Suomi ja Thaimaa nousee

Päinvastoin kuin nimimerkki numball jatkuvasti kertoo että Suomi ja Thaimaa köyhtyy ja kurjistuu niin kumpikin on paremmassa kunnossa kuin koskaan.
https://yle.fi/uutiset/3-10666387

Thaimaan kasvu on ollut 3,5% luokkaa jokaisena viime vuosina, joten hieman kiivaammin kasvaa Thaimaa kuin Suomi taantuman jäljiltä.

Vertauksen vuoksi Thaimaan bruttokansantuote asukasta kohden on samaa luokkaa kuin Kiinan.

Thaimaan pörssikurssit lähtivät nousuun vaalien jälkeen.
12139
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Numerotollolla on todella omituinen tarve tuntemattomista syistä koettaa saada kuulostamaan siltä että kaikki on tosi huonosti sekä Suomessa että Thaimaassa ja kenelläkään ei ole rahaa eikä varaa asua missään eikä tehdä mitään.
Kukaan ei voi käydä missään ja kaikki on köyhiä resupettereitä.
Turismi kuolee, matkustelu kuolee, kaikki kuolee.

Numballin maailmassa kaikki on aina vaan vaikeampaa ja likaisempaa.
Ihmiset joutuu pulaan ja liriin ties mistä ja pahasti!
Asuntojen arvot romahtaa, talot romahtaa, ranta romahtaa, kaikki romahtaa ja vakuutus ei korvaa mitään ja kaikki joutuu mieron tielle.
Poliisit tulee ja armeija tulee ja verottaja iskee. Rosvolaumat hyökkää ja numeromiehen kotihälytysjärjestelmä on asetettu täyteen valmiuteen.

Tulva vie irtaimiston ja etelän levottomuudet leviävät Savoon saakka.
Numeromiehen kauhuskenaarioista ei puutu enää kuin heinäsirkat.

Äänestä
  • Amalia aikoinaan raivokkaan vihaisena kertoi, että sukupuolitauti tarttui vääriin henkilöihin. Amaliallahan toki oli tapana kirjoittaa itsestään meinä. Esim. Me laatunaiset. Tämä lienee huomion arvoista?

    Sukupuolitaudin tarttumisella väärään henkilöön voi kuitenkin olla vakavat ja pitkään jatkuvat oireet. Tämänhän me olemme voineet todentaa esim. NumBallin ja Senssun kirjoituksista, jotka jalostuneet ovat vihaan Pattayaa kohtaan.

    Amalia myös kertoi, kuinka ansaittu taloutensa romahti. Lukot menivät vaihtoon ja alkoi pitkitetty huoltajuuskiista. Tiedä sitten juontaako Senssun ja NumBallin kirjoittelu aina vaan kasvavista miljoona omaisuuksistaan sekä pienimunaisista pallomahaisista resupettereistä samasta syystä, eli ns. oireyhtymästä?

    Äänestä

Taas reppanat puhuu paskaa, kiinan bruttokansantuote on 12 trijoonaa taalaa, Thaimaan vajaa 500 miljardia taalaa, suomen parisataa miljardia...Tervetuloa tänne jos massit riittää, taitaa vaan jäädä tulematta, joten jatka palstalla samaan tahtiin, ei maksa mitään.

Äänestä
  • Tiedätkö Numball mitä tarkoittaa bruttokansantuote asukasta kohti? Et näköjään.

    Äänestä

  • Onko turvajärjestelmä tarkastettu ja ikkunahälyttimet? Älä mene ulos siellä asuu Pöö.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tiedätkö Numball mitä tarkoittaa bruttokansantuote asukasta kohti? Et näköjään.

    Jep petteri kaivat vaan kaikkien maiden väkiluvut esille ja jaat btk:n sillä, helppoa kuin heinänteko, miksi juuri tälle palstalle on pesiytyneet kaikki idiootit, miksi ei vaikka algeria palstalle.

    Äänestä

  • resupetteri, voin vakuuttaa ettet laita lapsiasi samaan kouluun missä minä opiskelin, opiskelin otaniemessä, vuodet 1982-1986 aiheena tuotantotalous, sekä tietojenkäsittelyoppi...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    resupetteri, voin vakuuttaa ettet laita lapsiasi samaan kouluun missä minä opiskelin, opiskelin otaniemessä, vuodet 1982-1986 aiheena tuotantotalous, sekä tietojenkäsittelyoppi...

    Ja et vielä osaa edes kirjoittaa..???

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja et vielä osaa edes kirjoittaa..???

    Petteri osaan sen mitä on tarvetta... äläkä poju ole huolissasi, mulla on jo ikää sen verran että enää sillä ei ole mitään merkitystä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    resupetteri, voin vakuuttaa ettet laita lapsiasi samaan kouluun missä minä opiskelin, opiskelin otaniemessä, vuodet 1982-1986 aiheena tuotantotalous, sekä tietojenkäsittelyoppi...

    Sieltä valmistuit sitten insinööriksi ja hävittäjälentäjäksi josta tuli lentokapteeni majuri joka koulutti joukkoja jenkeissä ja työskenteli samalla keksijänä Ranskassa jossa oppi "ranskää" ja nai nuoren Thain siinä samalla jolle sai pysyvän työkyvyttömyyseläkkeen Suomesta. Melkoinen elämäntarina ja nyt olet suomikaksnelosen kantapeikkona ollut jo puoli vuosikymmentä.

    Äänestä

hei ballipää, miten noin "insinöörinä" itse arvioisit oman äidinkielen kirjoitustasi.??

Äänestä

Ihan sama mitä toi numballiton höpisee.
Sairas tyyppi ei tiedä itsekkään kuka on ja mitä on tehnyt tai missä asuu.
Riippuu mikä hahmo on milloinkin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Päinvastoin kuin nimimerkki numball jatkuvasti kertoo että Suomi ja Thaimaa köyhtyy ja kurjistuu niin kumpikin on paremmassa kunnossa kuin koskaan.
https://yle.fi/uutiset/3-10666387

Thaimaan kasvu on ollut 3,5% luokkaa jokaisena viime vuosina, joten hieman kiivaammin kasvaa Thaimaa kuin Suomi taantuman jäljiltä.

Vertauksen vuoksi Thaimaan bruttokansantuote asukasta kohden on samaa luokkaa kuin Kiinan.

Thaimaan pörssikurssit lähtivät nousuun vaalien jälkeen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu