HASO Hämeentie 107 kokemuksia?

Anonyymi

Kaipailisin asumiskokemuksia Arabianrannan Hason kohteesta, Hämeentie 107. Meille on tarjottu nyt jo kolme asuntoa tästä osoitteesta vuoden sisään...mietin, mistä ns "joukkopako" johtuu kun noin yleisesti Hasolta ei kämppiä juuri irtisanota jos sellaisen on onnistunut saamaan. Tämä juuri tullut tarjous on vielä sellainen jota tarjottiin meille viime joulukuussa mutta joka meni pienemmälle numerolle. Ovat siis asuneet siinä vain n. 6kk...? Ei ole ainakaan minun korviini kantautunut, että olisi jotenkin levotonta seutua tai että ko taloissa olisi jotain muuta perustavanlaatuista vikaa...

2

1711

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ei välttämättä ole muuta syytä kuin asuntojen kunto. Isoista asoista yleensä siirrytään joko uudempiin, perhekoon muuttuessa pienempiin/isompiin tai jopa omistusasuntoon, kun pesämuna on säästetty. Hämeentien asotalo on rakennettu 2003 ja perheasunnot ehtivät kulua 16:ssa vuodessa. Joissakin vanhoissa Hasoissa on alunperin ollut jopa muovilattia. Kyseessä kun on kuitenkin kohtuuhintainen asuntotuotanto ilman ylellisyyksiä ja varustelun taso lähes sama kuin samaan aikaan rakennetuissa Hekan vuokra-asunnoissa. Hasohan ei vaihtotilanteessa tee muuta kuin maalaa seinät. Kulunut keittiö ja kylpyhuone eivät välttämättä pitkään tyydytä. Ja harva asukas ryhtyy omalla rahalla isoja remontteja tekemään, kun asoasunto on käytännössä vuokra-asunto.

    • Anonyymi

      Ei täällä levotonta ole,oikein mukava paikka asua.Nyt on vaan sattunut että lyhyellä aikavälillä useampi asunto on vapautunut ihan luonnollisista syistä,eli muutto joko pienempään tai suurempaan ja uusiin kohteisiin.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      129
      4650
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      29
      3387
    3. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      21
      3380
    4. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      49
      3150
    5. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      51
      2985
    6. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      122
      2839
    7. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      19
      2594
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      113
      2315
    9. Vornanen ja oulainen

      Voi voi Ville mihin sekaannuit🥶
      Oulainen
      9
      2229
    10. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2135
    Aihe