Muistatko mummia ja vaaria? Kutsutaankin vielä kylään?
Joskus saa kuulla niin ilkeistä perheistä, että vanhuksia ei enää kutsuta mukaan rippi-, ylioppilasjuhliin tai jopa häihinkään.
Itsellä yksi lapsi, joka onneksi usein soittaa kuten minäkin hänelle, mutta lapsenlapsia en juuri tapaa kuin 3-4 kertaa vuodessa. Aina on jotain menoja.
Onko teillä hyvät välit lapsiinne ja lapsenlapsiin?
9
57
Vastaukset
- Anonyymi
Monesti ajattelen, että olisi mukava tavata heitä kaikkia useammin, mutta kun niillä nuoremmilla on niin kiire.
- Anonyymi
Minä en ole nähnyt omia isovanhempia, kun kuolivat jo ennen sotaa, ja viimeisenä äidinäiti syyskuussa -44 , kun kuuli evakkoon lähdösta , kotinsa jättämisestä.
Itselläni on yksi lapsenlapsi, jota innolla odottelemme vanhempiensa kanssa elokuussa lomanviettoon. - Anonyymi
Toisesta isoäidistäni on vain hämärä kuva. Muut olivat vaihtaneet hiippukuntaa jo aikaisemmin.
Maantieteellinen ero vaikuttaa yhteydenpitoa omiin lapsiimme ja lastenlapsiin.
Vaimoni on kiinteämmässä yhteydessä heihin.
Mainitsemani "tyttöjen matkat" ovat vaimoni ja sinkku tyttäremme kulttuuri- ja rättienhypistelymatkoja.
Lastenlasten viihdyttämiseen vaimoni saa pyynnön muutaman kerran vuodessa ja tietenkin menee kaikkiin haitä koskeviin kissanristiäisiin. Minutkin on aina kutsuttu mutta käyn vain "virallisissa".
Jengi luumuilee meillä muutaman kerran vuodessa. Tulevana launataina 4:n kopla tulee viikoksi.
Olisi tietenkin mukavampaa jos porukat asuisivat lähempänä mutta heidän sijoittumistaan ohjaa puutteen torjunta emmekä me vaimoni kanssa näe aiheelliseksi muuttaa yhteydenpidon helpottamisen vuoksi. Kaikkiin kolmeen lapseeni on lämpimät välit, samoin lastenlapsiin, joskin välimatkat säätelee tapaamisia.
Yritän kerran vuodessa koota "soppalautasen" äärelle koko porukan, kiitettävästi ovatkin päässeet tulemaan. Tulevana lauantaina on mieheni jälkeläisten sukutapaaminen, myös aterioinnin merkeissä kokoonnumme..
Facebookin kautta pidän yhteyttä heihinkin, ja mukavasti muistavat myös minuakin kutsua tapaamisiin.Että onko hyvät välit lapsiin ja lastenlapsiin ? Kyllä kai. Lähellä 8km/22km/100 km) asuvat ja aika säännöllisesti nähdään.
Tietysti tilanne on vielä se, että palvelut kulkevat pääasiassa minulta heihin päin ja se on hyvä tilanne puolin ja toisin niin kauan kuin saan/saamme olla terveinä - tai siis näinkin terveinä.
Puolison teini-ikäiset lapsenlapset ovat kyllä jo vieraantuneet, enkä näe heitä usein. Se ei mielestäni ole merkki siitä että siteet olisivat katkenneet vaan ehkä siitä, että heillä "oma elämä", sen arvot ja prioriteetit ovat nyt hakusessa.
Silti seuraan kiinnostuneena myös heidän elämäänsä, mitä siinä tapahtuu, vaikka en siihen juuri voi vaikuttaa.
Keskustelimme kerran muiden isovanhempien kesken siitä, miten isovanhemmuus on muuttunut vuosien varrella.
Minulla ei ole koskaan ollut isovanhempia, eikä sen vuoksi minkäänlaista roolimallia siihen tehtävään, muilla on ollut paremmin.
Ennen kai isovanhemmat toimivat jonkinlaisena jatkuvuuden takaajina, perinteen tallentajina ja siirtäjinä.
Nyt heidän elämänkokemuksensa ja arvomaailmansa ei välttämättä kiinnosta nuoria, tieto on vanhentunutta, toisten elämänkokemusta ei juuri osata arvostaa tai hyödyntää, mutta "raha kelpaa", kuten eräs meistä vähän hirtehisesti totesi..))
Kaikissa ihmisten välisissä suhteissa pidän tärkeimpänä keskinäistä kunnioitusta ja sitä koen itse saavani ja myös antavani. Usein se tarkoittaa tietyn etäisyyden ylläpitoa ja hyväksymistä. Liika läheisyys nuorten perheiden kanssa aiheuttaa helposti väärinymmärrystä ja asenteiden kivettymistä,
uskoisin..))Kiitos palautteesta. Kiva huomata, että joku lukee ja saattaa olla jopa samaa mieltä. Eikä sekään tietysti välttämätöntä ole, mutta se kunnioitus..))
Kyllä on hyvät välit. Juuri nyt kaikki neljä lomailevat luonani. Bonuslapsia ja- lapsenlapsia on kahdenlaisia. Heihinkin on hyvät välit. Kutsuja tulee sukujuhliin. Lasten tulee kyllä luoda oma elämä, johon kuuluu se, että irtaudutaan lapsuuskodista.
- Anonyymi
Ihan tavalliset välit on. Lapset kun kasvavat niin heidän elämänsä muuttuu kaiken aikaa, joten en voi ajatella että heidän pitäisi olla aina pieniä lapsia ja olla luonani leikkimässä. He aikuistuvat ja tarvitsevat omaa aikaa hekin.
- Anonyymi
Lähellä ovat perheet, emme vieraile ja soittele kuin asian myötä, kaikilla omat monet menot. Vielä pari vuotta sitten kutsuin syömään, mutta kyllästyin kun yhteistä aikaa ei 10 hengelle meinaa löytyä millään. Ensi viikolla menen synttärikahville ja sitten tulevat yökylään, kun vanhemmilla on bileet. Tätä tapahtuu pari kertaa vuodessa, se toinen yökylä on tarkoitettu toiselle anopille. Vuorotellen ettei tuu riitaa, sanoi 6-vuotias. Hyvin tiedostaa olevansa haluttu yökyläkävijä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
En tullut, koska käytit päätäsi.
Ja koska ihmiset pilaavat sillä mahdollisuudet, kaikki mikä toimii vaatii oman lähestymistapani. Kun levittää punaisia m372736Miten kaivattusi teki sinuun lähtemättömän vaikutuksen?
Minulla kävi niin, että hän laittoi ruokaa, kun olin nälkäinen. Tie miehen sydämeen käy vatsan kautta.891174Alkon myynti putosi kesäkuussa 10 prosenttia
Niin se hallitus tuhoaa valtion verokertymää ylisuurella alkoholiverolla, kun kansalaiset hankkivat juomansa ulkomailta.127979Oliko mies vetäytyminen
Toimiva veto? Miten meille kävi. Ei hyvin ja mahdottomalta tuntuu tilanne nyt.60950- 66907
Ulosotossa olevan tulisi saada itse päättää
Maksetaanko hänen ulosotossa olevia velkoja takaisin yksi kerrallaan vai ripotellen pikku summia sinne tänne, kuten ulos76868Oon tässä pohtinut että se nainen
Ei sovi sulle. Ihmetyttää mitä näet hänessä. Mieheltä miehelle70815EU:lta tyly ratkaisu Temulle
On se hyvä, että EU on vihdoin ja viimein puuttunut noiden Kiinan krääsän kauppiaiden toimintaan. https://www.is.fi/ta99812Nainen on ihana
ilta-päivää tosi söpölle naiselle 🤗😘☺ Jos saisin sinut nainen oisin onnellisin mies Etpäs tiedäkään keneltä tämä on?25718Hallinto-oikeus kumosi valtuuston päätöksiä
Teksti-tv kertoo, että valtuuston päätöksentekoon on osallistunut varavaltuutettu jolla ei ollut oikeutta osallistua. Mi30684