Syyllisyys.

Ehkä tuohon liittyy jonkinlainen trauma, josta on vaikea päästä yli?

Minua myös huijattiin ja johdettiin harhaan. Koko ajan kuukausia oli olo, että taistelen tuulimyllyjä vastaan ja jotain pahaa tulee tapahtumaan.
Lopulta tuli se lopullinen romahdus ja rysähdys, jolloin oli pakko luovuttaa. Toki apua olin yrittänyt pyytää jo aiemmin, mutta en sitä mistään saanut.Jälkeenpäin olen syyllistänyt itseäni siitä, että miksi en saanut hommaa haltuun riittävän ajoissa tai tajunnut missä mennään.

Tapauksesta on jo pitkä aika, mutta yhä edelleen, lähes päivittäin se nousee mieleen ja mietin miten olisin voinut toimia toisin. Syyllistän itseäni, vaikka muut ovat asian jo varmaan unohtaneet. Välillä myös mietin mitä nuo kusettajat mahtaa ajatella. Tuliko mitään tunnontuskia, kun romahdin.

Joudun olemaan noiden ihmisten kanssa edelleen etäisesti tekemisissä ja yhdeltä hyvältä tutulta kuulin, että hänelle tapauksen taustoja ja yksityiskohtia kukaan ei ole avannut eli ne ovat vain harvan tiedossa. Silti häpeän ja syyllistän itseäni aina vaan.

Tuttua tekstiä, noin se menee, kyllä aina itsestä jokin syy tapahtumille löytyy ja niitä sitten pohdin, pyörittelen, suurentelenkin ja ahdistelen. Isoista ja pienistä asioista. Kerron pienen. Tuttava oli ollut ryyppäämässä ja sanoi että oli hauskaa, mutta on huono olo. Minä siihen: ja se näkyy naamasta. Harmittaa etten sanonut valoisasti: kiva että oli hyvät bileet, toivut muutamassa tunnissa. Tottakai on isompiakin "mokia", joita todennäköisesti joku toinen ei pidä minään. Enkä itsekään mieti mitä muut sanovat, enkä pohdi jälkeenpäin että sanoipa tuo typerästi, mieluummin hyväksyn että no sattuuhan sitä.
Niin kuin olisi aivoissa jokin piuha pois paikaltaan, koska toisina päivinä tämä itseni arvostelu on pahempi kuin toisina. Jossakin julkaisussa luki, että esim. b-vitamiinin tai raudan puutteen häiriö voi aiheuttaa lieviä mielenterveyshaittoja.
Myös minulla on pari näitä vähintään 10 vuotta sitten sattunutta juttua, joita märehdin ja kadun aina jonkin aikaa kerrallaan, sitten menee pitkäksikin aikaa ohi, mutta jokin näistä jutuista muistuttava tapaus puhkaisee uuden syyllisyyden aallon. Olen kyllä tuttavien kanssa jutellut, ja tiedän etten ole ongelmani kanssa yksin, ette siis tekään. Kärvistelemisiin!

Kaikki synnit joita pyytää anteeksi saa anteeksi Jeesuksen nimessä, olipa johdateltu siihen tai ei ja olipa kyse kuinka hirveästä teosta. Jos tunnustat sen olleen väärin ja teet parannuksen, Jumala antaa anteeksi.

Voisko noi jeesus tautiset vaan taikoo marssiin..

Hei ap, ihan varmasti kannat vaan jotain käsittelemätöntä taakkaa varhaisemmasta elämästä. Ei tuollanen syyllisyys ja itsensä syyllistäminen kuullosta tasapainoiselta. :( Mainitsemasi pieni esimerkkitapaus mm. oli todella pieni moka. Voiko edes mokaksi kutsua, elämää vain :)

Onko sua puhuteltu syyllistävästi? Oliko lähipiirissäsi ihmisiä jotka taipuivat itsesyytöksiin tai kohdeltiinko sua syyllistävästi? Etkö osaa antaa itsellesi anteeksi, onko sinulta pyydetty koskaan anteeksi? -Toivottavasti näistä kyssäreistä on apua!

Turha syyllisyys pois vaan :)

Tuttua...Kannan jatkuvaa syyllisyyttä että olen syntynyt ja olemassa.
-Vien liikaa tilaa. Meidän perheessä äiti oli se jota piti hoivata... Kunpa mieli voisi muuttaa itsensä. ..

Ei ole syyllisyyden tunnetta koska yritin kaikkeni olla että kelpaisin, mutta en kelvannut.

Olen enemmänkin katkera siitä ja syyttelen ihmisiä heidän anteeksiantamattomista teoistaa, koska tilanne meni silloin liian pitkälle ja varoitin ja ennen sitä mielessäni että en anna anteeksi sitten myöhemmin jos he vielä tästä pahentavat tilannetta. Ja niin he tekivät ja sitten jouduin psykoosi masennukseen.

Kyllä minä tunnen syyllisyyttä itseäni kohtaan. Ne vaikeudet joita tässä maailmassa on johtivat sitten puhumattomuuteen ym. käyttäytymiseen,olotilaan missä en ollut minä.

Purin omaa huonoa oloani sitten tälläiseen käytökseen.Läheisten sairaudet ja onnettomuudet lisäsivät henkistä pahoinvointiani. Tunsin että en ollut vapaa itsestäni, vaan lisä ongelmatkin vain lisäsivät huonoa käytöstäni.

Kun nyt muistelen aikoja jolloin kaikki oli hyvin niin tunnen suruakin sisälläni.Tämä maailma vaan muuttui ja muuttuu koko ajan.

Stressi sairaudetkin piinasivat, fyysiset ja henkiset.

Opiskelulla avasin monia ovia maalliseen olemiseen ja myöskin henkiseen ymmärtämiseen. Viattomuudessani ja herkkyydessäni en ymmärtänyt sitä tosi asiaa että paha on olemassa. On olemassa hyvääkin ja ihmisellä on vapaa tahto.

Kun elämän laki, kuolema tekee lopullisen päätöksen muuttuu elämä täysin.Tulee suru.Kuolema on myös vapauskin sairaudesta.

On todella vaikea ymmärtää miksi kaikkea pahaa tapahtuu. Onko kohtalo olemassa?

Nämä asiat vaivaavat nytkin. Tunnen siis syyllisyyttä itseäni kohtaan. Helpotusta antaa hiljentyminen paikoissa joissa ei ole maailman pauhua.