Pidättekö vai ei?

Otsikon pitäisi olla selvä ja hyvä. Ylläpito vaatii sellaista. Minä se vaan toimin tavallani.

Ihmettelen miksi Perussuomalaiset ovat nostaneet suosiotaan noin kummasti. Minä en niinkään ihmettele!

Suomen kansa muodostuu perusihmisistä, jotka ovat heränneet ajattelemaan ja tulos näkyy.

Ovatko liikkeellä vasurit vai porvarit vai kaikki. Ei sentään, vain suuri osa. Järjen ääntä kuunnellaan joka taholla.

Mistä se järjen ääni kuuluu? Se kuuluu Jussi Halla- Ahon suusta, joka hoitaa ainakin yhtä professuuria ja on siis

Haukut saan, mutta anonyyminä tämän kirjoitan.
13<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Piti olla. Järjen ääntä kuunnellaan joka taholla....

Äänestä

Suomen kansa on havahtunut siihen vaaraan, mikä uhkaa tuhota länsimaisen hyvinvoinnin ja turvallisuuden. Kansa on huomannut, miten eräät tahot käyttävät pakolaisuutta omiin bisneksiinsä. Kansa tajuaa että köyhiä autetaan parhaiten siellä omassa maassaan, jotta oppivat pitämään huolta itsestään. Ongelmien pakoon luikkiminen ei mitään ratkaise. Ongelmat vaan siirtyy ihmisten mukana uusiin ympäristöihin. Demokratia tulee vielä voittamaan Suomessakin. Hallitus hajoaa pian, se on heti alkuun rikkonut lupaukset kansalle.

Äänestä
  • Demokratia voittaa. Rasistit raastupaan.

    Äänestä

Jos juuri olleesta
ampumakesäleiri-tapahtumasta huolimattakin
alkaa Halla-ahoa kehua
niin on syytä epäillä
omaa järjenkulkuaan.

1Äänestä
  • Vitsit ja hauskuus on geeneissä.
    Jo noin 55 vuotta sitten, poikasina, ammuimme metsässä pilkkaa itsetehdyillä jousipyssyillä. Maaleina meillä oli pahvitauluja joihin oli kirjoitettu eri (keljujen) opettajien nimiä. Esimerkiksi.
    Samaa tarkkuusammuntaa teimme kivi(kumi) ritsoilla.
    On lapsia ja nuoria jotka heittelevät tarkkuutta kivillä tai lumpalloilla vaalijulisteisiin. Eli mitä uutta? Ei mitään.
    Toki aikuisten olisi syytä käyttää harkintaa mutta pikku tai paksussa humalassa se horjuu ja unohtuu.
    Eikä ole todistettu edelleenkään, että siellä metsässä oli oikeasti niitä naamoja tauluina, joihin ammunta tapahtui. Se ei ollut ampumakesäleiri vaan KESÄLEIRI, kokoontuminen.

    Äänestä

Eivätkä mm. H-Aho ja Linkola olleet kesäleirillä.

Äänestä
  • Olivat. Kuvat oli netissä ko. tilaisuudesta.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olivat. Kuvat oli netissä ko. tilaisuudesta.

    Olen nähnyt kuvia sieltä. Laita linkki tänne.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olen nähnyt kuvia sieltä. Laita linkki tänne.

    Eri puolilla vauhkoillaan, että H-Aho oli kesäleirillä, mutta kukaan ei pysty esittämään todisteita vaikka väittävätkin niitä olevan.
    Keskustelun taso ei näinollen ole kovin korkea.

    Äänestä

Entä jos pyyhkii persiinsä noitten samojen inhokkien kuvilla ? Onko se rikollista ja tuomittavaa ?

1Äänestä
  • Moukkamaista.
    Ampuminen ja puukonheitto ihmisnaamat maalitauluna kertoo älyllisestä vajavaisuudestakin. Sellaisten ei pitäisi päästä politiikkan julkisiin tehtäviin
    Onneksi ovatkin oppositiossa. Vaaleihin osallistuminen pitäisi kieltää.

    1Äänestä

  • Justiin, missä persut on hyviä.
    Muut puolueen keskittyvät oikeisiin asioihin kun persut keskittyvät äärikansallismielisiin herjaus propakandaan, suomesta valitettavasti löytyy vajaa 20 prosenttia

    1Äänestä

Olisit nyt vain kirjoittanut sen otsikon, muu oli ihan turhaa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Otsikon pitäisi olla selvä ja hyvä. Ylläpito vaatii sellaista. Minä se vaan toimin tavallani.

Ihmettelen miksi Perussuomalaiset ovat nostaneet suosiotaan noin kummasti. Minä en niinkään ihmettele!

Suomen kansa muodostuu perusihmisistä, jotka ovat heränneet ajattelemaan ja tulos näkyy.

Ovatko liikkeellä vasurit vai porvarit vai kaikki. Ei sentään, vain suuri osa. Järjen ääntä kuunnellaan joka taholla.

Mistä se järjen ääni kuuluu? Se kuuluu Jussi Halla- Ahon suusta, joka hoitaa ainakin yhtä professuuria ja on siis

Haukut saan, mutta anonyyminä tämän kirjoitan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu