Töihin pthyi

missä sellanen työantaja on joka ottais 10 v työttömänä ollutta mihinkään töihin ??? Näitähän kun lukee huomaan kyllä että on muitakin, ja paljon.
9<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Jos et kelpaa töihin, kelpaat kyllä 9 euron TYP/MOPA kyykytykseen kiertämään kehää, kunnes takuueläke tai kuolema armahtaa.

Siellä teet samoja asioita kuin nekin, jotka saavat palkkaa, mutta firma ei maksa sinusta penniäkään, ei edes vakuutusmaksuja.

Tarkoitus kai olisi työllistymispolku: Kuntouttava työtoiminta > Työkokeilu > Palkkatuettu työsuhde > Töihin avoimille markkinoille. Näin ainakin jonkin h-vetin projektin täti mulle kertoi, kun olin työttömänä mukana hankkeessa, josta ei jäänyt käteen kuin muutama tapaaminen projektitädin kanssa ja pari tarpeetonta paperia.

Todellisuudessa työllistämispolku kiertää kehää: Kuntouttava työtoiminta > Työkokeilu > Takaisin kuntouttavaan työtoimintaan. Osa jopa ei pääse välillä edes työkokeiluun, vaan aina lykätään uutta kuntouttavaa jossakin paskapajalla. Palkkatuettuun työhön on TYP/MOPA-kyykytykseen tipahtaneen mahdoton päästä, joten työssäoloehto ei täyty, ja TYP/MOPA kierrettä ei saa poikki.

Koko kuntouttava työtoiminta pitäisi kieltää lailla, tai siihen tulisi ohjata vain henkilöitä, jotka todella tarvitsevat kuntoutusta. Kutyyn joutuminen takaa, että saa heittää hyvästit ajatukselle työllistymisestä avoimille markkinoille. Kuntouttavat työtoiminta näyttää ansioluettelossa vielä pahemmalta kuin vastaava aika työttömänä, koska työnantajat ajattelevat automaattisesti, että kuntouttavaan työtoimintaan joutuvat vain juopot, narkkarit ja mielenterveysongelmaiset.

Äänestä

Eivätpä oo paljoa kyykytelleet...ehkä kohdallani tajusivat sen 9 euron hommankin turhaksi.

Äänestä

Hallitus lakejatekee työkyvytömät orjatöihin tajusi persutkin aktiivimallia rustatessaan tehdä.

Äänestä

Se on heikko asema ,nykyisin vanhenevalla työväestöllä,kun tuotannolistaloudelliset irtisanomiset on jyllänneet kymmenisen vuotta armotta syrjäyttäen ikääntyvää työväestöä.Säätöjä on luonnollisesti syntynyt työnantajille palkkakustannuksissa, mutta ikääntyvän työväestön niskaan on kaatunut lasku tuosta . Kun ei työllisty enää menee koko elämän työ kankkuilan kaivoon,kun työttömyyseläkeputki on poistettu eikä yhteiskunta tarjoa rittävää tuvaa ,niin silloin käy niin että kärvistellään köyhyydessä ja kuunellaan näitä mene töihin juttuja.

https://tekijalehti.fi/2019/04/12/aktiivimallista-tuli-tyottomyysturvan-leikkuri-toita-kylla-olisi-mutta-minua-ei-huolita-koska-olen-liian-vanha/

https://tiedonsilta.fi/ikasyrjinta-jattaa-pitkan-tyouran-vain-haaveeksi/

https://ihmisoikeusliitto.fi/euroopan-neuvostolta-kritiikkia-suomen-perusturvan-liian-alhaisesta-tasosta/

Eiköhän se pitäisi olla joku kohtuus kerjätessäkin ja siivota nuo työttömyysjonot. Ei ole ihmisarvosta päättännän tekoa että ihmisiä roikotetaan työttöminä vuosikausia kun he eivät enää työlllisty. Työttömyyseläkeputkion palautettava ja nämä epäinhimillisyydet lopetettava.

https://www.ts.fi/uutiset/talous/1073973282/Viimeinen ikaluokka tyottomyyselakeputkeen

Tuon poisto ja aikaisintaan eläköitymismahdollisuuden nosto 61 vuoteen on osoittautunut sekeästi virheelliseksi päätökseksi joka ajaa ihmisiä käytännön elämässä ahtaalle ja taloudellisesti mahdottomaan tilanteeseen, jolle he eivät voi mitään ja tuo ei ole yleisen päätännän teon tarkoitus,jolla pyritäään hepoittamaan sekä luomaan perusta ihmisten elinmahdollisuuksille maassamme..

Äänestä
  • Meitsipä ei mene töihin juttuja kauaa keltään kuuntele kun totuus on ettei tuolla minimi rahalla kukaan minnekään enää vain mene. Kärvistellään nyt sitten niin kauan kun sitä kärvistelyä riittää.

    Äänestä

Tänään oli hyvä työpäivä, noukin talteen 90c arvosta tyhjiä tölkkejä. VEROTTOMANA!

1Äänestä

Mieluummin 497€ tyhjästä kuin siihen kulukorvaus päälle raatamisesta.

T:tulonsiirtomies ja pitkäaikaistyötön sellainen.

Äänestä
  • Ja sillä mennään vain lähikaupan ja viinakaupan väliä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja sillä mennään vain lähikaupan ja viinakaupan väliä.

    Ei edes lähikauppaan, haen sapuskat ruoka-avuista. No, eilen törsäsin kahteen puteliin cola zeroa janojuomaksi.

    1Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

missä sellanen työantaja on joka ottais 10 v työttömänä ollutta mihinkään töihin ??? Näitähän kun lukee huomaan kyllä että on muitakin, ja paljon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu