verikosto

mitä pitää sisällään
niin sanottu VERIKOSTO

tarkoittaako se että
läheisen suku kostaa
samaan sukuun kuuluvan puolesta
vai mitä se tarkoitta noin
kansan kielellä sanottuna?
201912
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

seehän oli aikansa muotiilmiö et ellu mies ekkä mikää jos et ollu miestä tappanu pahinta aikaa oli 1900 luvun alku siitäähä sitte lähtiki kierre ko kaikki oli koston tiellä noo vankila sen sitten vaimensi aikanaan ja tietämys ja kuri yhteiskunnassa johan ei akatkaa ottaneet miestä joka ei ollu puukkoonsa kastanu yhtä hulluja oli akatkii siihen aikaan ainaki jotkut mitä muuta voi oppimattomalta kulkurijoukolta vaatia rietulaisia sun muita pelättiin jaa viipurissakii oli pahoja miehiä joo ei enää puukko kastu ko täällä netissä ja se on hyvä se.

Äänestä

Hei!
Kysyit, että mitä tarkoittaa verikosto.
No se tarkoittaa romanien keskuudessa, sitä että
jos joku romani vie hengen toiselta romanilta, niin menetetyn ihmisen läheiset esimerkiksi vainajan veli kostaa saman teon tekemällä sille toiselle romanille, esimerkiksi hänelle itselleen tai jos hän ei näe häntä, niin sitten jollekin hänen läheisistään esimerkiksi veljelle.
Yleensä verikosto suoritetaan hengenviejän perheelle, mutta kuitenkin naiset ja lapset taitavat jäädä verikoston ulkopuolelle. Ja myös on onneksi sellainen tapa olemassa, että koitetaan välttää sitten hengenviejän tai hengenviejän läheisten näkemistä, jottei tulisi
kostamisen pakkoa. Itse kuitenkin täytyy todeta, että en todellakaan hyväksy koskaan verikostoa missään muodossa, koska kenelläkään ei ole oikeutta riistää keneltäkään henkeä pois. Jokaisen ihmisen henki ja elämä on yhtä arvokasta. Sitäpaitsi verikosto ei ole Jumalan
tahdon mukaista lainkaan! Siunausta elämääsi!
Terveisin:Nainen 18

Äänestä
  • saatko hyvätkin naurut kiirjootuksistasi?kaajeen erotaa aina,,tietyt asiat pysytvät aina ihmisen sisällä,,

    Äänestä

  • kääji jo siellä kirjoitti:

    saatko hyvätkin naurut kiirjootuksistasi?kaajeen erotaa aina,,tietyt asiat pysytvät aina ihmisen sisällä,,

    Hei
    Luule mitä luulet, mutta totuus on se, että olen kaaleita. Jos, et usko, että olen kaaleita, niin se on sun oma ongelmasi.
    Aahen Deuleha!
    T:Nainen 18

    Äänestä

  • Nainen 18 kirjoitti:

    Hei
    Luule mitä luulet, mutta totuus on se, että olen kaaleita. Jos, et usko, että olen kaaleita, niin se on sun oma ongelmasi.
    Aahen Deuleha!
    T:Nainen 18

    että kirjotat edelleen väärin,opettele kieli ekaksi

    Äänestä

  • ymmärrä jo kirjoitti:

    että kirjotat edelleen väärin,opettele kieli ekaksi

    Morjens
    Onkos sulla kaikki kuules kunnossa, kun olet noin kriittinen minua kohtaan. Vaikka en osaakkaan kunnolla kirjottaa kaaleenkieltä, niin kyllä osaan puhua sitä paremmin kuin kirjottaa.
    Ja ei sinulla ole ketään oikeus arvostella!
    Anna minun olla rauhassa! Siunausta elämääsi!
    T:Nainen 18

    Äänestä

  • Nainen 18 kirjoitti:

    Morjens
    Onkos sulla kaikki kuules kunnossa, kun olet noin kriittinen minua kohtaan. Vaikka en osaakkaan kunnolla kirjottaa kaaleenkieltä, niin kyllä osaan puhua sitä paremmin kuin kirjottaa.
    Ja ei sinulla ole ketään oikeus arvostella!
    Anna minun olla rauhassa! Siunausta elämääsi!
    T:Nainen 18

    jos rikkaisit nikki täältä?

    Äänestä

  • leiffi vaan kirjoitti:

    jos rikkaisit nikki täältä?

    Olipas tylysti sanottu, sulla ei ole mitään oikeutta sanoa, että kuka saa kirjotella täällä ja kuka ei. T:Nainen 18

    Äänestä

  • leiffi vaan kirjoitti:

    jos rikkaisit nikki täältä?

    no tää se vasta oliki kieli taituri,,,, :)) taijan tietää kuka olet

    Äänestä

  • leiffi vaan kirjoitti:

    jos rikkaisit nikki täältä?

    no tämä se vasta oliki kieli taituri : )) taidan tietää kuka olet

    Äänestä

  • Nainen 18 kirjoitti:

    Hei
    Luule mitä luulet, mutta totuus on se, että olen kaaleita. Jos, et usko, että olen kaaleita, niin se on sun oma ongelmasi.
    Aahen Deuleha!
    T:Nainen 18

    ei kai 18 vuotias mikään oikea nainen vielä ole

    Äänestä

  • leiffi vaan kirjoitti:

    jos rikkaisit nikki täältä?

    Niinpä, ja mitähän tuo "rikkaisit" sitten tarkoittaa?

    Äänestä

Romaniystäväni sanovat, ettei oikeaa verikostoa ole olemassa. Olen kuitenkin lukenut jotakin nimimerkin Nainen 18 mainitsemasta kosto- ja välttämiskäytännöstä. Minua kiinnostaisi tietää, onko teillä verikostoa vai ei. Kysyn tätä, koska ristiriitainen tieto on hämmentävää.

Äänestä
  • Hei!
    Kerroit viestissäsi, että jotkut romaniystäväsi
    ovat sanoneet, ettei oikeaa verikostoa olisikaan, ehkäpä he juuri tarkoittivat sitä, että nykyään yritetään vältellä sitä toista osapuolta, joka kuuluu kostettavaan sukuun. Ns. Välttämiskäytäntö on näinollen aika yleistäkin.
    No mieluummin välttelee, kuin kostaa.
    Kosto ei ole hyväksyttävää. Siunausta elämääsi!
    T:Nainen 18

    Äänestä

asia on henkilökohtaine, ei sitoudu muitten mielipiteisiin eikä kaavoihin.

Äänestä

Kauas on pitkä matka.

Äänestä

ei kosto oo hyvä mutta eikö kaajeet kosta? kyllähän se on niin että anteeks antamalla pääsee eteen päin ja kostamalla taakse päin!
kunnioitusta on antaa anteeks kostossa ei ole kunniaa niin kuin ei missään tappamisessa se on raukkamaista touhua ja siitä tulee kärsimään loppu elämänsä ja ties mitä elämän jälkeen.
kyllä se väistäminen on nyky aikana jo askel eteen päin meitä kaaleita alkaa olla suomessakin aika paljon ja sukuja joka puolella niin ja se miten nuoriso on muuttunut ei kostamiselle jää paljon sijaa onneks. on vielä sekopäitä jotka eivät välitä mistään ja kantaavat vanhoja kaunoja eivätkä pääse varmaan koskaan ylitte niistä mutta niillekkin vaa antaa oman rauhan.

Äänestä

olen 50 m eikä mulle tule mieleen kuin 3tappoa mistä vois käyttää verikoston muotova

Äänestä

Se on hyvä tuo ns verikosto... aina yhä vähemmän manneja maan päällää..enempi alla...Jatkakaa samaan malliin..

Äänestä

äläs poika prkl herpaannu.. tumma veri on tulista.kosto kuin kosto :D??????

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tietoa vailla kirjoitti:

mitä pitää sisällään
niin sanottu VERIKOSTO

tarkoittaako se että
läheisen suku kostaa
samaan sukuun kuuluvan puolesta
vai mitä se tarkoitta noin
kansan kielellä sanottuna?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu