Erosta seuraa aina vain tuskaa. Täytyypä miettiä, mistä ero sitten johtuukaan. Onneksi vanhempani eivät ole eronneet. Ovat aina rakastaneet toisiaan, olen saanut hyvän kasvatuksen ja olen siitä itsekseni hyvin ylpeä.
Minua harmittaa, kun monetkaan eivät ajattele menneessään naimisiin, että olisivat aina yhdessä. Eihän sitä nyt voi toiselta vaatia mitään ehdottomia lupauksia. Nii´in, pitäisi luvata itse.
Moniko teistäkään on naimisiin mennessä edes aikonut olla ikuisesti yhdessä?
Ymmärrän kyllä senkin, että ajassa ei voi palata taakse päin.
Ei auttaisi, vaikka olisitte (eronneet) vihkiytyessänne miettineet tarkemmin parin valintaa, vaan epäilen että pahin vika on juuri asennoitumisessa avioliittoon. Molemminpuolin!
Eroaminen on vaan liian helppoa. Myös naimisiin mennään ilmeisesti liian kevyellä asenteella.
Huonossa suhteessa on paha olla. Huonoakin kannattaa vaalia. Kyllä sopu aina löytyy, kunhan vain uskoo. Ei kannata yrittää liikaa, mutta rakkautta on oltava..Itse asiassa HALUA siihen.
Jos tuntuu, että mikään ei enää auta, kannattaisiko kokeilla parempia keinoja.
Niin, omatpa on ongelmanne, olisitte ajatelleet silloin minkalaisen otatte. Ja vielä tärkeämpi, olisittepa vaalineet suhdettanne ohjaten sitä aina kauemmaksi vaarallisilta karikoilta. Ne yleensä näkee jo turvallisen matkan päästä. Joten miksi mennä aina kohti -vaaroja ja jännitystäkö?
Minua harmittaa, kun monetkaan eivät ajattele menneessään naimisiin, että olisivat aina yhdessä. Eihän sitä nyt voi toiselta vaatia mitään ehdottomia lupauksia. Nii´in, pitäisi luvata itse.
Moniko teistäkään on naimisiin mennessä edes aikonut olla ikuisesti yhdessä?
Ymmärrän kyllä senkin, että ajassa ei voi palata taakse päin.
Ei auttaisi, vaikka olisitte (eronneet) vihkiytyessänne miettineet tarkemmin parin valintaa, vaan epäilen että pahin vika on juuri asennoitumisessa avioliittoon. Molemminpuolin!
Eroaminen on vaan liian helppoa. Myös naimisiin mennään ilmeisesti liian kevyellä asenteella.
Huonossa suhteessa on paha olla. Huonoakin kannattaa vaalia. Kyllä sopu aina löytyy, kunhan vain uskoo. Ei kannata yrittää liikaa, mutta rakkautta on oltava..Itse asiassa HALUA siihen.
Jos tuntuu, että mikään ei enää auta, kannattaisiko kokeilla parempia keinoja.
Niin, omatpa on ongelmanne, olisitte ajatelleet silloin minkalaisen otatte. Ja vielä tärkeämpi, olisittepa vaalineet suhdettanne ohjaten sitä aina kauemmaksi vaarallisilta karikoilta. Ne yleensä näkee jo turvallisen matkan päästä. Joten miksi mennä aina kohti -vaaroja ja jännitystäkö?
Vastaukset 19
Vanhimmat
sulla tuntuu tuo teoriapuoli olevan hallussa...elämä vaan ei aina mene käsikirjoituksen mukaan.
""Moniko teistäkään on naimisiin mennessä edes aikonut olla ikuisesti yhdessä?""
valehtelematta ja jokaisen puolesta
puhtaalla omallatunnolla:
jokainen meistä!
...Ei se ero mitään HELPPOA ole. Älä tule tänne saarnaamaan kun ET ASIASTA MITÄÄN TIEDÄ. Korvantaustat sulla on vielä märkänä..Ja sunhan tämä ongelma näyttää olevankin kun tänne kirjoitat. Heh, heh.
ymmärrän kyllä pointtisi. aika usein mennään yhteen ja naimimiin toista tuntematta. lapsia tehdään kuukauden seurustelen jälkeen, uskomatonta todella!! sitten valitetaan kun mies juo ja on väkivaltainen. eikö kannattaisi useampi vuosi katsella toista ennen kuin naimisiin saatikka sitten lapsia tekemään. tunnen itseni joskus todella vanhaksi vaikken niin vanha olekkaan.
Et todellakaan ole kypsä aikuiseksi kuten ITSE tunnustit. Kun se elämä ei mene niin kuin suora tie...siinä on mutkia, vuoristoratoja matkalla. Olisihan se kamalaa jos näkisi tulevaisuutensa heti että miten käy kun kohtaa jonkun elämäntoverin. Ei ei..ei se elämä nyt vaan mene niin. Kyllä sinä sitten vanhempana ymmärrät itsekin elämää. -hanki elämä-
mites se elämä sitten menee? juopon kanssa heti yhteen ja lapsia tekemään? väkivaltaisen antaa moksia itseään niin paljon kuin lystää? ottaa heti lainaa niin paljon kun syytävät vaikkei työpaikasta tietoakaan? näinkö sinä toimit? eläkäähän ihmiset muutama vuosi omillanne ja kasvatte aikusiksi, ei siihen tarvita heti miestä ja lasta hankkia! Elämä itsessään kasvattaa!
Miksei se elämä ole Sinua kasvattanut sen vertaa, että vielä viitsit moisia ajatuksia täällä laukoa.
Antanet anteeksi, että kommentoin tekstiäsi, vaikka et minulta varsinaisesti mitään kysynytkään.
Kerron omasta elämästäni jotakin.
Muutettuani yhteen eksäni kanssa olin ollut jo vuosikausia työelämässä mukana.
Hetikohta, kun oltiin asuttu yksissä reilut seitsemän vuotta, hankittu talo jne, saatiin ensimmäinen lapsi. Parin vuoden päästä toinen.
Yhdessäoloa kesti reilut 17 vuotta ennenkuin älysimme erota.
Kerropa nyt elämäsi kasvattama, mikä meni vikaan?
Oltiinko liian hätäisiä ja hankittiin lapset silloin seitsemän vuoden yhdessäolon jälkeen?
Minäkin sentään olin jo yli kolmikymppinen ja nainen oli 26.
Kukaan ei meille syytänyt rahaa mistään, vaan lainaa otettiin se, mikä vanhan talon ostoon tarvittiin. Taloakin jo asuttiin kolme vuotta ennen ensimmäisen syntymää.
En tiedä missä vaiheessa minusta kaltaisesi "aikuinen" sitten tulee, mutta jos se tuolta kuulostaa, en tahdo aikuiseksi ikinä.
Elämä sinällään itsessään kasvatti meitä niin paljon, että älyttiin hankkiutua toisistamme erilleen.
Jospa Sinäkin hankit ensin sen elämän ja pääset kasvamaan oppiesi mukaan.
Hyvää naistenpäivää.
mutta en nyt alunperinkään kritisoinut muuta kuin väkivaltaisten ja juoppojen kanssa naimisiin meneviä ja lapsia tekeviä. Tekisitö sinä yh-isä lapsen naisen kanssa jolla on alkoholi-ongelma tai olisitko nuorempana tehnyt? Täällä sellasia tuntuu riittävän. No kukin taaplaa tyylillään.
Hyvää naistenpäivää sinullekin!
Nyt kyllä narraat...et sinä kritisoinut ekassa viestissäsi väkivaltaisten ja juoppojen kanssa naimisiin meneviä ja lapsia tekeviä. Lueppas tekstisi uudestaan. Pitäiskö sinun aloittaa peruskoulu uudelleen? Että saisit lukutaidon takaisin. Yleistit vaan että miksi EROatte ja että EROaminen on niiiiiiiiiiiiinnnn helppoa, kuin sukkia vaihtaisi, kuuntele viisaampia kuten se isä just kirjoitti.
näin nyt kuitenkin tarkoitin. Luehan teksti uudelleen. Hyvää naistenpäivää vaan sinullekin!
sivusuunpuhuja, osuiko pilkka omaan nilkkaan? Heh
Jokaisessa parisuhteessa on ongelmia, riitoja, huonoja aikakausia. MINÄ päätän selvitä niistä yli. Parempana aikana en edes muistele huonoja aikoja.
Mutta PUOLISO hautoo, miettii, suunnittelee eroa.
PARIsuhde on kahden ihmisen projekti. MINÄ yksin en voi korjata sitä, mutta MINÄ yksin voin kyllä lopettaa sen
a) muuttamalla pois
b) vaatimalla että puoliso muuttaa
En ymmärrä mitä vaarallista ja jännittävää olisi eroamisessa?
Huomaa, että olet elänyt varsin suojattua elämää ja tavannut vain tietynlaisia ihmisiä. Et ole koskaan tuntenut ketään eronnutta, et ole ikinä seurannut sivusta, miten se alkuun niin onnellinen ja hyvä parisuhde alkaa valua alamäkeen ja miten kaikki menee pieleen, miten ahdistaa, on onneton..
Et ole kuunnellut huonossa liitossa elävän ihmisen pohdintoja, miten korjata, miten pelastaa liitto ja niin edelleen.
Tai nähnyt, miten ihminen ahdistuu ja voi huonosti, kun ei voi vaikuttaa alamäkeä menneen liiton korjaamiseen.
Et tunne ketään, jolla on elämässä ollut vaikeuksia - ja jotka ovat selviytyneet niistä !!!
Olkoon se vaikeus ero tai mikä tahansa..
SInulla on helppoja vastauksia isoihin kysymyksiin, suuriin asioihin.
Sinulla on luutuneet ja kliseiset mielipiteet asioihin, joista et mitään ymmärrä.
Erosta ei aina muuten seuraa tuskaa, vaan uusi, parempi elämä, kun ihminen on oppinut ja viisastunut edes vähän. Sitä ei ole sinun vanhempiesi kohdalla tapahtunut, eikä sinun. Sinusta on kasvatettu niin epäempaattinen ja kylmä ihminen, että oksettaa.
Aikalailla näin.. Ymmärsit oikein, paitsi lopussa menit ihan metsään.
siis,
-tuohon asti ihan hyvä.
Empä ole kyllä joutunut eroa käymään läpi, millään muotoa. Tunsin yhden pariskunnan, joka on eronnut Ja muutamia, joiden vanhemmat ovat eronneet.
En ole kateellinen niistä kokemuksista vähääkään.
-Aivan väärin! Niin pieleen kuin vain voi!
Rupesi tuntumaan, että olet jopa katkera.
-Jopa Kateellinen?
Ja mitä kasvatukseeni tulee, siitä en voi olla muuta kuin ylpeä! Menestyn elämässäni hyvin, olen onnellinen. Mikäpä muu elämää parantaisi, niin kuin onni. Enkä ole ainoa perheessäni, jolle on kotona opetettu oikeat arvot. Nuorempana voin kulkea isoveljeni jalanjäljissä, jos en muuten löydä huipulle:)
En ymmärrä, mitä tarkoitit tuolla, kun sanoit ettei erosta seuraa aina tuskaa ja sitä ei vanhempani ole tajunneet. Et kai luule, että olisimme olleet onnellisempia jos he olisivat eronneet joskus?
On mukava käydä heitä tervehtimässä, kun he ovat niin ihana pari.
No, ajattelin kuitenkin lähinnä LAPSIA! He ovat herkkia, elämä vasta alussa ja heille ero on usein vaikea käsittää.
Kun kirjoitin, en vaivannut päätäni juurikaan aikuisten ajatuksila. Uskon, että kyllä he selviävät, joskus paremminkin. Tarkoitukseni olikin tuoda omia kokemuksia tänne ja herättää keskustelua aiheesta.
-Tuntuuko oudolta, jos olen "aina" elänyt onnellista elämää?
Ihan oikeasti Sinulta puuttuu elämänkokemus.
Ei kaikki ole niin, niinkuin oppikirjoissa sanotaan, eikä niin, niinkuin suunnitellaan.
Sanot, että et ole itse eroa kokenut, mutta tunnet jonkun, joka on eronnut, sekä jonkun, jonka vanhemmat ovat eronneet.
Tietosi erotilanteista ovat siis aikalailla vähäiset.
Silti aloituksessasi kirjoitat, että erosta tulee aina tuskaa.
Mistä sen tiedät?
Minä vastaan: et mistään.
Älä siis kertoile totuuksina sellaisia asioita, joista et ole kuin korkeintaan hajulla.
Jos olet saanut viettää "onnellista" elämää, niin ole siihen tyytyväinen, äläkä anna minkään elävään elämään liittyvän tulla sitä turmelemaan.
Aloitustekstissäsi olit jotenkin vihainen eronneita kohtaan.
Mistä se johtuu?
Mistä johtuu se "ylemmyydentunne" sisälläsi, mitä osoitat eronneita kohtaan?
Mistä olet katkera?
Tiedän, että Sinua nyt kauhistuttaa ajatus, että joku ihminen on eron myötä saanut helpomman elämän.
Ajatteletko, että Sinäkin olisit voinut päästä vieläkin helpommalla?
Katsele ihan oikeasti ympärillesi ja tule ulos sieltä norsunluutornistasi.
Huomaat, että elämässä eletään.
Moniko lapsi on onnellisempi eron jälkeen?
-En välitäkään niin teistä, jotka eroatte, kyllähän te saatte itse päättää OMISTA ASIOISTA. Enkä ole mitenkään katkera.
Siis olen yrittänyt jutella useiden kanssa, joiden vanhemmat ovat eronneet. Eipä ne oo sitä ainakaa kannattanu, yleensä se on heille kipeä asia aina.
Mutta antaapa tämän asian olla, mulle piisaa..
[kiipeää ylemmäs norsunluu tornissa}
Minulla on ilmeisesti aivan kieroon kasvanut esikoinen, koska hän sanoo olevansa onnellinen.
Ero tapahtuikin juuri lasten hyvinvoinnin vuoksi.
Eikä lapsia aivan ensihuumassa " hankittu ", eka kun syntyi 12 avioliittovuoden jälkeen.
Kaikkea elämässä ei vain voi etukäteen ennustaa vaikka olisi kuinka hyvin kasvatettu ym. ym...
Erosta ei todellakaan seuraa aina tuskaa, meillä pelastui neljän ihmisen elämä, eikä se ole mikään huono asia.
Naimisiin mennessäni ajattelin lapsellisuuttani, että tämä kestää koko elämän.
Kestikin kyllä hampaat irvessä yli kaksikymmentä vuotta.
Kynnys eropäätökseen oli korkealla, ei meidän suvussa edes erottu.
Olisi vain pitänyt tehdä päätös paljon aikaisemmin.
Jotenkin ristiriidassa nuo sinun kommenttisi suhteesta ja sen kestävyydestä.
Jos huonossa suhteessa on paha olla kysyn vain miksi sitä pitäisi vaalia? Uskon voimalla et siitä parempaa tee, et yksin eikä aina edes kaksin.
Toteat, että ei kannata yrittää liikaa, mutta rakkautta on oltava tai halua siihen.
Ei kukaan voi pakottaa toista rakastamaan, jos ei rakasta niin ei rakasta. Ja mitä se rakkaus sitten on?
Enemmänkin toisen ihmisen kunnioittamista, huomioon ottamista, luottamusta....ole rehellinen itsellesi edes. Siitä on jo hyvä lähteä eteenpäin.
Mitkähän niitä parempia keinoja sitten olisivat?
Helppo se on hymyillä kun ongelma on taakse jäänyttä elämää. :))
Karikoita elämässä tulee aina vastaa ja jokainen meistä niihin jossain vaiheessa ajautuu.
Mutta jos jotain elämässä oppii niin ainakin sen, ettei samaan karikkoon ajaudu ainakaan toista kertaa
ei erosta aina Vain pelkkää tuskaa tule!
Ei ehkä kaikille,
ja kuitenkin monille
iloakin
hah hah hah!terkut mammalles!