Polisi saatikka omaiset eivät tiedä matkustiko Jani Lehtinen 23v 22.03.2019 Jyväskylästä Pieksämäelle vai ei. Varmaa ei ole myöskään katoamispäivänä tehty kauppareissu läheiseen kauppaan.
Maastossa kuitenkin liikutaan.On marjastajia.sienestäjiä.kohta alkaa hirvenmetsästys aika, jos Jania ei löydetä nyt syksylläkään,olisisiko aika pohtia rikoksen mahdollisuutta Jani Lehtisen katoamiseen liittyen.
Jani Lehtisen katoaminen
7
341
Vastaukset 7
- Anonyymi
Onpa kummallista kommentointia minfossa ulkonäöstä, opiskelupaikasta jne, vaikka ei ole julkisuuteen kerrottu mitään, todennäköisemmin ollut töissä tai työtön. Ulkonäöltään aivan normaali, toisessa kuvassa vaan alakuloisen näköinen, voisi olla vaikka inttiajalta.
Jos ei ole jostain syystä tehnyt itsemurhaa tai hukkunut, niin todennäköisesti lähtenyt jonkun tutun kyytiin tai houkuteltu/pakotettu tuntemattomien kyytiin ja sitten tapahtunut jotain. Sen verran isokokoinen, ettei luulisi helposti pakotetun ellei ole ollut kovassa kännissä, mutta jostain syystä taitaa isokokoiset joutua jopa keskimääräistä useammin väkivallan uhriksi. Jos vaikka takaapäin lyö, niin ei koosta apua.- Anonyymi
Pakkohan kaikki on ottaa huomioon,myöskin mahdollinen kehitysvammaisuus sekä erityiskoulut ja erityisammatti oppilaitokset-niissä kun kaikki oppilaat eivät ole vammaisia vaan ongelma nuoria. Jos on sieltä kaupalta tosiaan lähtenyt jonkun tutun kyytiin. 190cm kaverin pakottaminen ja sullominen henkilöautoon ei ole ihan helppoa,mutta jos on ollut tällä kaverilla on ollut Hessu Hopon voimat ja kyky laittaa hanttiin niin sitten on ollut helpompaa-mutta luulisi sen kiinnittäneen ihmisten huomion-tai sitten kukaan ei vaan yksinkertaisesti välitä.En tarkoita että Jani olisi yhtä hölmö kuin hessu Hopo tarkoitan että 190cm kaveri voi olla kuin spagettia,jos ei ole tottunut tappelemaan. Itsemurhaan en usko ja miksi lähteä jonnekkin himpan kuuseen,kai nyt Jyväskylässäkin on kauniita paikkoja,joissa päättää päivänsä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Kyllä sen poliisikin kertoo jos on kehitysvammainen, eikä pysty samalla tavalla huolehtimaan itsestään ja kuinka todennäköisesti 23v olisi muka jossain erityisoppilaitoksessa, varsinkaan kun ei ole kerrottu olevan mikään erityistapaus.
- Anonyymi
Oppivelvollissu kestää erityisoppilailla pidempään,eli olisi valmistunut vasta vähän päälle 20v. Mutta nyt tämä kehitysvammaisuus&erityisammttikoulut suljettu kokonaan pois eli ne voidaan unohtaa ja olisihan se kahitysvammaisuus kerrottu jo heti alussa.
- Anonyymi
Ja kyllä poliisi on taas jälleen kerran mokannut. Olisiko ollut niin vaikeaa käydä siellä kaupalla katsomassa valvontakamera nauhat kävikö edes kaupassa, saati katsoa matkahuollosta matkustiko Jani edes. Taas saa pettyä poliisin toimintaan,resurssipulaan vetoaminen on huono veruke-vika on poliisien omissa asenteissa tsm.
- Anonyymi
Luonnossa liikutaan lähes kaiken aikaa,kumma ettei Jania ole löytynyt tuolta Pieksämäen Mataramäen alueelta,jonne kännykkä paikantui.
Tai mistään muualtakaan Suonenjoki-Rautalampi alueelta,joissa Janin kännykkä on teletietojen mukaan liikkunut. - Anonyymi
Minfossa uutta tietoa Jani Lehtisestä,missä voisi olla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olivia Oras kuollut
Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS722262Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.15905Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.52786Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?
Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke44711- 44687
- 47634
- 80616
- 50585
Tönölän hukkaputki
Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le35574Ei mitään käytöstä
Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su29556