Lähiöitten kauppojen kadottua ovat juopot siirtyneet keskustaan rahaa ruikuttamaan.
Ehdotan että kaupunki alkaa jakamaan kaupungin omille juopoille ilmaista viinaa lähiöissä jotta eivät keskustaan tule ruikuttamaan kahta euroa.
Tarpeen mukaan myös huumeita.
Keskustassa ei ennestäänkään ole väkeä liiaksi ja kauppojen perässä pian lähtee muukin väki jollei asialle tehdä jotain. Toinen järkevä vaihtoehto olisi muuttaa keskusta liikekeskukseksi jotta vartijat voisivat poistaa asiakkaita häiritsevän väen.
Maalaiskunnan juopot voidaan viedä kunnan rajalle.
Ehdotan että kaupunki alkaa jakamaan kaupungin omille juopoille ilmaista viinaa lähiöissä jotta eivät keskustaan tule ruikuttamaan kahta euroa.
Tarpeen mukaan myös huumeita.
Keskustassa ei ennestäänkään ole väkeä liiaksi ja kauppojen perässä pian lähtee muukin väki jollei asialle tehdä jotain. Toinen järkevä vaihtoehto olisi muuttaa keskusta liikekeskukseksi jotta vartijat voisivat poistaa asiakkaita häiritsevän väen.
Maalaiskunnan juopot voidaan viedä kunnan rajalle.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Ne on kaupungin omia hoitamattomia hoidokkeja, jotka siellä kerjää ja ahdistelee, pahimmillaan tulee kuonoon, jos sanoo väärän sanan. Maalaiskuntalaisilla ei ole asian kanssa tekemistä, omat ongelmatapaukset hoidetaan ihan toisin kuin kaupungissa. Nuo yököttävä tyypit pilaavat maalaiskuntalaistenkin kaupunkikäynnit, kesällä turistienkin. Mitä fiksumman näköinen turisti, sen kovemmalle joutuu. Kun eivät ymmärrä pukeutua samanlaisiin rääsyihin kuin kaupungin ukot ja akat.
On niitä maalaiskuntalaisia hoidettu kaupungissa ja kuopiossa moneen kertaan, silti ne lähtee bussilla rahaa kerjättyään takaisin vaajakoskelle ja haapaniemeen päivän annos taskussaan.
Ei ole hoito tehonnut eikä tehoa.
Kaupunkilaisten mielestä arkiasu ei ole verkkarit ja juhla-asu farkut mutta turha sitä junteille jotka halvemman asunnon toivossa ja kun eivät ole sivilisaatiotakaan kestäneet ovat muuttaneet korpeen asumaan on selittää.
Multa pummasi kaljarahaa karskinnäköinen veikkonen eilen kello 14 Mattilassa, "hienostoalueella".
Oli kova kankkunen ja varmaan päällä huumelaskut.
Vitutti mutta oli annettava almu- olisi varmaan vetänyt puolet lyhempää emäntää lättyyn.
Hyvä Suomi- hyvä sosiaalitoimi ja päihdehoito!
"Hyvä Suomi- hyvä sosiaalitoimi ja päihdehoito!"
No kyllä ne kaikki rauhalliset ja ruokaansa rahaa pyytävät lukitsee pois ihmisten silmistä mutta tuollaiset narkithan ne päästää ulos jotta saavat lisää määrärahoja ja soppalakin antaa isot rahat niille aina kun siellä kerran viikossa käyvät pyytämässä.
Päihdehoito = antavat pillereitä joihin jäävät koukkuun entisten aineiden lisäksi.
hei älä puhu paskaa koko ajan jo viidessä eri keskustelussa. Mee tonne ulos ja hanki elämä.
Jollakin voi olla tärkeää sanottavaa. Sinä näköjään et ole vastaanottokykyinen. Menepä Keskisuomalaisen nettipalstalle keskustelemaan, niin saat olla rauhassa.
Jaa jaa. Tyypillistä jyväskyläläistä keskustelua. Semmoistahan Ateenassakin on kuulemma käyty.
liian tuttu ja henkkoht aihe tälle jolle kommentoit
opit alistumaan intissä yhteiskunnan yhdeksi pieneksi rattaaksi ja loppuu toi paskanjauhanta teinipojalta
-> http://charmy.tky.hut.fi/is-sotilaat.jpg
Oliko vaikeeta ?
Itkettikö ?
Taidat olla sivarihomoperse joka unelmoi löysistä paskarei'istä.
ONKS SULLA SILMÄT PÄÄSSÄ rasvanaama?!?!? Kato kuraperse kuvaa, taitaa nuo inttipojat olla niitä h-moilasia.