Elämmekö illuusiossa? Synnymme ajassa, astumme kasvukipuihin. Haemme peilikuvaa pariutua. Lainaamme lapsia, kunnes heillä on oma tahto luoda oma illuusionsa. Katsomme vierestä kantaen opasviittoja. Vasta eron kynnyksellä
yritämme tarttua elämään vain joutuaksemme päästämään maan tuhkan.
Elämmekö liian nopeasti? Osaammeko tarttua oikeaan elämään, kun kysymme samoja kysymyksiä: Onko siitä jo niin monta vuotta?
Niin, osaammeko jo elää kuin todella huomaisimme kaiken ympärillämme? Itselläni jo työn takia aika kuluu suorastaan kiusallisen nopeasti.
Suunnittelemme jo lomia joilla ei osaa pysähtyä ja syntymäpäiviä on taas ovella. Tarvitsemmeko henkisiä jarruja?
yritämme tarttua elämään vain joutuaksemme päästämään maan tuhkan.
Elämmekö liian nopeasti? Osaammeko tarttua oikeaan elämään, kun kysymme samoja kysymyksiä: Onko siitä jo niin monta vuotta?
Niin, osaammeko jo elää kuin todella huomaisimme kaiken ympärillämme? Itselläni jo työn takia aika kuluu suorastaan kiusallisen nopeasti.
Suunnittelemme jo lomia joilla ei osaa pysähtyä ja syntymäpäiviä on taas ovella. Tarvitsemmeko henkisiä jarruja?
Vastaukset 24
Vanhimmat
pysähdy... ja määritä loppuelämäsi uudestaan. Niin, tiedän ettet pysty. 25 penniä kiitos.
Ps.
Illuusio on aivoissamme
:) Illuusio oli vain johdatus, jonka uskon monen sivuuttavan. Itselläni ei sitä ole.
Viimeinen kysymys oli itse asia. Eikä edes henkilökohtainen. Hmmm... No, ansaitsin tuon.
Ps. Itse asiassa minulla on oikeastikin 25-penninen. Siitä en voi valitettavasti luopua.
alastomina synnymme tähän maailmaan. Mitään maallista, elämämme aikana hankittua mammonaa emme mukaamme saa, kun lähdön hetki koittaa. Tai jos saamme, ei siitä todistettavasti ole hyötyä ja iloa "siellä jossain". Ainakaan, kukaan ei ole tullut kertomaan jälkeenpäin...
Tuon kolikon jätän mahdollisille jälkeläisilleni. Se on sentään vuodelta 1889.
Pala Suomen alistettua historiaa.
ovat meillä lainassa, kasvatamme tai ainakin yritämme kasvattaa heidät kaikkien sääntöjen mukaan. Vielä silloinkin, vaikka he ovat kotoa pois he tarvitsevat tukeamme. Aika menee vinhaa kyytiä, onnistumiset ja monet epäonnistumiset muokkaavat ihmistä matkan varrella. Itse olen sitä mieltä, että juuri vaikeudet kasvattavat ihmistä..opettavat häntä kohtaamaan asioita, joita ei välttämättä muuten edes kohtaisi. Nykyaikakin muokkaa ihmistä kiireellä ja kasvavilla vaatimuksilla. Ei "ehditä" pysähtymään..aika menee koko ajan...me mukana. Luonto voisi kuvata mielestäni henkistä jarrua aika hyvinkin:) Mm. hoitomuotona käytetty...
selkeästi ja ytimekkäästi kerroit. Meikäläiselläkin kiire on muokannut vaikka mitä. On oltava nopea auto, pika vaatteet, pikaruoka, pika kengät, päräytykset...jne...:))) sellaista se on tuon kiireen kanssa, ei sitten millään ennätä enää mihinkään. Olen jo harkinnut muuttaa tuonne lapin tuntureille asumaan. Siellä ei kuulema kiirettä ole.
Olen pikkuhiljaa lisäämässä sen sallittua käyttöä. :)
Tällä saitilla alkaa olla yhä enemmän virheitä. Vastasin edellisen Japanittarelle, mutta kone sylki sepälle... Sortoa! :)
Juurihoitoa ylläpitäjälle.
parempaa tuskin onkaan:) Olisimme saaneet tärkeää tietoa rikkaruohoistammekin esivanhemmiltamme..sinne ovat vieneet mukanaan..
Oma kone sekosi. Ignooratkaa tuo kas kummaa....
muuten että juolavehnäkin, vaikka on rikkaruohoksi luokiteltu pahimmasta päästä... sitoo erittäin tehokkaasti radioaktiivista säteilyä... joten ei siis mikään hyödytön kasvi sekään.
vaikka, minkälaista purnukkaa:))Mutta ei voi väheksyä luonnon parantamista henkisestikään..sitä lähinnä tarkoitin..muistaakseni jopa puutarhoille viedään potilaita "työharjoitteluun".
onkin aivan mahtavat tuoksut, varsinkin ruusuhuoneessa... sitä ei voi sanoin kuvata... se pitää kokea :))) ... lapinvuokko on muuten kaunis kukka :))))
takerruin tuohon mainitsemaasi "puutarhaharjoitteluun" hoitomuotona, muistit oikein , nykyään sitä tosiaankin käytetään terapiamuotona skitsofreenikoille esimerkiksi.
Tyttäreni on hoitsuna ed.mainitunlais.laitoksessa. Moi vaan, jatkakaa:))
tuntuu tosiaan pyöritykseltä,varmaankin senkin takia että mikään ei tosissaan pääse koskettamaan.
Rakastuminen tai läheisen kuolema... ikään kuin hiljentää ja pysäytää vain olemaan (ainakin hetkeksi)
Kas, kas. Täältä löytyy oivaltajiakin. :)
vakavasti, merkitsee se monelle pysähtymistä ja elämistä tuon sairauden ehdoilla..moni kokee silloin ja sen aikana tunteita, joita ei osannut arvostaa eikä ennakoida aiemmin. Pintaan nousee asioita, jotka opettavat arvostamaan terveyttäkin ihan eri tavalla. Ainakin itse olen joutunut huomaamaan lähiomaiseni sairastumisen myötä, kuinka tärkeää olisi elää sairaan vierellä ilman katumusta.. koska tämä päiväkin voi olla viimeinen..
Tuntuu myös erittäin epäoikeudenkaiselta. Syyttävää sormea on vaikea osoittaa mihinkään konkreettiseen. Tyhjäksi jäänyt aukko ei täyty millään.
Huomaa ettei elämä ole enää itsestään selvyys.
näyttää tosi epäoikeudenmukaiselta.Vaan toivo elää että kaikki on Suuremmassa kädessä....
päivästä toiseen valintoja, jotka ovat oikeita tai vääriä..siitä huolimatta on turvallista nukahtaa "Isomman" huolenpitoon..näinhän se on..virheet opettavat. Uusi päivä uusine valintoineen on kuin lupausta jostain..
Henkinen jarru tulee jokaiselle jossain vaiheessa elämää. Joko omana tai lapsen sairautena, läheisen poismenona, avioerona, taloudellisena katastrofeina. Havahtuakseen ihminen tarvitsee rajuaja muistutuksia kuolevaisuudestaan. Joku tarvitsee jopa useamman muistutuksen, ennen kuin ymmärrys riittää oravanpyörästä pois hyppäykseen ja loppuelämänsä muovaamiseen mieleisekseen.
Kun joutuu katsomaan elämäänsä silmästä silmään, hyväksymään kaiken tämän loppuvan jonain päivänä, aikaa ei ole enää hukattavaksi turhuuteen, vaan aikaa pitää käyttää harkiten.
Kiire loppuu, huomaa auringon nousevan ja laskevan aivan eri tavalla kuin ennen. Huomaa ihmiset ympärillään, ei ole enää ihmismassaa, on ihminen.
Kun kiipeäminen loppuu, on vapaanpudotuksen vuoro.
Illusion on lähinnä kuvitelma turhan tärkeydestä.
Viittaan viestiin kas...
Viittaan viestiin kas...
Putkahti mieleeni kysymys: mitä oikein odotat elämältä?
"Synnymme ajassa, astumme kasvukipuihin. Haemme peilikuvaa pariutua. Lainaamme lapsia, kunnes heillä on oma tahto luoda oma illuusionsa. Katsomme vierestä kantaen opasviittoja."
Oletko koskaan miettinyt miltä se vaihtoehto näyttää? Siis ilman kasvukipuja, pariutumista ja lapsia. Eikähän nekin ole ihan tarpeeksi hyviä syitä elää, tarkoitan todellisia, ei illuusioita.
"Niin, osaammeko jo elää kuin todella huomaisimme kaiken ympärillämme?"
Mieti vain, monesko kevät on sinulle tulossa? Eikö se ole yhtä ihmeellinen joka kerta?
Taidat haikailla muistoja, niillä nyt ei vaan elä.. :)