Käytän mielelläni sandaaleissa sukkia, mieluiten bambua tai puuvillaa ja sellaisia joita sanotaan ballerina- tai avokassukiksi, joskus tosin vanha kunnon valkoinen tennissukka tuntuu parhaalta vaihtoehdolta. Tarkoitan nyt lähinnä vähän tukevampia vaellus/sport/'terveys'/työkenkä tyylisiä sandaaleja ja myös joitakin pistokkaita mm. hollannikkaita ja crocseja.
Laadukas nahkainen sisäpohja toki tuntuu miellyttävältä ilman sukkaakin, mutta mieluummin kuitenkin laitan joko irtopohjallisen tai sukan, joskus molemmat. Paitsi omaa mukavuutta niin myös nahkaisen sisäpohjan siistinä pysymistä olen ajatellut. Olen kuitenkin vähän vahingoittanut joidenkin sandaalien sisäpohjaa kun pohjallisen paikallaan pysymistä varten käyttämäni kaksipuolinen teippi on ollut niin vahvaa, että pohjallista poistaessani on sisäpohjan pintaa jäänyt teippiin. Pitäisi löytää maltillisempi teippi.
Nyt sujahtaa aika usein crocsit jalkaan, niissä minulla on tosi mukavilta tuntuvat sammalpohjalliset jotka pysyvät hyvin paikallaan ilman teippiäkin.
Bessie

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.