Niin kyselisin vain, että tietääkö kukaan tästä mitään?
Eikös ne olleet viikingit, kun käyttivät Thorin vasaraa kaulassa?
Ukon vasara?
12
9828
Vastaukset
Ajan kuluessa monet uskonnot, niiden käsitteet, tavat ja sanonnat ovat sekoittuneet toisiinsa.
Thor (muinais-skandinaavialainen Aasa) oli 'pääasiassa' ukkosen jumala, joskin hänet yhdistettiin myös yleisesti taivaaseen, hedelmällisyyteen, sekä lakiin. Mjölner -vasarallaan hänen sanottiin iskeneen kipinöitä (=salamoita) ja äänen tulleen iskusta, joka kaikui ympäriinsä.
Toisen tarinan mukaan Mjölner oli 'vain' Thorin ase ja hänellä oli erillisiä salamoita, joita hän heitteli alas taivaalta ja ääni syntyi hänen vaununsa pyöristä.
Thorin vasaraa käytettiin/käytetään suojelevana ja voimaa antavana merkkinä.
Ukko (muinais-suomalainen pääjumala) oli ilman jumala. Aikoinaan suomalaisilla oli vain yksi jumala (näin väitetään), jonka nimitys oli Jumala ja arvattavasti tämän nimen otti kristillinen oppi käyttöönsä tullessaan Suomeen. Nimi on tarkoittanut juman eli jymyn eli jyrinän kotia -siis taivasta. Myöhemmin, kun ajateltiin luonnossa oleilevan useammankin jumaluuden, muuttui nimitys riittämättömäksi ja ilman jumalasta tuli Ukko, jota kutsuttiin myös nimillä Ylijumala, Taatto Taivahinen ja Ilman Isä. Jyrinä oli hänen äänensä.
Ukko piti kädessään Vesikaarta, joka oli hänen jousensa ja jolla hän ampui teräskärkiset nuolet, vaskiset vasamat ja rautaiset rakeet. Miekkana hänellä oli Salama, joka oli tuliteräinen, säkenöivä ja pidettiin tulisessa tupessa (soturit rukoilivatkin Ukon Salamaa avukseen taisteluissa, tarkoittaen tätä säkenöivää miekkaa, jonka avulla voittaisi viholliset).
Ukko oli myös terveyden suojelija ja paransi kaikenlaisia tauteja.
Ylläolevan pohjalta on siis hyvin mahdollista, että vasarat, jouset ja miekat ovat menneet hieman sekaisin ihmisten mielissä ja Ukon Vasaralla tarkoitetaan Ukon kantamaan asetta yleensä (tai sitten oikeasti vasaraa, ja jumaluudet ovatkin menneet sekaisin).
Kuitenkin: On olemassa Ukon VASAMA. Oletko varma, ettet tarkoittanut tätä?
Ukon Vasamalla on tarkoitettu hänen jousestaan Vesikaaresta lähteviä nuolia; äkillisesti saapuvaa sairautta tai kuolemaa sekä myrskyn yhteydessä taivaalta iskevää salamaa.- Nimetön
"Kuitenkin: On olemassa Ukon VASAMA. Oletko varma, ettet tarkoittanut tätä?"
Ei kyllä se oli nimen omaan vasara josta oli kyse.
http://www.rosala-viking-centre.com/jumalat.htm
tälläiseen törmäsin.. en tiennyt uskottavuuden tasosta mitään, joten ajattelin kääntyä suurempien mielten puoleen ;) - Holda
Nimetön kirjoitti:
"Kuitenkin: On olemassa Ukon VASAMA. Oletko varma, ettet tarkoittanut tätä?"
Ei kyllä se oli nimen omaan vasara josta oli kyse.
http://www.rosala-viking-centre.com/jumalat.htm
tälläiseen törmäsin.. en tiennyt uskottavuuden tasosta mitään, joten ajattelin kääntyä suurempien mielten puoleen ;)Muinaissuomalaisen ukkosenjumalan tunnus ei ole vasara, kuten Thorilla, vaan kirves. Samaa vasara/kirves-symboliikkaa löytyy kyllä muualtakin, esim. liiviläisiltä aikalailla samantyyppisenä kuin täällä.
Kirveeseen liittyy myös sellainen selitys, että salaman muoto tulee siitä, kun ukkosenjumala iskee taivaankanteen halkeamia, samaan hommaan kävisi muuten varmaan myös se vasara. :-)
Lisätietoja mm. http://www.ytimennavertajat.net/Perkele.html Nimetön kirjoitti:
"Kuitenkin: On olemassa Ukon VASAMA. Oletko varma, ettet tarkoittanut tätä?"
Ei kyllä se oli nimen omaan vasara josta oli kyse.
http://www.rosala-viking-centre.com/jumalat.htm
tälläiseen törmäsin.. en tiennyt uskottavuuden tasosta mitään, joten ajattelin kääntyä suurempien mielten puoleen ;)Monenlaisia versioita. Useita oletuksia.
Niistä voi valita mieleisensä, koska -kuten "Ukonpoika" jo mainitsi- kaikesta ei ole säilynyt varmaa tietoa. Ja kun kyse on vielä uskonasioista...
Oma kommenttini ei pohjautunut niinkään historiaan, vaan siihen mitä (oletettavasti) aikanaan uskottiin tai miten asia (luultavasti) nähtiin.
Teksti ei ole tarkkaa lainausta mistään, mutta 'pohjana' mm. teokset (kun kaikilta muiltakin lähteitä löytyi :)
John Grant: An introduction to Viking mythology
(Eagle Editions Ltd, 2003)
Neil Philip: Suuri myyttikirja (WSOY, 1995)
Tony Allan: Vikings -The battle at the end of time (Duncan Baird publishers, 2002)
Juuso Hedberg(?): Pakanalliset uskonnot (Jyväskylän kirjapaino, 1892)
Siis: Ei sotaa. :)
Sen verran vielä tahdon minäkin lisätä, että älkää nyt ihmiset aloittako tästä uskonsotaa.
Ymmärtääksemme muinaisia ihmisiä, on meidän ymmärrettävä heidän aikaansa ja tapojaan.
Ei ollut olemassa kirkon kaltaista laitosta, joka olisi kertonut miten tulee toimia ja miten ei.
Tarinoita Ukon aseista on monia...
Laitetaan pari teoriaa...
Suomalaiset uskoivat Ukkoon, joka ilmeni ukkosena ja sateena. Kun sitten tutustuttiin viikinkeihin, he kantoivat vasaroitaan ja varmasti kertoivat sen olevan ukkosenjumalan symboli.
Sen ajan suomalaisen näkökulmasta siis Ukon.
Puhuttiin kuitenkin samasta asiasta, ukkosesta.
Ehkä ajateltiin, että jos he puhuvat eri kieltäkin, on heillä eri nimet jumalille.
Niin ja jos puhutaan eri kieliä MUINOIN, asiavirheet olivat varmasti yleisiä. Ei ollut sanakirjoja.
Ihmiset tiesivät, että muilla kansoilla on omat jumalansa ja tapansa. Niitä sitten kunnioitettiin, pelättiin tai vihattiin.
On totta, että kirves oli MYÖS Ukon symboli.
Kirveen uskotaan olleen balttilaista lainaa. Siellä päin se oli ukkosen symboli.
Eli kirves olisi balttiasta ja vasara skandinaavista perua.
Maasta löydettiin usein erilaisia aseita, Ukon vaajoja, kirveitä, vasaroita, milloin mitäkin. Ne olivat ehkä kivikauden ihmisen työkaluja, mutta esi-isiemme mielesta varmasti suojelevia välineitä jumalalta.
Vaan entäs Ukon kynnet?
Alun alkujaan ihmiset uskoivat laajalti Ukkoslintuun, joka myöhemmin ympäri eurooppaa ja pohjolaa muuttui ukkosenjumalaksi.
Joka tapauksessa ukkoseen ja ukkosenjumalaan uskominen ei todellakaan ole vain suomalaisten ja viikinkien perinne.
Kuvitelkaa itsenne kivikauden maailmaan... ja kuvitelkaa sitten ukkonen yllenne, te ette tiedä siitä mitään... Sen on oltava Jumala.
Älkää aina väittäkö toisen olevan väärässä ja toisen oikeassa... tutkikaa ja perehtykää, toisen tietojen välitön haukkuminen ei paljon auta. Ensi kerralla miettikää entä jos...
Suomalaista muinaisuskoa ei ole voitu aineston puutteesta johtuen uudelleenkoota täydelliseksi.
Jokainen tehköön omat päätelmänsä.
Oppikaa toisiltanne, muistaakseni muinaisusko tuhottiin juuri siksi, että väitettiin ihmisten olevan "vääräuskoisia".
Lisää linkkejä;
Pohjolan uskomusperinne Harmaasusien mukaan.
http://www.greywolves.org/artikkelit/2001-11-01-Pohjolan_uskomusperinne_(A_2_99).html
Ukko.tietokanta suomen muinaisjumalista.
http://www.info.uta.fi/kurssit/a9/ukko/
Uussuomalainen pakanuus.
http://www.kolumbus.fi/sagafre/Suojuuristo.html
Ukon ja Perkeleen suhteesta, sekä Ukkoslintu.
http://www.pakanaverkko.fi/vox/ukko_perkele.shtml
Kiitos. Ja muistakaa, ylläolevat väittämäni ovat siis minun mielipiteitäni. Eivät oikeita, eivät vääriä. =)Tarkoitukseni oli vain etukäteen estää mahdollinen uskonsota.
En millään lailla väittänyt aiempien vastaajien riidelleen. *lisää kahvia*
- Trakea
Suomalaisen vanhan sukusaagan mukaan Thorin eli
Ukon eli Pärin vasara on miehen i:n, kyyn eli peniksen
symboli, joka on kuulunut luonnollisesti jokaiselle
siittäjälle.- Osku
Edelliseen vielä lisäisin että kotimaisessa mytologioissa on Ilmarisella vasara jolla tämä takoo sampoa ja muita luomuksia. Jotkut tutkijat arvelevat kyseessä olevan sama Thor nuijineen mutta vain suomalaisena seppäversiona. Joidenkin mukaan taas Ukko Ylijumala kivinuijineen on Thor.
Ruotsissa on löytynyt sellainen pieni metallipatsas viikinkiajalla jossa partaisella ukolla on vasara tai nuija sylissä. Sieltä on löytynyt myös hyvin samankaltainen patsas jossa vasaran tilalla on fallos joten kenties vasaralla/nuijalla on ollut muitakin merkityksiä kuin takominen tai sotiminen. - Kalevanpoika
Tämä "Väinämöisen mytologia" on kylläkin hieman kyseenalainen teos, enkä menisi missään tapauksessa pitämään sitä minkäänlaisena osana muiniasten suomalaisten mytologiaa.
Ukonkirves on usein tulkittu miehiseksi symboliksi ja sen sekä ukkosenjumala-myytin pohjoismaissa uskotaan olevan balttilaina kivikaudelta, kun vasarakirveskansaa muutti näille alueille. Heidän vasarakirveensä olivat todennäköisesti vain status esineitä ja varmaankin rinnastettiin ukkosenjumalan aseeseen.
- Huru - Ukko
Vasara = vad sade Ra eli "mitä Ra sanoi". Jossa Ra on Seppo Ilmarinen. Seppo muistuttaa sanaa seppä ja sepäthän juuri käyttivät vasaroita. Nimenomaan käsitöiden, ei väkivallan, työkaluina.
- Suomenuskoinen
Itellä on ukonvasara kaulakoruna. Symboloi kaikkea, mitä rakastan.
- On niillä eroa!
Symboliikassa yleisesti hyväksytty käsite:
Thorin vasara eli mjölner on se maailmalla tunnettu kaksipäinen, suorakulmainen leka. 'Iskupinta' on siis sen päädyt, ei pohja.
Ukonvasara on yleisesti hieman tuntemattomampi ja kyseenalaistettu käsite joka tarkoittaa käytännössä samaa mutta muodoltaan se on paremminkin kirves. Alalaita ei ole suora vaan kaareva.'iskupinta' on siis tässä kaareva alaosa kuten kirveessä.
Tätä teoriaa ei käsittääkseni olla todistettu mutta se perustellaan sillä että koru-, ja koriste-esineinä kaarevapintaisia "vasaroita" on löydetty lähinnä suomesta kun taas muualta pohjoismaista niitä on löyddetty lähinnä ennen raudan yleistymistä ja viikinkikauden kukoistusta. Lisäksi Ukon aseistukseen ei yhtä selkeästi kuulunut lyömäase vaan jousi ja vaunu jolla ukko jyristi pitkin taivaankantta.
Taas kerran jätän tulkintavaran ja muistutan aikakausieroista. Kyseessä on siis symboliikan käsite.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1145925Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta324037- 823342
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä182976Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2522034Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?881994- 1431775
Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui421763Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81686Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881559