OSUIPA SILMIINI TÄLLAINEN VALHE!
Eläköityminen tuo työpaikkoja teknologiateollisuuteen
Julkaistu 07.03.2005, klo 16.46
Kuva: Pentti Palmu / YLE
Teknologiateollisuudesta jää eläkkeelle vuoteen 2007 mennessä melkein 20 000 työntekijää. Sen jälkeenkin eläköityviä on 5 000 - 6 000 vuodessa.
Työpaikkoja olisi tiedossa erityisesti toisen asteen ammatillisen koulutuksen saaneille, Teknologiateollisuus ry:n tekemä selvitys paljastaa.
Eläkkeelle siirrytään etenkin kone- ja metalliteollisuuden tuotannollisista tehtävistä. Juuri näitä töitä kohtaan nuorten kiinnostus on varsin laimeaa.
Ongelmallisimmat ammatit ovat hitsaus-, asennus-, kokoonpano- ja muut tuotantotyöt. Myös insinöörien rekrytointi on pysynyt ongelmana.
Erityisesti pienet ja keskisuuret yritykset ovat kovan paikan edessä, kun laatuvaatimukset kovenevat koko ajan ja osaavaa työvoimaa on vaikea saada.
Selvityksen mukaan teknologiateollisuuden henkilöstön kokonaismäärä pysyy suunnilleen nykytasollaan runsaassa 200 000:ssa.

Vastaukset 1
Vanhimmat
... minun elämässäni on ollut, kun asentaja-hitsaaja-kokoonpano-tuotantotyöntekijä pääsi muualle töihin.