Käyttövesiputkien huutaminen lämpötilaa säätäessä

Anonyymi

Hei!

Ostettiin vanhemman puoleinen talo noin vuosi takaperin ja alusta alkaen ollut ongelmia suihkun putkien kanssa. Putket käyvät huutamaan vettä säädettäessä kylmemmälle. Vesiputket on lyhyesti kerrottuna vedetty seuraavasti:

Porakaivosta tulee putki taloon, jossa painesäiliö. Muistaakseni paineet nousee noin 4 bariin asti (ehkä). Tästä putket lähtevät itse talon keittiöön ja vessaan, joille on oma lämminvesivaraaja. Painesäiliöltä lähtee myös kylmävesiputki aittarakennukseen, josta kylmävesi jakautuu suihkulle (ja ulkovesipostille) sekä aitan toiseen hanaan jota ennen on sulut sekä suihkun lämminvesivaraajaan, josta putket suihkulle ja aitan toiseen hanaan, jota ennen myös sulut. Aitan toiselle hanalle mevät putket ovat olleet auki ja suljettuna vikaa etsiessä ja ei vaikutusta.

Lämmintä vettä saadaan suihkulle hyvin mutta kylmälle säädettäessä putket käyvät huutamaan ja suihkun käsiosaan ei tunnu riittävän paine ja sulkee sen välillä.

Mitään en tiedä putkihommista mutta eikö kylmälle säädettäessä vettä pitäisi teoriassa tulla sillä alkuperäisellä painesäiliön antamalla paineella ja näin riittävän suihkulle olettaen ettei muita hanoja käytetä? Jos taas säädetään lämpöiselle, tulee vettä enemmän kuumasta putkesta varaajalta. Vai puskeeko varaaja lämmitettyä vettä suuremmalla paineella ja näin paine riittäisi suihkulle paremmin, kun vettä tulee paineella kylmästä ja kuumasta putkesta samaan aikaan?

Putkimies on ohimennen muiden asioiden sivussa vilkaissut ja varaajan puolen pitäisi toimia niinkuin pitääkin. Muistaakseni saattoi epäillä suihkun termostaattia. Kuulostaisiko mahdolliselta vai eikä paine vain riitä suihkulle kylmällä vedellä ja näillä virityksillä?

6

158

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Siinä sekoittajassa on suodattimet. Taitaa kylmävesipuolella olla tukossa. Porakaivovedessä kun voi olla kaikenlaista suodattimia tukkivaa.

      • Anonyymi

        Kiitos oikeasta vastauksesta. Termostaatin/lämmönsäädön olin jo aiemmin putsannutkin mutta ei ollut käynyt mielessäkään, että siellä putken ja sekoittajan liitoksessa olisi vielä sihti/suodatin. Nyt putsauksen jälkeen tulee vettä sen verran kovalla paineella, että pitää säätää vedentuloakin vielä maltillisemmaksi.


      • Anonyymi

        Porakaivohuusholleissa kannattaa ajoittain katsoa/puhdistaa myös pesukoneen yms sihdit. Muissa huusholleissa suurin putkista tuleva roina jää vesimittarin sihtiin. Täällä maalla kun ei mittarissa ole sinettejä, voi tuonkin sihdin halutessaan katsoa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Porakaivohuusholleissa kannattaa ajoittain katsoa/puhdistaa myös pesukoneen yms sihdit. Muissa huusholleissa suurin putkista tuleva roina jää vesimittarin sihtiin. Täällä maalla kun ei mittarissa ole sinettejä, voi tuonkin sihdin halutessaan katsoa.

        Ei maalla ole edes niitä vesimittareitakaan. Vai onko joku niin sairaaloisen kiinnostunut omasta veden kulutuksestaan että hankkisi huvikseen vesimittarin :D


      • Anonyymi

        Kyllä minulla on. Kai vesiosuuskunnat muuallakin mittareita käyttävät. Tämä osuuskunta ostaa veden Kouvolan vedeltä, ja kyllä se on loroteltava mittarin läpi. Muuten touhu menee riitelyksi.


      • Anonyymi

        Paskalain takia vedettiin vesiputki samalla. Hyvä että tuli. Ei joka paikkaan maallakaan kaivoa saa. Porakaivokin on arpapeliä.
        Nyt vesi tulee Kouvolasta ja palaa jätevetenä sinne.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pystyisitkö pitämään

      Näppejä erossa jos tulisi siihen tilaisuus
      Ikävä
      46
      4309
    2. Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa

      Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on
      Yrittäjyys
      13
      4132
    3. Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?

      Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist
      Ikävä
      44
      3388
    4. Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd

      Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai
      Maailman menoa
      88
      3330
    5. En saa sua mielestäni vaikka tekisin mitä

      Mikä tähän auttaa.. ei mikään. Edes aika. Kaivan sut kohta vaikka kivenkolosta että saan kysyä haluatko sinäkin💛
      Ikävä
      14
      3167
    6. Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa

      Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl
      Maailman menoa
      164
      2860
    7. Onnettomuus

      Hukkajärventiellä kolaroi lavetti ja henkilöauto. Uutista ei missään! Hys hys ollaanko hiljaa tästäkin?
      Kuhmo
      4
      2460
    8. Tuntuuko ettet tiedä

      Enää miten toimia mun suhteen. Kun en taida tietää itsekään
      Ikävä
      25
      2449
    9. Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki

      Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h
      Maailman menoa
      60
      2313
    10. Kirjotan ikävää ulos

      Haluaisin kuulla mitä ajattelet minusta. ihan mitä vaan mitä mietit. Voisit kertoa minulle, tai sitten kirjoittaisit run
      Ikävä
      14
      1888
    Aihe