Onko normaalia?

Uskalsin nyt kuitenkin kirjoittaa tänne, vaikka
Raija häiriköi koko ajan.
Minulla loppui (tai luulin?) kuukautiset jo vuo-
si sitten. Nyt yhtäkkiä ilmestyi vuotoa noin pari
päivää. Onkos tää ihan normaalia? Ei ole mitään
hormoonihoitoja, eikä pahempia vaihdevuosiongel-
mia.
Oli myös samassa yhteydessä huimausta ja päänsär-
kyä. Nyt kaikki OK.
Ilmeisesti kestän aika hyvin vaihdevuosiongelmat,
nukun normaalisti, välillä pientä hikoilua, ei
kovin pahaa.
Ei ole käynyt edes mielessä, että tarvitsisin jo-
tain lääkiltystä tähän vaihdevuosiin.
2966
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

on ollut vuodot poissa niin kauan kuin vuoden kantsis kyllä käydä näyttäytymässä gynella.
Eihän tarvitse olla mitään vakavampaa, mutta kohdun sisältä pitää ottaa näyte.
Minulla on vuodoton hormonihoito ja syksyllä oli viikon pientä tiputtelua. Kävin gynellä tarkastuksessa ja hän sanoi että jos vielä vuotoja tulee niin pitää ottaa se kohtunäyte.

Äänestä

loppui niin, että ensin alkoi pitämään muutaman kuukauden välejä ja oli siellä loppuvaiheessa melkein vuoden väli kun tuli vielä kerran hieman vuotoa.
En mennyt mihinkään lääkäriin sen vuoksi ja nyt on kulunut jo melkein kolme vuotta eikä mitään ole enää tullut, olo on ihan hyvä eikä minulla ole mitään vaihdevuosioireita ollut.
Olen aivan tyytyväinen elämääni.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Milla 54 kirjoitti:

Uskalsin nyt kuitenkin kirjoittaa tänne, vaikka
Raija häiriköi koko ajan.
Minulla loppui (tai luulin?) kuukautiset jo vuo-
si sitten. Nyt yhtäkkiä ilmestyi vuotoa noin pari
päivää. Onkos tää ihan normaalia? Ei ole mitään
hormoonihoitoja, eikä pahempia vaihdevuosiongel-
mia.
Oli myös samassa yhteydessä huimausta ja päänsär-
kyä. Nyt kaikki OK.
Ilmeisesti kestän aika hyvin vaihdevuosiongelmat,
nukun normaalisti, välillä pientä hikoilua, ei
kovin pahaa.
Ei ole käynyt edes mielessä, että tarvitsisin jo-
tain lääkiltystä tähän vaihdevuosiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu