Moikka! Oon 13v poika ja ajattelin nyt avautua. Eli siis menetin ainoat 2 kaveria, koska sain kuulla että aikovat kokeilla tupakkaa. Siitä sitten tyhmänä sanoin että kerron heidän vanhemmillaan, joka olisi ollut huonosti tehty. Ei ne kai sitten testannutkaan tupakkaa, mutta sitten ne ei enään halunnut olla mun kavereita. Mietin että mitä voisin tehdä? Arvostan jos joku vastaisi. :)
Menetin kaverit.
8
88
Vastaukset
Aina voi koettaa etsiä uusia kavereita, mutta eihän se ihan käden käänteessä käy.
Voisit koettaa tehdä näiden kahden kanssa sovinnon. Kerro, että aikeesi kertoa tupakkakokeiluista oli hätiköity ja se johtui vaan siitä, että olit huolissasi heidän terveydestään.
Joskus on vaikeaa tehdä se, mikä on oikein. Kavereiden käräyttäminen tupakoinnista on periaatteessa ihan oikein, mutta se rikkoo myös kavereiden välisen luottamuksen. Sitä ei monesti katsota hyvällä.
Jos saat sovinnon tehtyä, niin keskity enemmän siihen, että pidät itsesi poissa vaikeuksista. Jos käverit aikoo hölmöillä, niin poistu vaan paikalta, mutta ei sinun tarvitse alkaa heidän tekemisiään vanhemmille kertomaan, jos ei nyt ihan hengenvaarallisista jutuista ole kyse.
Joskus pitää ajatella itseään. Sinulle on parasta, että sinulla on kavereita. Se, jos ne kaverit hölmöilee, on heidän ongelmansa. Toki järkeä voi kavereille koettaa puhua, mutta jos se ei auta, niin sekin on heidän ongelmansa.Olen sanonut heille monta kertaa anteeksi ja selittänyt, miksi oisin bustannut heidät. Jotenkin tuntuu että niitä ei enään vaan kiinnosta olla mun kavereita.
Kurkkumato kirjoitti:
Olen sanonut heille monta kertaa anteeksi ja selittänyt, miksi oisin bustannut heidät. Jotenkin tuntuu että niitä ei enään vaan kiinnosta olla mun kavereita.
No jos heitä ei kiinnosta, niin valitettavasti sille ei oikein mitään voi. Ketään kun ei voi pakottaa olla toisen kaveri.
Sinun iässäsi kaveriporukoissa tapahtuu muutoksia ihan siksikin, että ihmisiä alkaa kiinnostaa erilaiset asiat ja myös se, että toiset haluaa olla niitä päihteitä kokeilevia wannabe-koviksia ja toisia sellainen pelleily ei kiinnosta yhtään. Olen kokenut sen itsekin, kun aikoinaan yksi ekaluokasta asti samassa kaveriporukassa ollut vaan feidautui yläasteen aikana täysin eri porukoihin. Häntä kiinnosti nuo päihteet ja muu kovistelu, meitä muita taas ei.
Anna tilanteelle vähän aikaa ja katso, että mihin se kehittyy, koska voihan se olla, että he ovat vielä vaan vihaisia sinulle.
Jos tilanne ei muutu, niin on aika koettaa etsiä niitä uusia kavereita. Sellaisia voi löytää esim. erilaisista harrastusporukoista tai sitten täältä netistä. Jos tunnet olosi yksinäiseksi, niin kerro tilanteesta jollekin aikuiselle, johon luotat, jotta saat jotain tukea. Älä jää enempää yksin, kun on pakko.
Tärkeintä kuitenkin on, että pysyt omana itsenäsi. Muutaman vuoden päästä yläasteen aikaisilla kavereilla - tai niiden puutteella - ei ole mitään merkitystä. Ysiluokan jälkeen piirit muuttuvat todennäköisesti joka tapauksessa.Oldie kirjoitti:
No jos heitä ei kiinnosta, niin valitettavasti sille ei oikein mitään voi. Ketään kun ei voi pakottaa olla toisen kaveri.
Sinun iässäsi kaveriporukoissa tapahtuu muutoksia ihan siksikin, että ihmisiä alkaa kiinnostaa erilaiset asiat ja myös se, että toiset haluaa olla niitä päihteitä kokeilevia wannabe-koviksia ja toisia sellainen pelleily ei kiinnosta yhtään. Olen kokenut sen itsekin, kun aikoinaan yksi ekaluokasta asti samassa kaveriporukassa ollut vaan feidautui yläasteen aikana täysin eri porukoihin. Häntä kiinnosti nuo päihteet ja muu kovistelu, meitä muita taas ei.
Anna tilanteelle vähän aikaa ja katso, että mihin se kehittyy, koska voihan se olla, että he ovat vielä vaan vihaisia sinulle.
Jos tilanne ei muutu, niin on aika koettaa etsiä niitä uusia kavereita. Sellaisia voi löytää esim. erilaisista harrastusporukoista tai sitten täältä netistä. Jos tunnet olosi yksinäiseksi, niin kerro tilanteesta jollekin aikuiselle, johon luotat, jotta saat jotain tukea. Älä jää enempää yksin, kun on pakko.
Tärkeintä kuitenkin on, että pysyt omana itsenäsi. Muutaman vuoden päästä yläasteen aikaisilla kavereilla - tai niiden puutteella - ei ole mitään merkitystä. Ysiluokan jälkeen piirit muuttuvat todennäköisesti joka tapauksessa.Kiitos vastauksesta. :)
Kurkkumato kirjoitti:
Kiitos vastauksesta. :)
Ole hyvä!
Asioilla on tapana selvitä. Niin käy varmasti sinunkin tapauksessa. Tsemppiä! :)
Vasikan kohtalo
- Anonyymi
Joo se on kul perseestä kun ei ollu kavereita koska mopo villitys on aika helevetin sekava ja sitte en ite ainakaa ymmärtäny enää niitä mut sain uusia
Ei ole mitenkään väärin kokeilla tupakkaa ja huomata millaista paskaa se on.
Pääasia on, ettei tule tavaksi.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuolemanrangaistus
Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen1136487Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus
Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,3655878Miksi persut eivät häädä mamuja pois Suomesta?
Sitä vartenhan persut äänestettiin valtaan. Nyt valta on persuilla. Mamut nostaa työttömyyskorvauksia. Persut huutaa mam314370Lopetan ikävöinnin
Ei meistä enää koskaan tule mitään. Olen ikävöinyt ja kaivannut enkä saa mitään vastakaikua ja lämpöä. Parempi erillään123615Riikka Purra ei estä tehomaksun käyttöönottoa
Sähkön hinnoittelua koskevan määräyksen on määrä astua voimaan vuoden 2029 alusta, Energiavirastosta kerrotaan. Määräyk703577Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta
joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina1112816Sinä olet minun forEver
Sinä olet minun sielussain, sydämessäin, huulillain, sinä olet ain, Sinä olet vieressäin, kainalossain, sylissäin, ain,211955Jos kaikki lopulta kuolevat, onko edes pahimmillakaan rikoksilla mitään väliä?
Kaikki kuolevat lopulta. Siksi ihmisten tekemillä rikoksillakaan ei lopulta ole mitään merkitystä. Joidenkin mielestä t221816Väestöstä vain vassarit vaihtuvat nopeammin kuin persut
Kevääseen 2023 verrattuna vassareita 50 prosenttia enemmän, ja persuja 25 prosenttia vähemmän.181634Mies joka vetäytyy osoittaa teoillaan
Ettei halua olla tekemisissä. Mies joka ei vastaa viesteihin, ei halua sua. Mies joka jättää sut epätietoisuuteen, ei1951331