Mitä mieltä olette pienten lasten tuomisesta koirapuistoon, tuollaisten alta 10 vuotiaiden?
Turhauttaa kun yritän opettaa pentukoiraani, joka on kova hyppimään ihmisiä vasten, olemaan hyppimättä ja nämä lapset oikein innostavat hyppimään. He kun niin tykkäävät leikkiä niin ihmisrakkaan Emman kanssa.
Lisäksi on aina olemassa vaara, että koira hyppiessään raapaisee lapsen kasvoja.
Ja Emma kun ei oikein ole oppinut olemaan pienten kanssa kun oma lapsi on jo iso.
Turhauttaa kun yritän opettaa pentukoiraani, joka on kova hyppimään ihmisiä vasten, olemaan hyppimättä ja nämä lapset oikein innostavat hyppimään. He kun niin tykkäävät leikkiä niin ihmisrakkaan Emman kanssa.
Lisäksi on aina olemassa vaara, että koira hyppiessään raapaisee lapsen kasvoja.
Ja Emma kun ei oikein ole oppinut olemaan pienten kanssa kun oma lapsi on jo iso.
Vastaukset 107
Vanhimmat
No lapset on kivoja :D
Ja koirat tykkäävät kun heidän kanssa riehutaan!
Ja jos joku esim. nainen on yksin huoltaja,
eihän se voi jättää esim.viis vuotiasta lasta yksin kotiin! ??
Tuossa on vaan sellainenkin juttu, että kun koirat juoksevat toistensa perässä kovaa vauhtia eivät ne aina ehdi väistellä ihmisiä. Kerran tuli itsellenikin dalmatialainen takaapäin suoraan polvitaipeisiin ja lensin lahjakkaasti selälleni. Jos tilallani olisi ollut pieni lapsi, olisi voinut käydä huonostikkin.
Toki lapset on kivoja ja varsinkin pentukoirat tykkäävät riehua lasten kanssa mutta silti olen sitä mieltä, että pienten lasten paikka ei ole koirapuistossa, ihan vaan turvallisuuden takia.
Aivan. Ja vastuu mahdollisista vahingoista pitäisi olla lapsen vanhemmilla, jotka lapsen koirapuistoon tuovat, ei koiran omistajalla. Eihän siellä pääse rentoutumaan ollenkaan, jos koko ajan pitää kytätä mitä jonkun lapset puuhaavat koirien kanssa. Lapset saattavat käyttäytyä arvaamattomasti, samoin lapsiin tottumaton koira, jos yhtäkkiä päin kirmaakin huutava tenava.
Siis olen itsekin yksinhuoltaja ja minua on kaikki nämä vuodet ihmetyttänyt, millä oikeudella yksinhuoltajat ottavat/vaativat erioikeuksia ja -vapauksia. Eihän yksinhuoltajan lasta tarvitse viedä koirapuistoon, jos hänellä ei ole muuta seuraa kuin vanhempansa, eivät sitten mene koirapuistoon, jos siellä epäilevät vielä käyvän huonosti tai joku kouluttaa koiraansa eikä lapsi pysty olemaan rauhallisena.
Ei ole ihan järkevää vanhemmilta, vaikeuttaa koiran koulutusta ja vahinkoja voi sattua. Voisit nätisti sanoa lasten vanhemmille (jos paikalla)tai lapsille että jos lapset vaan katsoisivat koiria ja selittää miksi ei saa leikkiä. koirapuistot ovat koirille, lasten leikkipaikat erikseen. Siellä tehdään niinkuin koirille sopii.
Niin eihän koiratkaan saa olla lasten leikkipuistoissa. Mun koira hulivili on pieni mutta voimakas joten muksut on kumossa alta aikayksikön. Puistoissa on ihan konttaus ikäsiäkin jaloissa jopa isojen puolella. Hirvittää vaan että muksut jää alle.
ole tarkoitettu pienille lapsille. Jotkut vanhemmat eivät huomaa asiaa. Toinen paikka ettei pieniä lapsia on koulutuskentät Koiraa tullaan kouluttamaan koko perheen voimin varsinkin sitä perheen ensimmäistä koirulia ja kouluttaja on aika vaikeassa saumassa , koska uusia jäseniä kerhoon tarvitaan ja uusia koiranomistajia ei saisi suututtaa niin etteivät enää tule uudelleen.Ja niistä lapsista toisaalta tulee ne uudet junnu handlerit ja ne nuoret joita koiratoimintaan järjestely puolellekin kipeästi kaivataan.
Nimittäin; meillä on Todella Pieni eläinlääkärin aula. Kaksi, vai kolme tuolia. No, sitten kun siinä jonotetaan, niin on vähän hankalaa.
Toissakerralla kun olin, niin oli kolme lasta, n. 10-13 vuotiasta tuomassa koiraansa rokotettavaksi; miksi niin nuorilla koirilla on vastuu koirien rokottamisesta, ja miksi niitä pitää olla kolme?
Kyllä varmaan olivat päteviä hoitamaan jne, en sitä sano, mutta sitä määrää voisi miettiä; jos itse saa / joutuu viemään sen koiran rokotettavaksi, niin kannattaako sitä kaikki parhaat kaverit ottaa mukaan?
Rakkien kusettajia ja golffareita riittää mutta lapset ei enään sais missään olla . Menkää itteenne ja haukkukaa toisianne ,kaikki muut on jo rakinkusettajien valituksiin kypsyny!
minä en ole koskaan ottanut lapsia mukaan koulutukseen siksi, että eihän siihen koulutukseen pysty keskittymään täysillä jos lapsiakin pitää vielä vahtia. ei taas ole järkeä mennä koko koulutukseen jos ei pysty keskittymään. mieheni on pari kertaa tullut lapsen kanssa mukaan, mutta kävivät sillä aikaa kävelemässä ja lopun aikaa hän vahti lasta yksin.
puistot on tarkoitettu koirille. jos pienet lapset tulevat sinne hääräämään, ovat ne tulilinjalla. koirat voivat leikkiessään jyrätä alleen tai muuta. jokaisella vanhemmalla tulisi olla sen verran järkeä päässään, että tajuaa, ettei kaikki koirat ole edes lapsiin tottuneet.
lastenvaunut ovat toinen juttu. itseäni hirvittää kun ihmiset eivät aina katso sitten yhtään minne niitä työntävät. koirapuistossa esim ne voivat joutua koirien vauhdikkaan törmäyksen kohteeksi ja loppu ei sitten olekaan hyvin.
olen joskus katsellut hevostallilla kuinka vaunuja vauvoineen pidetään hevosten kulkureitin varrella. ei tule kaikille mieleen, että vauva ei pakoon pääse jos jotain sattuu.
Itselläni ei ole koiraa, mutta kyllä nyt sallin koirat koirapuistossa! Siellä tehkööt keskenään mitä haluavat, ei kuulu mulle. Koirat on nykyään tosi hyvin hallinnassa omistajilla. Onhan lapsille leikkipaikkoja joka puolella, eihän niitä nyt tarvitse koirapuistoon päästää! Ne vasta sotkua tekevät sipsipusseineen, hampurilais- ja karkkipapereinen ym. ym.
minusta koirapuisto on tarkoitettu koirille ja koiran omistajille!!!!! lapsille on omat puistot. haavereita voi vaikka sattua jos jokin koira ei ole tottunut lapsiin ja viimekädessä on aina koiran omistaja vastuussa koiran tekosista. vaikka koira olisi sallitussa alueessa.... itse en ota lastani mukaan koira puistoon... siellä ulkoilevat koirat ja koirat leikkivät siellä lapsilla on omat paikat.... tiedoksi kaikille koira ystäville:)
itse kävin ahkerammin koirieni kanssa koirapuistossa, niin eipä sielä juurikaan pieniä lapsia näkynyt. Koirien meno on monasti tosi riehakasta, eivätkä välttämättä aina ymmärrä/ehdi katsoa eteensä, niin siinä saattaa syntyä todella suurtakin vahinkoa heiveröiselle lapselle. Ja kukapa siitä sitten onkaan vastuussa, tietenkin koiran omistaja, vaikka koirapuisto ei olekaan tarkoitettu pienille lapsille, heidän puistonsa ja leikkikenttänsä ovat aivan jossain muualla, jonne koirilta on pääsy kielletty!
En minäkään vie koiraani leikkipuistoon, miksi siis sallisimme lapset koirapuistossa?
Tarkoittaen, että tälläiset tapaukset jotka eivät kuuntele ohjeita(eli leikkivät koiran kanssa, vaikka kielletään). Ja tästä päästäänkin taas lempiaiheeseeni 'vapaa kasvatus'...
jotka eivät pidä lapsista lainkaan. Jos itselläni olisi lapsia ja haluaisin heidän kanssaan puistoon koiriamme jouksuttamaan kysyisin aina ensin, voinko tuoda lapseni sinne.
En voisi sysätä vastuuta koiran omistaja harteille, jos jotain sattuisi kun olisin suin päin vienyt lapseni tämän koiran luokse kysymättä ensin...
Toinen kysymys tietenkin on, kannattaako vihaista koiraa ihmisten ilmoille viedä lainkaan... hmmm
Niin mutta mitä jos oikeasti on yksin huoltaja niin kuin minä niin ja minulla on kaksi collieta.
Lapseni on 4.v en voi todellakaan jättää lastani kotiin. ja koirat on pakko ulkoiluttaa ja ne tykkkää vät juosta puistossa!?
Tottakai voi lapsen ottaa mukaan jos mitään muuta paikkaa ei ole. lapselle täytyy vaan tehdä säännöt selviksi ja olla sitten itse vastuussa jos jotain sattuu. Hmm olisi muuten mielenkiinyoista tietää miten tämä asia menee juridisesti jos riitatilanne tulisi.
Että esim. lapsi loukkaantuu koiran aiheuttamana? Koiran omistaja on vastuussa.
Siis tottakai minusta saat käydä lapsesi kanssa koiriasi juoksuttamassa koirapuistossa, kunhan muistat neuvoa lastasi käyttäytymään tietyllä lailla (vieraiden) koirien kanssa ja otat selvää muiden ulkoiluttajien koirista (kuinka ne suhtautuvat lapseen). I
han lasten parasta ajatellen on hyvä varmistua vieraasta koirasta, ettei käy huonosti (liian rajut leikit / koira ei pidä lapsista...) En siis tarkoittanut mitenkään sorsia koiran ulkoiluttajia, joilla on lapsia =)
Mikä ihme siinä on, että yksinhuoltajat ovat valmiita maksamaan siitä, että pääsevät baariin / miesten luo jne, lapsenvahdille. mutta kun pitäisi keskittyä siihen yhteen perheenjäseneen, eli Koiraan, niin se kynnys maksamiselle on liian korkea?
kai siihen vaikuttaa sekin, että lapsia ei saa ottaa baariin mukaan ja äiti (tai isä) tarvitsee omaakin aikaa itselleen sekä mahdolliselle uudelle parisuhteelle?
Jos minulla olisi lapsi, puuhailisin varmasti itsekin yhdessä lapsen ja koiran kanssa, niin kai sen kuuluukin olla....
Ei millään pahalla, mutta kommentti oli musta tosi törkee!
Eiköhän yh oo ihminen siinä missä muutkin, ja on ihan ymmärrettävää, että kaipaa muutakin kontaktia kuin lapsen ja koiran kanssa olemista. Miksi siis ei maksaisi lapsenvahdille, jos haluaa sinne baariin ym.
Veikkaisin, että harva yh on niin varoissaan, että pystyy jatkuvasti hommaamaan koiran lenkityksen ajaksi lapselle hoitajan, kun meillä vaikka on kaksi aikuista, ei ikinä oisi sellaiseen varaa.
Voisin kirjoittaa aiheesta sulle paljonkin, mutta en jaksa. Koita nyt hiukan miettiä ennen kuin pilkkaat yksinhuoltajia.
Ei muuten sanota missään, että lasta ei saisi ottaa baariin...
Kyllä niitä nassikoita, n. alta kouluikäisiä on pienempien kylien baareissa ja lähiökapakoissa harva se ilta.
juuri siitä, saako mennä baariin, eikö?
Ei.
Ja oliko kyse siitä, että pitääkö Jokaisen Lenkin Ajaksi hommata lapsenvahti?
No ei ollut siitäkään kyse, mutta kommentoitakoon että ei.
Käykö yksinhuoltaja Jokaisella lenkillä koiran ja lapsen kanssa koirapuistossa? En usko, en hetkeäkään.
Eli eikö voi ne "normaalit" lenkit käydä ihan vaikka perheen voimin, ja sitten kun mennään sinne koirapuistoon koiran kanssa olemaan, niin sitten jätetään se lapsi kotiin, ja hommataan sille se vahti?
Jätetään se koirakin yksin kotiin kun mennään sinne leikkipuistoon..
Eli; ei, en mieti asiaa sen enempää. Kyllä se ei miettimällä parane, että yksinhuoltajalle, joka tuo sen kakaransa Koirapuistoon, niin joko sietäisi miettiä ennen ryhtymistään yksinhuoltajaksi, tai ennen koiran ottamista. Olkoon törkeä mielipide tai ei, mutta joku järki tähän maailmaan.
Sitten, kun tulee voimaan laki, joka edes koirapuistossa kohtelee lapsia ja koiria samanarvoisesti; että myös se lapsenvalvonta on "omistajansa" vastuulla, niin sitten voidaan katsoa uudemman kerran.
Kun tulevaisuudessa se sinun suloinen fifisi kaataa lapseni maahan, ja lapseltani murtuu hammas, vien lapseni Aivan Varmasti hammashoitoon, ja maksan itse tapahtuneen, jne, mikäli olen itse tuonut lapseni koirapuistoon; sillä kyse on siitä, että koirapuisto on paikka, missä koira SAA olla vapaana ja riehua.
Mutta; kun minun murreni hyökkää sinun kakarasi syliin, ja sinun kakaraltasi lohkeaa hammas, niin vaadit korvauksia, huudat, katkeroidut, ja se on poliisiasia, kun koirani yritti tappaa lapsesi. Ja näin se menee. Minä joudun korvaamaan.
Ja ennenpitkää koirat on pidettävä koirapuistossakin kytkettynä, mikäli lapsia on paikalla; lapset saivat taas lisää puistoja itselleen, kun ovat etuoikeutettuja jopa koirapuistossa. Tulevat sinne ennenpitkää huvikseen istumaan ja ärsyttämään koiria / omistajia.
Ja huom; tällaisessa skenaariossa en pyri sanomaan, että kyse olisi sinusta ja minusta, vaikka niin kirjoitin. Älä ota liiaksi itseesi. Mutta jokainen voi valita, kumpaan kastiin kuuluu. Yleensä, jopa ne koiraihmiset, kuuluvat siihen kastiin, että se lapsi, varsinkin ensimmäinen, vertavuotavana koiran jäljiltä, on järkyttävä näky.
Siinä tajuaa että on itse asettanut lapsensa vaaraan, ja sellaista ei hyvä vanhempi tee; pakko torjua oma vastuu. Ja koirako sen hampaan mmursi? Ei toki, vaan se maa. Louhikaamme maapallolta kaikki paha maa pois. Ei onnistu? No syytetään koiraa, joka tönäisi maata kohti. Ei onnistu sekään? No omistajaa sitten, joka ei kouluta koiraansa olemaan lasten kanssa.
Mutta; mitkä ovat lapsettoman ihmisen mahdollisuudet Kouluttaa koira olemaan lasten kanssa?
Ja missä ne koirat, joilla on perheessä lapsia, saavat mellastaa kunnolla??
Eipä ole lapset täällä päin baareissa päivisin eikä varsinkaan iltaisin! Et nyt voi olla tosissasi, että olisi ok ottaa lapset mukaan illanviettoon baariin?!
Sinulla tuntuu olevan muutenkin jotain yksinhuoltajia vastaan? Tuolla alempana olevassa viestissä sanoi ihmisen kannattavan miettiä, ennen kuin ryhtyy yksinhuoltajaksi! En uskokaan, että yh:ksi useinkaan "ryhdytään", varmaankin se on useampien (vastoinkäymisten) tapahtumien summa.
Itsekään et voi olla 100 prosenttisen varma, etteikö itsestäsikin tulevaisuudessa tulisi yh. Tuskin kukaan esim. naimisiin mennessään ajatteli:"Eroampa viiden vuoden kuluttua ja alanpa yh:ksi ihan vaan huvikseen."
Miettisit vähän, mitä sanot, vai onko sinun tarkoituskin tahallaan pahoittaa muiden ihmiset mieliä?
kyllä mokomaa on tapahtunut entisessä kotikaupungissanikin. Räikeintä oli, kun lastenvaunut oli parkissa baarin edessä ja vanhemmat ihan tillintallin tikka tanssii baarin sisällä tuopit nenän alla. Ja kyllä tuola rantaraflassakin niitä kersoja vanhempiensa kanssa on jatkuvalla syötöllä. Jopa veneillä sinne rantaudutaan kaljalle lasten mukana ja sitten enempi tai vähempi maisteissa lähdetään sillä veneellä taas matkaan.
tuollaistakin tapahtuu, mutta en silti kehoittaisi sellaiseen tai pitäisi sitä suotavana. Kyllähän nyt baari- ja perhe-elämä (lapsineen ja koirineen) ovat kaksi ihan eri asiaa, eikä niitä pidä toisiinsa sotkea.
Itselläni on kaksi koiraa, joskus ollut kolmekin. Ei mitään niin pieniä, vaan kaksi sakua ja yksi noutaja. Samaan aikaan jaloissa pyöri naskali.. Ystäväpiiriini kuului silloin yksinhuoltajia, joilla oli myös koiria (sakuja, pelkkari jne).
Ei me keksitty lapsista ja koirista silloin kehitellä onkelmaa. Ihan sulassa sovussa oltiin ulkosalla koirien ja penskojen kanssa. Koirat riehui keskenään ja lapset touhus omiaan. Siinä samalla itse "paranneltiin maailmaa" ym... Ja käytiin muuten baareissakin, jolloin yksinhuoltajan lapsen vahtina toimi erään toisen ystävämme tytär. Ja silloisessa "koiraporukassamme" oli kavereita, joilla ei ollut omia lapsia ja silti kaikki oltiin hyvää pataa keskenään :)
Ja itse olen kasvanut perheessä, jossa meitä lapsia kasvoi 6 ja äitee kasvatti pari pentuetta collieta siinä sivussa. Tai kai se siinä lasten hoidon oheessa hoiti koirat, lapset ym. emännän tehtävät :)
Täällä meidän suunnalla oli kyllä aika kivasti koirapuiston lähelle tehty lasten leikkipuisto. Jolloin koirapuistosta oli helppo seurata leikkipuiston tapahtumia :)
Niin koirat sai juosta koirapuistossa ja lapset leikkipuistossa. Joskus vaan tuli lapsille erimielisyyttä, niin sitten kipaisivat vähäksi aikaa aikuisten luo onkelmia ratkomaan :)
jos koirapuistoon on(muka)pakko mennä niin mene silloin kun ei ole muita koiria. KOIRAPUISTO ON KOIRIEN LEIKKIPAIKKA ja ihmislapset on siellä omalla tai vanhempiensa vastuulla. esimerkiksi jos siellä on sellainen koira joka ei pidä lapsista(kuten monikin)niin kyllä se on parempi ihmislapsien silloin poistua ettei satu mitään(puremia tms.). koirapuisto on AINUT koirien oma paikka missä voi juosta ja leikkiä vapaana. ihmispennut ei sinne kuulu.
pitäsis ottaa lapset sellasilta pois, jotka niitä baareihin raahaa. Ei ole lasten paikka!
että tenavat ja haukut ovat yksissä, eikä erikseen loikita lenkillä/tarhassa yms. Meillä ainakin otetaan kaikki mukaan ja pidetään yhdessä hauskaa. Kyllä näkee, että lapset ja haukku nauttii =).
gasdaf
Tunnen naisen, joiden lapsilla on vuosi ikäeroa. Niitä on kolme kappaletta. Jokainen eri isän kanssa.
Se on ryhtymistä.
Tiedän naisia, jotka eivät käytä yhdenillanjutuissaan ehkäisyä, sekin on ryhtymistä.
Ja tiedän niitä naisia, jotka yrittävät pitää miehen sillä lapsentekemisellä. Sekin on ryhtymistä.
Eli jos sinä olet sitä mieltä, että yllä olevaa ei tapahdu, maailmankatsomuksesi on naiivi. Piste.
Tuossa taas tuo malli; kun kaikilla on lapsia, ja kaikilla koiria.
Mutta pitää huomioida, että siellä koirapuistossa käyvillä ei kaikilla ole niitä lapsia.
Ja ihan ok se on, mikäli lapsilla on oma puistonsa siinä vieressä jne. Mutta minun pointtini oli se, että jos ja kun menen koirapuistoon, jossa on tuntemattomia koiria sekä tuntemattomia lapsia, minä en ainakaan haluaisi päästää koiriani sinne; en tiedä mitä lapset tekevät koirilleni, en tiedä, josko koirani tekevät jotain vastineeksi.
Jos kyseessä on normaali lapsi, koirani ottavat hyvin vastaan. Pihan lapset tunnetaan, ja jos tulee tuntemattomia pieniä ihmisiä vastaan, nekin otetaan vastaan kiltisti. Meillä Hiili, huomatessaan että joku lapsi pelkää sitä, menee ihan maahan matalaksi, ja ryömii lapsen eteen häntä heiluen, ja heittäytyy selälleen.
(epämiellyttävä tapa kurakeleillä :| )
Mutta jos joku lapsi huitaisee ritaa kepillä päähän, en mene takuuseen, että käykö rita kiinni keppiin vai lapseen.
Jos ei voi järjestää lapselle hoitopaikkaa siksi aikaa kun on "pakko" mennä koirapuistoon(joka on tarkoitettu KOIRILLE)niin voi sitten etsiä muun laisia paikkoja koiran ulkoiluttamiseen. Vaikka onkin yksinhuoltaja niin kai niitä kummeja, mummoja tai muita kavereita on,joille lapsen voi jättää hoitoon.
olisikohan syytä hankkiutua eroon koirista jos tuntuu että lasten ja koirien hoito ei tunnu sujuvan yhtäaikaisesti.
(itsekin koiran omistaja ja yhden lapsen äiti.)
Mutta jonkun toisen koira ei välttämättä nauti penskojesi seurasta. Ajattele sitä, kun menet yleisille paikoille. Seuraukset voivat olla arvaamattomia. Kotonasi ja pururadalla tee mitä tahdot.
että jokainen omansa tuntee. ei kai sitä tenavia viedä tarhaan, jos riekkuvat ja hyppivät ja haukut häiriintyy? ei luulis ainakaan. jokainen tavallansa...
Vanhempien tehtävä on pistää ne penskansa ruotuun,koirapuisto on kuitenkin sitä koirien aluetta. Lapsilla on omat leikkipaikkansa, mihin koirilla ei ole asiaa.
Täällä korvessa nyt ei koirapuistoista ole tietoakaan, mutta kaupungissa kun vielä asuin, niin joskus tuli puistossa käytyä ja kieltämättä oli ärsyttävää, kun täysin kurittomat kersat villitsi koiria ja vanhemmat vaan, että voi voi äläpä nyt viitsi noin tehdä.
Mukuloista oli tosi hauskaa heitellä koirille lumipalloja ja kun sakemannin kokoinen koira hyppää sen pallon perässä se ei tasan tarkkaan katso minne loikkii. Onneksi ei vahinkoja sattunut,tosin taisin kyllä saada muutaman äiti-ihmisen vihat päälleni. Sanoin ensin muutaman kerran nätisti,että älkää heitelkö niitä palloja ja kun ei mitään vaikutusta ollut karjaisin kerran että nyt loppuu se pallojen viskely. No se loppui, sillä kertaa...
Tosin ei pidä yleistää, sielläkin puistossa kävi muutama oikeen tosi fiksu penska, joista yksi poika oli meillä hakutreenissäkin joskus mukana ja maalimiehenä, tosin hänellä ikää taisi olla jo vähän päälle se 10 vuotta.
ei se oikein ole hyvä paikka lapselle,ja jos lapsi sinne tulee,niin sitä lasta todellakin täytyy vahtia tarkkaan,kun siellä sitä kakkaa vasta onkin,eikä se vielä mitään,mutta tollanen iso koirakin kun hyppää pienen lapsen päällä,niin siinä voi käydä aika hullusti. itse olen kyllä vienyt koirapuistoon lapsia,mutta kyllä on vahdittukkin,ja täytyy myös osata sanoa vieraalle koiralle ettei hypi. =)
ihan ookoo jos joku vie lapsensa koirapuistoon.tietyillä ehdoilla tietenkin.
lapsen täytyy olla tietoinen että siellä ei voi juosta ja heilua ihan miten vaan.puistohan on kuitenkin tarkoitettu ensisijaisesti koirille.
ja tottakai vanhempien pitää katsoa myös lastensa perään.
se on vaan niin kurjaa kun usein käy juuri niin että koiraa opetettaessa joutuu sitten sanomaan kärkevästi lapsille ettei saa nyt tulla silittämään. tms.
tässä nyt oli oikeastaan sivuseikka ja päällimmäisenä ajatuksena oli lasten turvallisuus. Kiireesti näpyteltäessä asia vain tuli esitettyä hieman huonosti.
Itse käyn puistossa vähintään kerran päivässä ja usein on tilanteita, joissa lujaa juoksevat koirat ovat vähällä juosta ihmisiä päin ja joskus osuvat. Tällainen törmäys voi sattua aikuiseenkin saati sitten pieneen lapseen, joka voi törmäyksen voimasta lentää pahastikkin.
mitä hittoo ne lapset sit tekee siellä? mä en itse edes uskaltaisi mennä semmoisiin paikkoihin, kun koirat ovat niin arvaamattomia :D
Ne koirapuistot ole koulutusta varten ellet satu olemaan yksin paikalla.. Vai kiljutko siellä vieraille koirillekkin et menkää pois;ei saa tulla leikkiin kun mä koulutan?! Toisin sanoen miten ne silittelevät lapset eroo niistä leikkivistä koirista kun sä koulutat?
Minä olen samma mieltä siitä ettei lapsia kannattaisi edes tuoda koirapuistoon. Useimmat koirat pitävät lapsista mutta isojen koirien riehunta/leikkiminen voi olla turhan rajua pienille lapsille. koirat eivät todellakaan katso eteensä! Olen itsekkin meinannut kaatua, koska koirat ovat juostessa törmänneet minuun. Vaikka koira olisi hyvin koulutettu niin oikeus leikkimiseen toisten koirien kanssa niillä on!!! Lapsilla on omat leikkipuistot samoin koirilla!
mutta vaikkakuinka yritän ed. asian kannalta asiaa katsoa silti lapset ei toisaalta kuullu koirapuistoon.... ensinnäkin koirista ei voi koskaan olla varma kuinka ne käyttäytyvät lastakohtaan ja muutenkin en toisi lastani koirapuistoon koska se ei ole mikään sterilli paikka lapsen leikkiä ja jos pakko ottaa lapsi mukaan ja koira tarvitsee vapaata juoksupaikka löytyy niitä muitakin paikkoja kuin koirapuist ot....jne.(luin et jokin yksinhuoltaja oli kirjoittanut,että hän ottaa lapsen mukaan koirapuistoon .. lapselle voi opettaa kuinka käyttätyä tuttujen ja tuntemattomien koiran/koirien kanssa ....)
Meillä lapset on mukana koirapuistossa. Emme tosin puistoa käytä muitten kanssa yhtäaikaa, korkeintaan tutun koiran omistajan kanssa jolle ei tule näppylöitä ja yö unet mene siitä että lapset myös puistossa ovat.
Mihin minä ne sitten siksi aikaa dumppaan??? Läheiseen metsään???
Koirat on koiria joilla omat tavat, lapset on ihmisiä joilla samat oikeudet kuin isommillakin ihmisillä.
Ne jotka hyljeksivät koiria tai lapsia ei pitäisi antaa kumpiakaan... Repikää siitä uusi tappelun aihe!!!!
mennä ollenkaan jos ei voi mennä ilman pieniä lapsia.
Avoin kasvatus RULES...
Tottakai meillä on oikeus viedä omat lapsemme
leikkimään koirapuistoon ihanien erilaisten koirien kanssa koska koirat ovat niin ihania. Eihän ne satuta missään nimessä lapsiamme vahingossakaan sillä eivät ne ole eläimiä joiden toimintaa ohjaa vaistot ja laumakäyttäytymisen säännöt vaan ne ovat hyvin koulutettuja perheenjäseniä. Sitä paitsi lapsemmehan ovat etusijalla juridisestikin, koska koiraa käsitellään nykyaikaisessa lainsäädännössä esineenä, joka on täysin omistajan vastuulla.
Meillä on täysioikeus viedä lapsemme leikkimään koirapuistoihin. Lapsemme tarpeet ja oikeudet menevät aina teidän ja omistamienne koirien tarpeiden ohi.
ilmeisesti minullakin on sitten täysi oikeus viedä koirani lasten leikkipuistoon... kakarat täytyy pitää pois koirapuistoista sen takia että koirapuisto on ainoa paikka missä koiraa saa pitää laillisesti vapaana. oma mielipide on että tyhmät mukulat joutaisi pitämään hihnassa, enemmän niistä haittaa on kuin koirista!!!! onko tullut mieleen että kaikki koirat eivät pidä kiljuvista äpäröistä!!!!
Ai lapset menee koirien edelle aina, jopa koirille varatussa koirapuistossa??? Ymmärätköhän nyt, että kyseessä on koirapuisto? Paikka, jossa koirat saavat riehua vapaasti, ei ole tarkoitettu lasten leikkipaikaksi.
Monet koirat eivät taatusti tahallaan vahingoita lapsia, mutta vahinkoja sattuu, kun koirat riehuvat, esim. juoksevat muksun kumoon. Ja monet koirat voivat jopa pelätä kiljuvia, kohti juoksevia lapsia. Mietippä nyt uudemman kerran tota kommenttiasi. Vie lapset lapsille tarkoitettuihin puistoihin ja jätä koirille niiden ainoa vapaa paikka, jossa niiden ei tarvitse leikkiessään varoa lapsia.
Koirapuisto ei ole lasten leikkipuisto. Jos lapset ovat mukana koirapuistossa, he ovat oman vanhempansa vastuulla. Koirapuistot kai pitäisi olla koiria varten, koska koirista joudumme joka vuotisen veronkin maksamaan. Minä, eikä moni muukaan, varmasti hanki koiraansa muiden kakaroita viihdyttämään. Loukkaantumisriski on aina olemassa, kun koirat riehuvat. Jossain on kuitenkin hyvä koirankin antaa olla vapaasti, joten kakrut omiin leikkipuistoihinsa, sinne on koirilla kielto.
Hei, tuo Duden viesti taisi kyllä olla provo, eli ei varmaan tartte vetää herneitä nenään.
Kyllä kai viet kakarasi Korkeasaaressakin häkkiin asti?
Toivottavasti.
ja pysy syvällä siellä
8v lapsen äitinä,ei tulisi mieleenkään viedä lasta koirapuistoon jos siellä on paljon koiria.
Mutta edellisessä elämässä kun kävin paljon koirapuistossa ja oli pieniä lapsia niin meillä oli kyllä niin hyvä yhteishenki,että kaikki vahti toistensa lapsia.
Mutta onhan koirapuiston säännöissä,että sinne ei saa viedä ihmiselle vihaista koiraa,joten koirapuisossa käyvät koirat pitäisi kaiken järjen mukaan olla sosiaalisia ja kilttejä.
ne pääasiassa ovat ne meidänkin puistossa käyvät koirat (ja ihmiset mukavia). Mutta kun ne koirat keskenään kisaavat vauhti on toisinaan niin kovaa ja ihmiset on välillä tiellä, toivottavasti ei kuitenkaan pieni ja heiveröinen lapsi.
Ja nämä lapset ovatkin olleet enimmäkseen satunnaisten kävijöiden mukana, paha niitä on mennä vieraan vahtimaan.´
Moni varmaankaan ei osaa kuvitellakkaan millainen tärsky se on kun tuollainen joku labbiksenkin kokoinen koira juoksee päin ellei ole sitä itse kokenut. Ja jos se juoksee päin pientä lasta, niin voi käydä huonostikkin. Meidän puistossa ainakaan nuo päinjuoksut eivät niin harvinaisia ole.
Minä olen sitä mieltä että koirapuisto on kaupungin AINUT laillinen koirien vapaanapito- ja leikkipaikka. Lasten leikkipuistoja on joka kulmalla. En minäkään mene koirani kans niihin riehumaan. Joten jos ei voi käydä koirapuistossa ilman lapsia niin voi olla kokonaan käymättä. Mielestäni lapset voisivat vallan mainiosti jäädä vaikka aidan ulkopuolelle katselemaan koirien menoa.
Noh, tietenkin olen sen takia näin jyrkkä, kun oma koirani arastelee lapsia. Ei ole suvussa/perheessä kersoja niin ei oikein olla tottuneita. Kaikki ääntely, äkkinäiset liikkeet ja
juoksentelu tuntuu koirasta epäilyttävältä. Muitten koirien kanssa tulee mainiosti toimeen joten en viitsis puistossa käyntiä heittää siellä toisinaan mekastavien kakaroitten takia. Tuskinpa koirani nyt lapsen päälle kävis vahingoittanismielessä, mutta sellanen vois olla ihan mahdollista että lähtis juoksevan penskan perään ja nappais haalarinpuntusta kiinni...tai hyppäis päälle. Joten sydän kylmänä saapi olla jos lapsia on paikalla. Ei siinä mitään jos ne seisoo rauhassa vanhempien jaloissa mutta kun useimmiten se ei ole niin, vaan siellä juostaan, huidotaan ja kiljutaan. Oonkin monet kerrat ootellu portilla jotta lapsiperhe poistuu paikalta ja mennyt vasta sitten itse koirineni sisään. Siinä ootellessa on tullu näitä ajatuksia haudottua...
Mun mielestä koirapuistot ei oo lapsia varten. Kerran sattu sellanen tapaus että noin 10v tyttö oli ilmeisesti äitinsä (?) kanssa ja koiransa kanssa puistossa. Koirat telmivät ja niiden oma koira hyppäsi tyttöä päin. Tyttö alkoi hysteerisesti itkee ja niinpä sen puiston kaikki koirat rynni sinne ihmettelemään mitä tapahtuu. Tytöllä roikkui pitkä kaulahuivi ja siitä sitten joku onnellinen ja leikkisä koira nappasi kiinni. Siinä sitten oli täys hysteria päällä. No onneks ei käynyt mitään ja he siitä sitten lähtivät. Monesti on myös sydäntä kylmännyt ku lapsi juoksee kiljuen koirapuistossa ja sehän saattaa ainaskin mun koiralla aiheuttaa, että perään vaan nyt melskataan... Vaikka mun koira on kiltti ja sosiaalinen ni eipä koiran ajatuksia aina tiedä kun jotain yllättävää sattuu.
Eikö noille mukuloille ole omia puistoja ihan tarpeeks että tarvii tunkee koirien alueelle! Sit on kamala itku ja parku jos jotain sattuu!
Minäki vien koirani kohta leikkimään kakrujen leikkipuistoon, koska "ne niin tykkää..." äly hoi!
Oma koirani kyllä tykkää lapsista,hieman liikaakin,mutta ei osaa ollenkaan(koirien tapaan) varoa niitä.Useamman kerran on koiramme ohijuostessaan tölväissyt kakaran kumoon tai hypännyt vasten,ja siinä sitten napero huutaa naama punaisena ja vanhemmat mulkoilee vihaisena "tuhmaa koiraa kun ei osannut ollenkaan varoa meidän pikku Nyyttiä".Haloo,kuitenkin olemme KOIRAPUISTOSSA.Mielestäni se ei ole turvallinen paikka lapsille,onhan siellä kuitenkin suurin osa outoja koiria joista ei aina tiedä.Napero voi odottaa aidan toisella puolella tai sitten voi tulla silloin kun naatti on hoidossa tai..jossain.Ihan hänen omaa turvallisuuttaan ajatellen.
itä-helsingin alueella on tälläinen nainen mikä laitta koiransa puistoon yksin kun samalla kiertää puistoa lastenvaunujensa kanssa?????????
Mitäpä nainen tekisi jos koira hyökkäisi toisen koiran kimppuun???
Entäpä jos naisen oma koira saisi selkäänsä siellä???
koirapuisto on viimeinen paikka johon tuoda lapsia... omasta kokemuksesta juoksentelevat lapset eivät osaa käyttäytyä kaikkien koirien kanssa. Eihän koiriakaan saa viedä lasten leikkikentille, sama sääntö pätemään lasten kanssa koirien alueille!!!
Ennen kävin koirapuistoissa ja eräs mummeli halusi tulla usein juttelemaan meidän koiraihmisten kanssa. Olimme monesti varoittaneet häntä pysymään penkillä istumassa silloin kun koirat painivat, jotta eivät tönäisisi häntä. Hänen käyntinsä koirapuistossa loppuivat, kun jättikokoinen koirani juoksi toisen suuren koiran kanssa sivulta jalkaansa pahki. Polvi paskana ja pitkä sairastelu. Oman lapseni saattaisin ottaa koirapuistoon, mutta en missään tapauksessa antaisi hänen juoksennella siellä, vain jos olisi penkki tai jokin muu "turvapaikka". Pieni lapsi saattaisi saada moisesta tällistä pahat vammat.
Mielestäni lasten leikkipaikka ei ole koirapuisto,toisin se ei ole myöskään koiran opetuspaikka,vaan siihen on omat paikat. Koiran voi tosin opettaa ihan sisätiloissa olematta hypimättä!Tosin lapset tulevat mielellään leikkimään juuri pienen koiran kanssa,koska monet omistajat antavat lasten silittää ja leikkiä niiden kanssa. Näin harvat ison koiran omistajat eivät tee!
Kaikkein kauheinta: on tullut toisinaan pelkkiä lapsia koiran kanssa. Ei vanhempia missään. Silloin me ollaan lähdetty vauhdilla oman koiran kanssa pois. En rupea tarkkailee koko ajan mitä ne puuhaa ja varsinkin kun koirani pelkää lasten korkeaäänistä kiljumista!
Suosittelen ns. paukkutestin tekemistä koirallesi,silloin koirasi oppii myös korkeisiin ääniin,eli lasten kiljumiseen! Niistähän emme pääse eroon
Yleensä monet lapset haluavat ulkoiluttaa varsinkin pieniä koiria,monethan tienaavat taskurahansa tällä tavalla. Itselleni ei tulisi mieleenikään antaa vieraan lapsen taluttaa koiraani.
Koiramme on paukkuarka. Uudet vuodet ovat tuskaa koiralle rakettien vuoksi!
Mikä on ns. paukkutesti?
Koirani on keskikokoinen, mutta ei lasten koira. Itsekään en antaisi vieraalle lapselle koiraani, enkä edes tutulle lapselle ulkoilutettavaksi.
Kannattaa ottaa yhteyttä paikalliseen koiraseuroihin,sieltä saat varmasti tietoa missä yhteydessä noita "paukkutestejä" tehdään. Eli niissä ammutaan aseella ilmaan ja katsotaan koiran reaktiot.. Mutta varmasti ammattilaiset osaavat neuvoa.
Vanhempien tulisi suojella lastaan vaaroilta ja turhilta riskeiltä ihan niinkuin koiran omistajan tulee suojella koiraansa. Hassua, kuinka tällainen "pikku" asia saattaa päästä unohtumaan, kun kynsin hampain pidetään kiinni pidetään kiinni omista oikeuksista...
Mielestäni pienten lasten ei ole turvallista touhuta koirapuistossa remuavien koirien keskellä. Paitsi että koirat voivat vahingossa törmätä lapseen, lapsiin tottumattomassa koirassa kiljuva ja juokseva lapsi saattaa laukaista saalistusvietin. En nyt tarkoita, etteikö lapsia voisi ottaa mukaan koirapuistoon, mutta lapset on opetettava käyttäytymään koirien seurassa niinkuin koirat on opetettava käyttäytymään lasten seurassa. Tiedän esimerkiksi useita pieniä lapsia, joille vanhemmat ovat opettaneet, että vierasta koiraa ei saa lähetyä ilman omistaja lupaa. Kukaan heistä ei tule silittelemään edes meidän tuttua nallekarhua kysymättä ensin lupaa. Kaikilla meillä ei vain valitettavasti ole mahdollisuutta totuttaa koiraamme riittävässä määrin pieniin lapsiin. Koiralle kun ei voi sanallisesti etukäteen kertoa, että sitten jos tulee sellainen pikkuihminen, niin pitää olla varovainen. Tahallaanhan koira ei lasta satuta.
Ja sitten se vastuu... Jos jotain tapahtuu, vastuu on käsittääkseni koiran omistajalla (koirapuisto tuskin tekee asiaan mitään poikkeusta), mutta lohduttaako se Oikeasti lasten vanhempia siinä vaiheessa, jos lasta vaikka sattuu pahasti? Minullakin on oikeus ylittää suojatie, vaikka näen auton lähestyvän reipasta vauhtia - auton on pysähdyttävä. Jos ei pysähdykään, vastuu on auton kuljettajalla, mutta lohduttaako se minua, jos menetän onnettomuudessa esimerkiksi liikuntakykyni...?
Toimin alalla, jossa päivittäin joudun toteamaan, että joillekin ihmisille omista oikeuksista kiinni pitäminen on joskus jopa tärkeämpää kuin oma turvallisuus. Se on tavattoman surullista varsinkin silloin, jos välikäteen jää viaton pikkulapsi tai luontokappale...
Oma koirani (russeli) vihaa ja pelkää lapsia, sitä on entisessä kodissa lapset heitelleet lumipalloilla ja härnänneet jäkismailoilla plus muilla. Ei koira penskoille välttämättä mitään tekisi, mutta kyllä se niitä inhoaa ihan ymmärrettävista syistä... Eli jos koirapuistoon olen menossa ja siellä on ihan pieniä kersoja niin joudun kääntymään portilta takaisin. EN kehtaa ruveta pyytelemään, että tulisitteko portin toiselle puolelle tms. jos he siellä ovat esim. perheineen koiraa ulkoiluttamassa. Kyllähän se välillä ärsyttää...
mun mielestä lapsilla ei ole mitään asiaa koirapuistoon. koirapuistossa lapsi villitsee huutamisella ja kirkunalla koiria,join saa koiran omistaja ja koira syyt niskoilleen koiran käyttäytymisestä, vaikka vastuu on vanhemmilla lapsensa käyttäytymisestä. jos koira ei ole tottunaut lapsiin, se voi käyttäytyä riehakkaasti, tai olla peloissaan ja puolustaa itseään arvaamattoman ja uuden tuttavuuden kanssa, silloin koira luokitellaan heti ongelmakoiraksi ja hirväeksi ja saa siinä omistaja myös huudot..
Meidän perheellä on dobermanni ja basenji.
Käymme silloin tällöin koirapuistossa ja 5 vuotias tyttäremme on melkein aina mukana.
Olemme opettaneet hänelle että toisten koiriin ei kosketa ennen kuin on lupa pyydetty.
Tyttäremme ei kilju/juoksentele koirien seassa vaan seisoo minun ja vaimoni seurassa.
Joskus on koirien leikkiessä tullut kaaduttua ja tyttärellemme on selitetty että koirat ei aina osaa katsoa eteensä kun riehuvat että ei ne koirat tahallaan satuta vaikka vähän tönivätkin.
Kerran vaimoni kaatui kun pari koiraa juoksi pallon perässä.
Vaimoni ei hermostunut vaan näytti tyttärellemme esimerkkiä että ei ole mitään syytä pelätä vaikka koirat riehuu ja tönii.
Ainakin meidän kohdalla on sovussa pystytty käymään koirapuistossa ilman mitään ongelmia.
kaikki vanhemmat olisivatkin yhtä fiksuja ja kaikki lapset tottelevaisia niin isompia ongelmia ei varmaan olisikaan.
No, jäähän silti vielä se riski, että joku koira törmää lapseen ja sattuu jotain.
Tottakai mutta ehdottomasti VANHEMPIEN vastuulla ja vanhempien kanssa.. Koska..
- Koirat voivat olla vihaisia, lapsille..
- Iso koira saattaa juostessaan kaataa pienen lapsen miksei aikuisenkin pelmatessaan innoissaan kaverikoirien kanssa.
JNE.. kAIKKEA VOI KÄYDÄ!! Jos on lapsen kanssa
puistossa on ehdottoman tärkeää että lapsi pysyisi vaikkapa koirapuiston penkillä katselemassa ihanaa viihdettä koirien telmimistä!!
Niin ja useuimmin koirienpuistot ovat ovat ns. suojaalueella varustettu eli pikkuuiset voivat turvallisesti katsella koiria aidan toiselta puolenkin...Mutta ihanaa yhteiseloa lapset ja koirat!!!
Meidän perheessä oli koiria jo ennen mua, ja kun mä olin tullu, niin ne koirat ei ollu mitenkään mua vastaan, ne oli saksanpaimen koiria, liittyyköhän sitten niiden luonteeseen? en tiedä sitä mutta mä en oo ikinä tykänny sakemannia pienemmistä koirista, joka tapauksessa, mua on viety koirapuistoon kun mä olin lasten vaunuis, mä en osaa pelätä koiria millään konstil siis...
Ja mä oon 15 vuotta siis käyny koirapuistois, ja ollu koirakisoissa-näyttelyissä, jne.Ja kyllä minä tiesin jo kouluikäisenä että miten koirien seurassa ollaan....
Sä oot tollo!!!!!!Sä oot tollo!!!!!Täysin tollo!!!
vaikka joku lapsi tietäisikin miten koirien kanssa ollaan, niin koira joka ei ole tottunut lapsiin EI TIEDÄ!! se voi oikeasti purra,ja se on kyllä silloin vanhempien syy kun ovat pentunsa sinne tuoneet(tiedän ettei suomen laki ole samaa mieltä)
kuule mun yksi kaverikin on ollut siellä vaikka se on 8.V.!
t.koira fani
Kyllä ärsytttää!! Eikö ole lapsilla omat ja koirilla omat leikkipaikat!
PERKELE mun koira tykkää katsella lasten leikkejä, joten tästä lähin vien sen siis lasten leikkipuistoon, jos kakarat änkee koirapuistoon!
no sori sitte! mulla on vähän muitakin ongelmia! esim: yks poika sylkäs tänään mun päälle!
En ikinä veisi lastani hullujen koirien puistoon! Koirat ovat turhia otuksia ja jos yksikin koira astelee meidän pihan hiekkalaatikolle, niin se piski tulee saamaan maiharista kuonoonsa. Rajansa kaikella ja koirat omissa ja lapset omissa leikkipaikoissaan.
Lapsia kannattaa todellakin viedä koirapuistoon, jos aiotte totuttaa lapsenne koiriin. Itse omistan pari koiraa, ja äiti hoitaa työkseen lapsia. Meidän koiran pelaa melkein joka päivä niiden hoitolasten kanssa jalkapalloa, ja melkein joka perhe, jonka lapset ovat olleet meillä hoidossa, on ottanut koiran; meidän ansiostamme. Tietenkään sillon ei kannata, jos ei aiota ottaa koiraa... Koska lapset kiintyvät nopeasti koiriin, ja pian alkaa vinkuminen.
Mutta ei lapsia pidä tod viedä koirapuistoon leikkimään!!! Se pitää silti pitää mielessä, että koirapuiston on KOIRILLE ja lasten puiston on LAPSILLE.
lasten sekä koirien hankinta. Ehdotan että menet kuohittavaksi.
Lapsi on jo, mutta koiraa ei taloon tule. Tiedätkö miksi? Koska eläimet kuuluvat metsään! Ensin nuollaan kadulla kusiset lampputolpat ja paskat ja seuraavaksi lasten kasvot. Ei ole mielestäni kiva yhdistelmä. Lapsellani on kavereita yllin kyllin ja ikinä ei ole koiraa vinkunut, koska koira ei korvaa seuraa. Onneksi. Koira ei ole lapsen korvike, eikä ihmisten tulisi leikkiä isää tai äitiä koiralle. Kesäksi voisin mökille hankkia kesärakin ettei tarvitsisi hakea aamulla lehteä postilaatikosta. Anteeksi että olemme erilaisia ihmisiä ja tyhmä olet jos luulet itseäsi jotenkin paremmaksi kuin naapurisi, jonkun typerän rakin takia. Metsästyskoirasi taitaa loppujen lopuksi osoittautua sedän pikku sylipuudeliksi jolle heitetään sokeria ja puhutaan kauniita. Hyi hatsa!
Taitaa sulla olla ongelmia ja joku uhoomisen tarve!
Toivottavasti et ajattele lapsestasikin noin, pahoin pelkään!!! Olet kyllä täysi idiootti ja tollasella ihmisellä ei pitäs olla edes lapsia!!!
JOS lapset on otettava mukaan koirapuistoon, tulisi vastuun olla TÄYSIN lapsen vanhemmilla/huoltajilla. Koirapuistot on koiria varten ja leikkipuistot lapsia varten.
Kyllähän koirapuistoon perheen kanssa voi tulla, varsinkin jos on oma koira. Mutta vanhemmat/huoltajat: pitäkää lapsistanne huolta ja pitäkää ne omissa ympyröissänne, etteivät mene sotkemaan toisten koirien koulutusta tai muuta.
Aina sitä kuitenkin syytetään päälle käyvää koiraa ja sen omistajaa, vaikka syy on liian innokkaissa lapsissa, joita ei vahdita.
Jokainen tuo lapsensa omalla vastuulla koirapuistoon. Lapsia voi tutustuttaa koiriin muuallakin kuin koirapuistossa.
Yleinen huomaavaisuus ja ajattelevaisuus kunniaan. Ei sitä mennä rannallakaan mielenkiintoista kirjaa lukevaa häiritsemään. Koira ja sen omistaja ovat omalla ajallaan, kenties kouluttamassa tms.
Ja koiran omistajat: lapset ovat syyttömiä siihen, että heidän vanhempansa eivät aseta heille rajoja. Voitte itse sanoa lapselle, että nyt ei ole hyvä aika silitellä ja riehaannuttaa koiraa, sitä koulutetaan.
Vähän ohi aiheesta mutta...
Monesti kun olen ollut koiran kanssa lenkillä tulee joku lapsi kysymään saako silittää. Sanon että ei saa ja silti ne yrittää silittää koiraa!! Olen kiskonut koiran sitten pois siitä ja sanonut, että mähän sanoin ettei saa silittää. Mutta lapset haluaa silti silittää.
Joskus aikaisemmin annoinlasten silittää, mutta lapset eivät osaa lähestyä oikein koiraa. Aina ne tunkee eka käden kohti niskaa. Olen sanonut niille aina eka, että anna nuuskia eka kättä, mutta ei, ne tunkee silti niskaan. Koirani ei pidä jos joku tuntematon ihminen (ihan sama lapsi vai aikuinen) tunkee käden ekana niskaan. Olen päättänyt että en halua koiralleni enää yhtään enempää negatiivista kokemusta lapsista. Koirani ei ole tottunut lapsiin, koska lähipiirissä ei ole pieniä lapsia. Joten parempi sitten niin kuin pelkkiä negatiivisia kokemuksia.
Kyllä koirakäyttäyminen olisi yksi opettamisen arvoinen asia lapsille. Siksi ei lapsia koirapuistoon, koska koirani ei ole tottunut niihin. Haluan, että koirallenikin olisi olemassa paikka, jossa voin pitää sitä huoletta vapaana eli koirapuisto.
"Kyllä koirakäyttäyminen olisi yksi opettamisen arvoinen asia lapsille."
Mitä vielä? Pitäisikö ensin opettaa lapsille/nuorisolle miten ihmisten kanssa käyttäydytään?
No ei nuo lapset osaa käyttäytyä. Sitten luetaan lehdistä kuinka koira puri lasta. Ja sitten kaikki oli koiran vika, koska lapsi oli viaton enkeli.
Jos koira puree lastani niin tapan sen hurtan siihen paikkaan! Se on koiran eikä lapsen syy!!! Saatana!!!
noin yksioikoista ole! Silloin, kun koira puree lasta tämän kiusattua sitä on pureminen mielestäni ihan oikein. Eri asia, jos koira puree syyttä.
Mitäs vittua raahaat pentus joka paikkaan !
Jos koira puree sellases paikas mikä on sille tarkotettu ja sinne pentus raahaat ni voi voi jos puree! Ajattele aivoilla!
kyllä minä ymmärrän, että jos joku villakoira puree koirapuistossa sinun "vapaankasvatuksen" kokenutta lastasi, niin sinä sen pienen villakoiran voit yrittää ottaa hengiltä.
MUTTA jos lapsesi jostain kumman syystä saisi jokun perheemme kolmesta erittäin rauhallisesta, lapsirakkaasta ja hyvin koulutetusta rottweileristä puremaan itseään (mitä epäilen hyvin vahvasti, mutta mikä ei ole ilmisesti mahdoton teko lapseltasi). Sinähän sen aikoisit eliminoida, mutta luulenpa ette olisit sen jälkeen aika pulassa kun nämä kaksi muuta "roikaletta" tulisivat laumavieetin kannustamana tekemään sinusta uhria.
Asian pointtihan oli se, että älä tuo sitä lastasi koirapuistoon JOS se ei osaa käyttäytyä. Vie se vaikka siksi aikaa läheiseen leikkipuistoon terrosisoimaan muita lapsia tai keksi hänelle jotain muuta kehittävää ajan vietettä.
Jos kakara työtyy koiran suuhun, niin pureminen on sille oikein. Ja sen kakaran vastuuttomat vanhemmat ansaitsis vähän hammasta kanssa. >:D
älä ole hauvvoille tyhmä:(!vittu oo hiljää sinä siinä koirat on kivoja!
tässä olisi sitten vallan mahtava tilaisuus opettaa haukkua olemaan hyppimättä?
Eihän se voi olla niin kauhean vaikeeta? Vai?
Olin itse eilen koirapuistossa koirani kanssa ja puistoon saapui vähän meidän saapumisen jälkeen perhe jolla oli narttu koira. Koirani ja kyseinen narttu sekä sussari juoksivat leikkien perheen lasta päin joka makasi koirapuistossa maassa, ikää oli joku 10 vuotta. Jonkin koiran tassu osui poikaa silmään ja se turposi.
Lapsi itki ja vanhemmat sitä lohduttelivat, katsoin osaa ottavasti päin, mutten mennyt pyytelemään anteeksi, koska mielestäni se ei ollut minun syy jos koirani loukkasi vahingossa lasta. Lapset ei kuulu koirapuistoon, koska he ovat hentoja ja välillä kun koiralauma tulee kovaa ihmistä kohti ja aikuinenkin meinaa kaatua, lapselle voi käydä vaikka kuinka huonosti.
Voisiko joku selventää mikä on koirapuisto? Onko koirapuisto sellainen missä on aitaus koirille, missä niitä saa pitää vapaana ja vain sitten siellä aitauksen sisällä saa pitää vapaana ei muualla puistossa?
alue, joka on aidattu ja jonka sisällä koirat saavat juosta vapaana. Koirapuistot sijaitsevat kaupunkien läheisyydessä, ei kuitenkaan tavallisissa "ihmisten" puistoissa.
Sinun tapauksessasi olisi voinut käydä pahemminkin.
Monet vanhemmat eivät osaa mieltää koirapuiston vaaroja ja antavat lastensa touhuta omiaan. Eikä sekään ole vaaratonta vaikka lapsi kiltisti seisoisikin paikallaan vanhempiensa vierellä, törmäysvaara on aina olemassa ja pikkulapselle suuren koiran törmäys voi aiheuttaa vakaviakin seurauksia.
lapsillakin on oikeus tulla koirapuistoon, mutta kyllä heidän täytyy totella koiran omistajaa jos hän kieltää ettei hänen koiraansa saa koskea tai leikkiä sen kanssa. Mutta mielestäni on järjetöntä mennä koirapuistoon kouluttaa koiraa...koiran koulutukselle on varattu joka kaupungissa omat paikat ja tarkoitushan on että koirat tulevat koirapuistoihin juuri leikkimään toisten koirien kanssa.
tainnut sanoa kouluttavani koiraani siellä koirapuistossa. Nimenomaan koirien temmellyspaikkahan se koirapuisto on ja meno on usein sen mukaista.
Päällimmäisenä ajatuksena kuitenkin on se pikkulasten turvallisuus kun itsekkin olen saanut kipeää koirien törmäilystä.
onko heidän toteltava, jos sanon että koiraaani ei saa koskea. Kävin aikanaan narttuni kanssa koirapuitossa ja törmäsin siellä naiseen, joka ei tajunnut kieltoani. Jouduimme poistumaan koirapuistosta. Koirani oli totutettu toisiin koiriin ja ihmisiin, mutta se ei pitänyt siitä, että vieraat halusivat rapsuttaa (työkoira). Mielestäni hyväksyttävää. En minäkään väkisin mene muiden koiria rapsuttamaan. Eli ollaanko puistossa koiran vai ihmisten ehdoilla?
moikka!
tietysi kieltääkkään ei voi, mutta jos siellä koirapuistossa sattuu "vahinko" niin entäs sitten onko vastuu vanhempien/vanhemman kun koirapuistoon tuo lapsensa.sehän on niitä lähes ainoita paikkoja joissa koirat voi keskenään leikkiä, pitääkö sielläkin alkaa "varomaan" lapsia.itse en vie lastani koirapuistoon,ei ne ole lasten leikkipaikkoja.