Kun yritän unohtaa sinut,
on kuin hiihtäisin híekassa
vetäen kivirekeä vastamäkeen.
Sinä et unohdu minulta
eikä minusta poistu suru,
suru sinusta ja minusta.
Suonissa virtaa masennus
kuin jäinen vesi -
sitä pumputen sydän jäätyy.
Sano, onko meillä syytä,
mitään syytä toivoon,
toista mahdollisuutta?
on kuin hiihtäisin híekassa
vetäen kivirekeä vastamäkeen.
Sinä et unohdu minulta
eikä minusta poistu suru,
suru sinusta ja minusta.
Suonissa virtaa masennus
kuin jäinen vesi -
sitä pumputen sydän jäätyy.
Sano, onko meillä syytä,
mitään syytä toivoon,
toista mahdollisuutta?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Rupesin lukemaan runojasi järjestyksessä.
Koukkuunnuin. Nämä ovat niin surumielisiä.
Ja samalla äärimmäisen kauniita.
Tämä tuntuu jo kyynelkanavissa.
Varsinkin kolme ensimmäistä riviä.
Tulee mieleen, että olet menettänyt jonkun.
Rakastetun, kenties?
Kyllä, nämä runot kertovat paljon menetyksestä ja vähän muustakin. Omasta mielestäni menetettyäkään rakastettua tai rakkautta ei pidä kohdella rumasti. Yhtä arvokas se on sellaisenakin, vaikka muistoissa. En lainkaan ymmärrä menetetyn rakkauden halventamista jota niin usein näkee. Rakkaudesta pitää kirjoittaa kauniisti ja kunnioituksella, niin kipeää kuin se voikin tehdä. Melkein kuolemansairaaksi.
Miten koskettavaa tekstiä...niinkuin omia ajatuksia lukisin jonkun toisen tulkitsemana.Ihana antautua muistoille tässä hetkessä.