Kannattaako käydä, kiva paikka?
Oletko käynyt Valamon luostarissa
12
164
Vastaukset
Olen käynyt pari kertaa, tosin aikaa on noin 20-30 vuoden välillä.
Eniten jäi mieleen vanha kirkko ja aarrekammio.
Myös hautausmaalla käyskentelimme.
Poikkesimme myös Lintulassa.
Mikäli tuon tyyppisistä paikoista tykkää kannattaa käydä. Itse kyllä tykkäsin katsella ja kuljeskella siellä.- Anonyymi
Joo. Mun entinen kämppä. Sikakorvessa. Kiva kun pääsin sieltä pois ihmisten ilmoille kehittymään.
Useita kertoja, olen ollut erilaisilla kursseilla
kesällä ja talvella, ihana rauhoittumisen paikka.
Kaunis ympäristö, kesäisin sinne voi mennä vaikka laivalla.
Useita kertoja olen ollut ikoninmaalauskurssilla, noin kymmenen vuotta sitten viimeksi, talkoolaiseksikin joskus muinoin ajattelin, mutta se jäi.
Jos sattuu matkan varrelle, käyn mielelläni siellä syömässä, luostarikaupassa sorrun vaikka mihin, ainakin viiniin.
Tänä kesänä on vielä käymättä, hyvä kun näin muistutat,
siellä on muuten upea kirjasto ja taidenäyttelyitä... ja konsertteja.- Anonyymi
Todellakin käymisen arvoinen paikka, mutta tulee muistaa, että mikään huvipuisto se ei ole, vaan on syytä käyttäytyä asiallisesti. Kirkko on hieno, vaikkakin aika pieni, mutta koko alue sinänsä tutustumisen arvoinen.
- Anonyymi
Vanha valamo Laatokalla olisi näkemisen arvoinen
- Anonyymi
en ole käynyt, pelkään että tekevät viiniksi
njjj - Anonyymi
En ole käynyt.
Tulee mieleen se nunna, joka katosi jäljettömiin.
Beng- Anonyymi
Mitenhän sille kunnalle kävi, karkasiko pois?
- Anonyymi
Minulla on munkkifofia.
Syön munkkeja huoltoasemilla kyllä mutta valamoon saakka ei intressini ylety.
Toki nunnuka nunnuka lailai lai laa voisin käydä tipulassa katsomassa nunnia. Mutta eivät asetu näytille kuin korkeasaaren eläimet. Joten melkein tyhjiä seiniä joutuisi katselemaan.
Juu. Tottakai olen käynyt molemmissa, parikin ja kolmekin kertaa. Mutta se on maksimi.
- Anonyymi
Älyttömän hyvää ruokaa. Jo senkin vuoksi kannattaa. Ja katso myös
https://www.ort.fi/uutishuone/2014-07-09/konevitsalaisen-jumalanaidin-ikonin-juhla - Anonyymi
Kyllä, pari vuotta sitten. Laatokka näytti parhaimmat kasvonsa, peilityyni, lämpimänä toukokuun loppupuolen päivänä. Täpärästi siitävä vaha Karjala näkyi lännessä.
- Anonyymi
En, mutta ikoni tuossa nurkassa :)
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad911487- 541033
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että384877- 156859
- 56733
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän124727- 51668
- 57641
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38635- 76632