Koska minulla ei tänä iltana ole elämää, olen aikani kuluksi miettinyt radion aamuohjelmien alkamisaikoja. Mediasta ja kaikenlaisista tutkimuksista on nimittäin käynyt selväksi, että suurin osa suomalaisista on muka niin idioottia kansaa, että kun avaamme aamulla radion tietyltä kanavalta, joka silloin miellyttää korvaa, niin ko. kanava pysyy päällä todennäköisesti myös koko loppupäivän. No se kai on aika normaalia varsinkin jos elää kiireistä elämää.
Se vain ihmetyttää, että miksi ensin YleX ja sitten Kiss FM perässä seuraten siirsi aamulähetyksiensä alkamisaikaa puolella tunnilla eli alkamaan klo 6.30. Eikös se tutkimuksien mukaan tarkoita sitä, että jos suomalainen perus kaduntallaaja sattuu heräämään ennen puoli seitsemää, niin hän avaa radionsa Radio Novan tai NRJ:n taajuudelta, joilla aamushow alkaa jo klo 6.00. ja pysyy sitten loppupäivänkin NRJ:llä tai Novalla. Ja sehän on Kissiltä ja YleX:ltä pois.
Tuo tutkimustulos ei tietenkään päde läheskään kaikkiin kuuntelijoihin, aika moni vaihtelee kanavaa päivän mittaan. Mutta jos se pätee edes suurimpaan osaan kuuntelijoista, niin eikös Kiss FM:n ja YleX:n kannattaisi mieluummin aloittaa omatkin aamushownsa jo kuudelta tai aikaisemmin?
Että tällaisia turhia asioita mietin keskellä yötä... Ottakaa kantaa.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Alkamisaika ei vaikuta mun kuuntelemiseen, koska oon jääny "koukkuun" YleXnaamuun ja varsinkin, kun sitä voi kattoo telkasta, se on jotekii vaa hauskempaa! koska biisien soidessa siellä studiossa tapahtuu kaikenlaista.
Voisin melkein lyödä pääni pantiksi siitä, että Ylellä tämä on rahakysymys; aamunpikkutunneilla juoksee vielä haittavuoron lisät. Kaupallisilla kanavilla työehtosopimuksia ei noudateta.
(seuraavasta en pane päätäni pantiksi, mutta tässä näkemykseni..)Kissillä menee aamuissa (ja kaikessa muussakin) nyt niin huonosti, että huonoa remppajengiä on pidettävä mahdollisimman vähän aikaa on airissa.
Huomisesta alkaen Suomen huonoin aamuohjelma, Remppajengi 6-10!
Mikä on haittavuoro lisä ?
Tämä ei ole mikään virallinen selitys, mutta selitys kuitenkin:
Haittavuorolisäksi voidaan kutsua "ylimääräistä" palkkaa, joita työntekijä saa ollessaan töissä ei-niin-normaaliin aikaan. Esim. yövuoroista tai aikaisista aamuista saatavat lisät ovat haittavuorolisiä.
Ei varmasti missään sopimuksessa puhuta haittavuoroista, mutta ei-niin-normaaliin aikaan tehtäviä työvuoroja kutsutaan (ainakin työntekijöiden keskuudessa) haittavuoroiksi.
Kiss FM totesi ilmeisesti, että uusi syksyllä käyttöön otettu aikataulu ei ollut hyvä. Tästä päivästä eteenpäin aamun Remppajengi äänessä kello 6-10. Myös muiden ohjelmablokkien ajat muuttuivat takaisin entiselleen.
Hyvin onnistuin olemaan näkemättä, että tästä olikin jo kahteen otteeseen mainittu. No ei voi mitään... :).