Astra gee lorisee

Käytin Astra G 2,0 caravan vm 2000 katsastuksessa pari viikkoa sitten. Leima tuli että napsahti, mutta insinööri huomautti että ei voinut tarkistaa runkonumeroa koska lattia matto oli jäässä!!
Ajoin sitten viikonloppuna kärryn halliin ja ei kun tutkimaan. Siitä syntyikin melkoinen "show".
Matto oli- ( siis ei kuramatto vaan se yhtenäinen matto joka peittää koko auton lattian)-umpijäässä pelkääjän puolelta edessä ja takana.No, sisätilan lämppäri puhaltamaan vuorokaudeksi ja Sunnuntaina jatkamaan. Nyt purettu puoli autoa sisältä mm. penkit, sivumuovit,vaihdevivusto,keskikonsoli, ym.Maton alla oli siis litratolkulla vettä lillumassa lattialla ja imeytyneenä äänenvaimennin materiaaliin. Kaverin kanssa tutkittiin kaikki mahdolliset ja mahdottomat reitit josta vesi vois tulla sisään lorottamalla vettä letkulla auton päälle ilmanottoaukkoja myöten ja sumuttamalla painepesurilla ulkoa täydellä paineella ja konehuoneesta rintapeltiin minimipaineella mutta sisälle ei tullut pisaraakaan!Myös pohja on tarkastettu ja ehjä on.
Oon ihan pihalla, taidan lähtee ryyppäämään.
Auto on ollut mulla uudesta lähtien ja tarkoitus oli pitää se vielä pitkään mutta taitaa mennä romikseen kesällä." Kuivatellen kevättä kohti"
p.s. Onko muilla ollut samaa ongelmaa ?
61724
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

osta volvo....

Äänestä
  • Käy tuolla katsomassa volvon vikoja ja tule sitten uudestaan, jos kehtaat.
    Kyllä Opel Astra on auto Volvoon (DAF.iin ) verrattuna, sillä pääsee jopa liikkeelle.

    Äänestä

kävi mullekin, tosin toisen automerkin kanssa. Ei auttanut mikään kun ei vuotoa löytynyt.. mutta vettä vaan riitti matoille niin että lainehti. Hermojahan se koettelee kun oot autoa hyvin pidellyt ja sitten moinen vika, joka käy peltien päälle ja ikkunatkin huurtuu.
Nyt toinen auto alla ja matot kuivia.. silti taidan kohta tuopille ellei kahdelle... suunnata!

Äänestä

kun auto ei kuiva koko talvena kunnolla. Sisälle tullut lumi ja muu kosteus vain muuttaa olomuotoaan sisätilalämmittimen käytössä tai pitemmässä ajossa vedeksi ja pakkasella jääksi. Kumimatot pois ja kunnon kuivatus. Auto tuskin vuotaa mistään.

Äänestä

Moi!

Onkohan autoa käytetty harjapesussa? Tarkistappa raitisilmasuodattimen suojakotelon kansi, oiskohan asennettu jossain huollossa "ylösalaisin".. Silloin hörppää pesuvedet sieltä puhaltimen kautta sisään..

Nimim. kokemusta on, Metro-Auto tannoin näin oli tehnyt, ja purki ja kuivatteli sitten silloista astraani viikon hesassa...

Äänestä

Edellisessä autossani vesi tuli sisään etuovesta. Oven sisällä, verhoilun takana oleva muovikalvo oli alaosastaan. Sivuikkunan tiivisteen välisestä raosta alas valuva vesi pääsi kynnyksen päälle ja siitä sisään.

Lisäksi Golfissa vuoti lämmityslaitteen kenno. Se huurrutti ikkunat mutta eihän pakkasneste jäätynyt!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pexu kirjoitti:

Käytin Astra G 2,0 caravan vm 2000 katsastuksessa pari viikkoa sitten. Leima tuli että napsahti, mutta insinööri huomautti että ei voinut tarkistaa runkonumeroa koska lattia matto oli jäässä!!
Ajoin sitten viikonloppuna kärryn halliin ja ei kun tutkimaan. Siitä syntyikin melkoinen "show".
Matto oli- ( siis ei kuramatto vaan se yhtenäinen matto joka peittää koko auton lattian)-umpijäässä pelkääjän puolelta edessä ja takana.No, sisätilan lämppäri puhaltamaan vuorokaudeksi ja Sunnuntaina jatkamaan. Nyt purettu puoli autoa sisältä mm. penkit, sivumuovit,vaihdevivusto,keskikonsoli, ym.Maton alla oli siis litratolkulla vettä lillumassa lattialla ja imeytyneenä äänenvaimennin materiaaliin. Kaverin kanssa tutkittiin kaikki mahdolliset ja mahdottomat reitit josta vesi vois tulla sisään lorottamalla vettä letkulla auton päälle ilmanottoaukkoja myöten ja sumuttamalla painepesurilla ulkoa täydellä paineella ja konehuoneesta rintapeltiin minimipaineella mutta sisälle ei tullut pisaraakaan!Myös pohja on tarkastettu ja ehjä on.
Oon ihan pihalla, taidan lähtee ryyppäämään.
Auto on ollut mulla uudesta lähtien ja tarkoitus oli pitää se vielä pitkään mutta taitaa mennä romikseen kesällä." Kuivatellen kevättä kohti"
p.s. Onko muilla ollut samaa ongelmaa ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu