Olen 19-vuotias tyttö ja viikonlopun aikana minua alkoi vaivaamaan virtsaongelma..Minulla on pidätysvaikeuksia, kastelin housuni 2 kertaa viikonlopun aikana, sillä yhtäkkiä tuli kamala tarve päästä vessaan, enkä ehtinyt ajoissa...! En ollut juonut erityisen paljoa, ja nyt viimepäivinä on muutenkin ollut sellaista, että tulee kamala hätä, vaikka en olisi juonut paljon mitään..!! Lisäksi välillä käy niin, että tulee pakottava hätä, ja kun pääsen vessaan, niin virtsaa tulee kuitenkin vain ihan vähän.. En tajua mikä minulle on yhtäkkiä tullut, ennen ei ole ollut mitään vastaavia ongelmia, tämä on todella kiusallista, kun saan pelätä koko ajan kastelevani housuni, ja muutenkin tuntuu nololta käydä koko ajan vessassa...Sitä paitsi, kun olin yhdynnässä poikaystäväni kanssa, niin silloinkin tuntui koko ajan, että en pysty pidättelemään ja pelkäsin virtsaavani hänen päälleen...!! Osaako joku siis neuvoa, mikä minua vaivaa???? Onko tämä vain joku tilapäinen virtsatulehdus, vai kenties virtsankarkailua??!!Olen kuitenkin vasta 19, kuten sanottu.. Osaatteko kertoa, mistä tämä johtuu,aiheutuuko tällaiset vaivat siitä, että käy liian usein vessassa, vai päinvastoin siitä, että pidättelee joskus liikaa?? miten pääsisin vaivasta eroon? Kannattaako yrittää pidätellä mahdollisimman pitkään vai ei?
Olen todella kiitollinen asiallisista kommenteista!!
Olen todella kiitollinen asiallisista kommenteista!!
Vastaukset 1
Vanhimmat
Tuskinpa virtsankarkailu alkaa ihan ykskaks. Kannattaisi ottaa yhteyttä terv.keskukseen, ainakin meillä päin voi labraan viedä pissanäytteen ilman lääkärissä käyntiä. Eli olisko virtsatietulehdus, se paranee antibiootilla. Älä turhaan kärsi vaivasta vaan hae apua!!!