaminen ei kannata. Sitä ollaan kyselty jo.

Syötimme "kissojen e-pillereitä" mutta eläinlääkärimme mukaan se ei kannata ja eivätkä ole terveellisiä.

Onko siis muilla leikattuja narttu kissoja mutta silti niillä esiintyy niitä juoksuja?

Toivottavasti on jotain keinoja ettei tarvi kaikkia öitä valvoo.. :(
2317
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Meillä on leikattu kolli ja toistaiseksi leikkaamaton narttu.
Kun nartulla on kiima, hoitelee kolli "tehtävänsä" entiseen malliin, joten ei siltäkään halut ole menneet...

Äänestä
  • Joo,myös se meidän leikattu kolli "hyppää"tän nartun selkään ja alkaa ikäänkuin parittelemaan että tieto miten "se" tehdään ei ole unohtunut....

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pariskunta kirjoitti:

Hei, meillä on n.4 -vuotias kolli maatias kissa ja n.2 -vuotias narttu kissa. Molemmat on leikattuja.

Mutta silti narttu kissallamme on niitä juoksuja. Koko talvi saatiin olla rauhassa siltä huudolta ja naukumiselta, mutta nyt keskiviikkona se taas alkoi. Hän alkoi "tarjoamaan" itseään tälle herra puolisell, Nosti takapuoltaan, kiehnäsi oikein itseään joka paikkaan ja ennenkaikea huuti jatkuvasti ja vielä eniten öisin!

Mitä voisi tehdä kun ei tätä jaksa taas sitä seuraavaa kahdeksaa kuukautta??!!

Onko jotain lievitys keinoa tälle ja onko teillä muilla samoja kokemuksia. Naapuritkin ovat varmaan hermoissaan kun täällä on aika ohuet seinät.

Uudelleen leikauttaminen ei kannata. Sitä ollaan kyselty jo.

Syötimme "kissojen e-pillereitä" mutta eläinlääkärimme mukaan se ei kannata ja eivätkä ole terveellisiä.

Onko siis muilla leikattuja narttu kissoja mutta silti niillä esiintyy niitä juoksuja?

Toivottavasti on jotain keinoja ettei tarvi kaikkia öitä valvoo.. :(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu