Viimeviikolla tuli kännykkääni kolmen minutin lähikuva video jossa isolla tummalla kullilla naitiin ja lopulta kalun varsi alkoi nykimään ja laskemaan spermaa pimpin sisään, äänistä päätellen teki naisellekin erittäin gutaa.
Lopussa paksu kalu vetäytyi hitaasti ulos ja naisen pimppi jäi appoisen auki josta valui aikamoinen spermasatsi ulos ennen sulkeutumista, mutta pimppi jatkoi nytkähtelyään ja pumppasi spermat ulos.
Ihmetelin tummaa ja paksua kalua joka märkänä eriteistä sperman yhä valuessa kullista ulos alkoi hitaasti laskeutumaan.
Kuva oli otettu ihan läheltä ja en nähnyt henklöitä lainkaan, mutta laittaessani videon teeveesen ja suurena siinä pimpissä olikin jotain tuttua.
Pimpin oikeassa poskessa oli 2 pientä luomea ja hetkessä tajusinkin että vaimoanihan siinä oli naitu ja vieras iso musta kalu oli laskenut spermat sisään.
Näytin pätkän vaimolleni joka ensin kielsi kaiken, mutta lopulta tunnusti että työpaikalla ollut etelämaalainen harjoittelija oli häntä naidessa salaa kuvannut.
Suhteen loputtua oli suuttunut ja lähettänytmulle videon, mutta niitä tulikin lisää ja aina oli musta kalu laskemassa kermaa vaimoni herkkupilluun ja tarkemmin katsoessani kaluja olikin kolme erimuotoista - yhdessäin tatti oli melkein pienen nyrkin kokoinen ja kyllä oli vaimoni pillu jäänyt sen laskettua satsin sisään jäänyt auki kun venynyt oli.
Ei siinä ollt mitään selittämistä vaimollani, todisteet oli selvät, kolme kalua oli jyystänyt pikku vaimoani vuorotellen jopa samana iltana vuorotyössä työpaikalla.
- Sain selville että minäkin olin käynyt vieraissa ja sanoi kostavansa mulle, mutta kun olikin tehnyt gutaa oli tilanne karannut käsistä ja perätysten oli antanut kiimassa kolmelle muullekki.
Ne on jo lähteneet maasta kotimaahansa, sanoi.
Nyt aina kun nain vaimoani, jotenkin kiihoittaa ajatus ja muistikuva jossa vieras musta ja paksu kalu nytkähtelee ja laskee spermoja vaimoni kiimaiseen pimppiin, olenko vähän poikkeava ja onko muilla ollut samantapaisia ajatuksia.
Videoissa kuuluu kun vaimoni saa orkkuja ja sekin kiihoittaa kun kalun vetäytyessä pimpistä jää se auki ja nytkähtelee jälkiorkun jälkeen pumpaten spermaa ulos ja selvästi näen kun vaimoni jalatkin vapisevat - kyllä oli tehnyt tosi gutaa noista päätellen.
Mutta sitten tuli paras, kun yksi oli tyhjentänyt kermat sisään tulikin toinen kalu samantien ja sen laskettua satsin perille tulikin vauhdilla vielä kolmaskin ja äänistä päätellen sai pikku vaimoni koko ajan orkkua ja koko alapää velloi paksusta spermasta valtoimenaan.
Kännykällä oli kaikki kuvattu ja vaimoni ollut kiimoissaan edes sitä huomannut, ilmankos aina illalla tullessa töistä ol heti vaihtanut pikkuhusut vaikka ei eds suihkussa käynyt - mahtoi olla tahmaiset vieraasta spermasta joka ilta.
Kaikki oli tapahtunyt yövurossa sairaalan liinavaate huoneessa ja sanoi ettei parhaillaan ole yhtään työharjoittelijaa sairaalassa, mutta tulossa on syksyllä kolme uutta, perkele, pitää varmaan tarkistaa vaimon pimppi - onko se illalla käytetyn näköinen ja jos on vielä turvoksissakin on taas saanut mällejä sisään.
Sain kännykkääni videoita joissa oli kovin tutun näköinen pimppi
5
6479
Vastaukset
Näin se menee. Meillä on vaimon työpiste on sijoitettu siten että tulevat harjoittelijat ovat lähistöllä. Voivat kysyä neuvoa arkipäivän asioissa. Tuntuu että kaikki tietää vaimon jakavan huomiota harjoittelijoille.
- Anonyymi
Olen päässyt itse katsomaan aitiopaikalta kun toiset miehet tyyöntyy vaimoni pilluun, on hienoa katseltavaa.
Panemme vuorotellen vaimoani. - Anonyymi
Me pannaan ihan tarkoituksella vaimoani kimpassa .
Kerran tulin aikaisemmin töistä ja kun avasin makkarin oven niin vaimon sääret oli kaverini olalla ja kaveri pani vaimoani.
Eivät pystyneet kiistämään kun kyrpä oli vitussa tyveä myöten. - Anonyymi
Kyllä akka lähtisi vaihtoon ja kiivaasti.
- Anonyymi
Minun vuonna 1952 syntynyt vaimoni oli tyttöaikanaan 1970-luvulla Saksassa töissä, ja silloisen naispuolisen työkaverinsa kanssa hetken mielijohteesta, huumorimielessä ilmoittautuivat koekuvaukseen, kun muuan elokuvayhtiö etsi esiintyjiä tulevaan filmiinsä. Se osoittautui niin sanotuksi saksalaiseksi tuhmaksi elokuvaksi, johon tarvittiin muun muassa statisteja joihinkin kohtauksiin. Vaimo valittiin, ja syynä olivat puhtaasti ulkoiset avut: isot tissit, kapea vyötärö ja tuuheat tummat venuksenkiharat. Siinä vaiheessa - vaimo on kertonut - teki mieli pyörtää ja karata, mutta ei kehdannut. Se kuulemma ujostutti vielä enemmän. Ja niin sitä mentiin. Puherepliikkejä hänellä ei ollut, mutta otoksia otettiin hartaasti ja monesta kulmasta. Hän oli osa elokuvassa mukana pyörivää tyttöporukkaa, josta otettiin kaikki irti.
Olihan se kokemus, vaimo kertoo. Mutta niin hämmentävää se oli, että vaimo ei ottanut selvää mikä se elokuva lopulta oli, edes nimeltään. Eikä hän ole sitä myöskään nähnyt, niin kuin en minäkään.
Niinpä aina, kun uusia saksalaisia sen ajan vintage-elokuvia tulee netissä nähtäville, yritetään vaimon kanssa tarkistaa, olisiko se.
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä
Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai999530Persut: haluamme lisää veroja!
Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki764947Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.524657Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j92411Numero josta kaivattusi tulee mieleen
Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.1051632- 451448
Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera
Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota561377Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.491321Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441296Heräsin taas sinä mielessä
Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?651281