Sakemanni lapselle?

Hei,

ajattelin kysyä, voisiko saksanpaimenkoiraa ottaa teidän mielestänne 14-vuotiaalle lapselle? Koira olisi n.3 v. Tietenkin vanhemmatkin siitä huolehtisi, mutta pääasiassa se olisi lapsen tehtävä.. MITÄ MIELTÄ OLETTE? Kiitos vastauksista
:)
362532
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

hei siiri! miksi ei pieni koira kelpaa? esimerkiksi papillon, eli perhos koira, on kaunis ja lasten suosikki. se myös leikkii lasten kanssa.

Äänestä

Ei ei ei. Etenkään aikuista. 14-vuotias ei ole riittävän aikuinen itse, että pystyisi toimimaan auktoriteettinä koiralle. Aikuisen saksanpaimenen sopeutuminen perheeseen kuitenkin vaatisi hieman tuntemusta rodusta ja koirien käyttäytymisestä yleensä. Koirat kyllä sopeutuvat loistavasti uuteen kotiin, eikä se sinällään välttämättä vaadi hirmuja uhrauksia ollenkaan, mutta murkkuikäisen homma ei ole ryhtyä laumanpääksi, kun hän ei sitä oletettavasti muutenkaan teillä ole. Ja lisäksi sakemannin ohjaukseen tarvitaan sellaista henkistä itsevarmuutta ja kypsyyttä, jota 14-kesäisellä ei 99%:n varmuudellla vielä ole.

Eli voitte sen koiran tietysti ottaa, mutta sillä varauksella, että siihen pomon pallille asettuu jompi kumpi teistä vanhemmista ja ottaa koirasta ohjausvastuun. Toki 14-vuotias voi sen kanssa touhuta, mutta häntä ei voida pitää vastuullisena ohjaajana. Jo ihan siitäkään syystä, että 14-vuotiaalla on omakin kehitys kesken ja koira kyllä vaistoaa yleisen epävarmuuden ja näin ollen ei välttämättä kunnioita noin nuorta pomoa.

Lisäksi harvoin aikuisena kotia vaihtavat ovat täysin ongelmattomia paketteja. Vaikkei mitään graavia ongelmaa olisikaan, niin ne on kuitenkin jonkun muun kouluttamia tai kouluttamatta jättämiä, jne. Kolmivuotias koira alkaa myös olla voimainsa tunnossa ja elää elämänsä vahvinta aikaa. Laumajärjestys uudessa kodissa ei selviä päivässä eikä kuukaudessa eikä välttämättä puolessa vuodessakaan. 14-vuotiaan pitkäjänteisyys ei välttämättä riitä tämän ajan yli.

Äänestä

...kovin hyvältä yhdistelmältä.Kyllä meillä ainakin teineiltä tuppas unohtumaan se asia,että koirat ovat seitsämän päiväisiä olentoja,vaikka koiran hankinta hetkellä oltiin luvattu jos vaikka mitä.Tosin ei koiria otettu lapselle,vaan vanhempien harrastuskoiriksi,mutta pentuajan hoitolupaukset unohtu melko pian.

Tuolla aiemmin joku jo ihmetteli miksei muka sakua ekaksi koiraksi,että saku ihmiset vouhottaa,mutta kyllä se niin on,etteí sakemanni ole rotu joka otetaan lapselle ekaksi koiraksi.Kannattaa katsella kokoluokaltaan pienempää rotua,joka on lisäksi helppohoitoinen turkiltaan,niin ei tule ikäviä yllätyksiä,kun ensi innostus hiipuu.

Itse en koskaan myynyt koiraa paikkaan,jossa se otettiin lapselle,liian heppoiset on 14-vuotiaan voimat,into ja pitkäjännitteisyys.Tottahan koirasta nuori saa kaverin ja opin ottamaan luontokappaleet huomioon,mutta kaikissa hoitoon ja koulutukseen liittyvässä vastuu on aikuisen.Lauman johtajan vastuu on koiralle tärkeä,se luo laumaan turvallisuuden ja rauhan.

Äänestä

halusin itsekin jo pikku tyttönä sakua,ONNEKSI vanhempani eivät koskaan suostuneet,vaikka vuodesta toiseen jankkasin ja intin.
muistan kuinka tuolloin tympäsi kun en sakua saanut mutta nyt kun oma saku on kiittelen vanhempiani siitä etteivät sitä minulle hankkineet kun olin vielä lapsi.minä en ainakaan vielä tuolloin todellakaan olisi ollut valmis huolehtimaan yksin näin vaativasta koirasta..jos olisin 14-vuotiaana saanut tämän koiran mikä minulla nyt on,niin voi voi..tuntuuko muista samalta? :)

Äänestä
  • En osaa sanoa kannattaako ottaa, koska en tunne sinua. Mielestäni joku 14-vuotias voisi pärjätäkkin sakemannin kanssa. Ei tietenkään ihan yksin, vaan toki "pomo" olisi vanhempi, esim perheen isä. Mielestäni on silti vähän "rohkeaa" sanoa että "EI EI EI MISSÄÄN NIMESSÄ", koska ei tunne ihmistä. Mutta periaatteessa kyllähän tyttö mielipiteitä kysyi... Riippuu ihan siitä, tunnetko voivasi hoitaa ison sakemannin? Vai oletko epävarma? Jos epäilyttää, mieti helpompaa rotua! :)

    Äänestä

  • vaikuttaa epäilyttävält'.

    Äänestä

Olin itse 14 vuotias kun sain 3v saku nartun. 15 vuotiaana muutin sen kanssa poikakaverini luo. Vetokisoissa ja tokossa pärjättiin tosi hyvin. Ongelmia tämän koiran kanssa ei ollut. Mutta minulla oli ollut pienestäpitäen jo oma koira ja meillä oli aina ollut sakuja. Joten mielestäni ei voi ehdottomasti sanoa ei.

Äänestä
  • kuunnelkaa tätä.Ei voi noin vaan tuomita,kun ei tunneta koiraa,eikä tätä 14-vuotiasta!!!jos koira on edes jotenkin koulutettu ja luonne on suht kiltti,niin mikä estäisi jos uudessa perheessä vanhemmat kuitenkin koiraa tulee enemmän johtamaan!!!:)

    Äänestä

  • onhan se hyvä aloittaa jollain rodulla

    Äänestä

en suosittele lapselle mitään koiraa, eritoten ei missään tapuksessa palveluskoiria, meidän perheeseen kuuluu rottweiler enkä anna edes teini ikäisten tyttärieni sitä taluttaa, aikuisten on otettava vastuu koirasta jos jotain tapahtuu!!!
Liian paljon näkee skidejä taluttavan isoja koiria mitkä lähtee "hanskasta" mitäs sitten tehdään???
Mutta haluasin esittää sinulle pari kysymystä
1,ajattelitko paperillista vai paperitonta?
2.Mitä ajattelit harrastaa koiran kanssa?
3.kuka hoitaa lenkityksen, olethan ottanut huomioon että koira pitää lenkittää vaikka taivaalta sataisi tennispallon kokoisia rakeita?
4.kuka maksaa eläinlääkäri, näyttely, kilpailu ym...kulut?
5.Entäpä tuleva bilettämis ikäsi, pojat, riittääkö aika sitten koiralle???
6.opiskelu kenties muutto toiselle paikkakunnalle opiskelija soluun minne ei voi ottaa koiraa?
Kannattais miettiä kymmenen vuotta eteenpäin kun aikoo ottaa koiran ja sitä olet tuskin tehnyt???

Äänestä
  • Kiitos vastauksista! :) Olen edelleen ottamassa koiraa, mutten sakemannia. Se olisi varmaan minulle liian vaativa...

    Äänestä

  • Siiri kirjoitti:

    Kiitos vastauksista! :) Olen edelleen ottamassa koiraa, mutten sakemannia. Se olisi varmaan minulle liian vaativa...

    vaikka olenki vasta 16-vuotias niin en antais kellekään saksanpaimenkoiraa ekaks koiraks.tämän hetkisen sakun sain vuos sitte,ja suurimaksi osaksi minä päivät pitkät sen kanssa touhuan ja silti jää aikaa.paitsi että koko lyhyen ikäni meillä on ollut saksanpaimenkoiria ja tunnen rodun todella ja hyvin.suosittelisin tytölles jotain hiukan pienempää seurakoiraa joka ei tarvii pitkäjänteistä koulutusta ja paljoo liikuntaa

    Äänestä

Eli vanhempani ostivat meille ensimmäisen sakemannin kun olin 12v. Koira tuli minulle, mutta koirahan on AINA perheenjäsen, siis koko perheen, jossa jokainen pitää huolta toisistaan ja auttaa toisiaan. Pätee koiriin kuin ihmisiinkin.

Ongelmia ei ikinä koiran kanssa tullut, vaikkei sen kanssa mitään erikoista harrasteltukaan. Koira oli kotikoirana maalla. Palloa sen kanssa pelattiin, keppiä heiteltiin, uimassa käytiin ahkerasti ja toki peruskäskyt opeteltiin.

Ei sakemanni mikään hirviökoira/vaarallinen tai vaikea koulutettava ole. Eikä mielestäni ole olemassa mitään ikää, koska sen voi ottaa. Mutta se pitää muistaa, että koira on koko perheen koira, vaikka se ehkä nimellisesti olisikin jonkun tietyn ihmisen. Yhdessä sitä pitää hoitaa ja siitä huolta pitää. Koira ei ole lelu, vaan elävä olento. Ja kaikki ns. hermovikaiset koirat...ne ovat yleensä seurausta huonosta kohtelusta/ koulutuksen/ tekemisen puutteesta koiralla. Eli ennen kuin alkaa koiraa syyttää, niin vikaa pitää aina ensin hakea itsestään.

Kyllä pienet koirat ihan yhtä vaatia ovat kuin isotkin. Tiedän tuttavapiiristä monta ns. pikkukoiraa, jotka rähjäävät muille koirille, purevat omistajaa ja vieraita, mutta niistä ei vain tehdä samallalailla "asiaa" kuin sakemanneista.

Pohtikaa asiaa koko perheen voimalla =) Tulette varmasti oikeaan ratkaisuun juuri teille.

t. nykyinen 2 sakemannin omistaja

Äänestä
  • Olisikohan ko. koira mahdollista ottaa esim. muutamaksi päiväksi teille ns. koekäyttöön. Tutustuisitte koiraan ja se teihin. katsoisitte miltä asia alkaa tuntua...

    Äänestä

  • Ehkäpä tässä tulee kirjoituksen huomioitava pointti:

    >>Ongelmia ei ikinä koiran kanssa tullut, vaikkei sen kanssa mitään erikoista harrasteltukaan. Koira oli kotikoirana maalla.>>

    Jos koira on "hautautuneena" maaseudulle, jossa oletettavasti ei ole paljoa trafiikkia, eikä varsinaisella "yhteiskuntakelpoisuudella" ja muiden liikkujien (joita vähemmän on) huomioinnilla suuresti väliä, on tilanne huomattavasti eri kuin se, että laitetaan nuori likka taluttelemaan aikuista sakemannia esim. kaupungin kaduille, jossa tilanteet muuttuvat ja muut kulkijat on otettava huomioon.

    Jos joku on sattumalta saanut itselleen kakarana helpon koiran, jonka kanssa on sattumalta pärjännyt, se ei tarkoita sitä, että kyseessä olisi yleispätevä neuvo kaikille kyselijöille. Hieman järkeä peliin, sakemanneista on jatkuvasti haittaa muille liikkujille juuri siksi, että narun päästä löytyy kaikenlaisia idiootteja, sekä pikkulapsia, jotka eivät koiria pysty hallitsemaan.

    Äänestä

  • Sandra kirjoitti:

    Olisikohan ko. koira mahdollista ottaa esim. muutamaksi päiväksi teille ns. koekäyttöön. Tutustuisitte koiraan ja se teihin. katsoisitte miltä asia alkaa tuntua...

    Oletko tietoinen siitä, että kotia vaihtavan aikuisen koiran mahdolliset ongelmat tulevat harvoin esiin muutamassa päivässä? Kyllä se koira on melko "vieraskorea" uudessa laumassa, jota ei pysty välittömästi omaksumaan omaksi laumakseen. Ongelmat tulevat eteen siinä vaiheessa, kun koira alkaa kunnolla kotiutua ja selvitellä asemaansa lauman jäsenenä.

    Oleellista on, miksi koira annetaan tuon ikäisenä pois, ja minkä tasoisia sen ongelmat ovat. Ongelmakäytöksisen koiran hankkiminen lapselle olisi luultavasti tyhmintä, mitä kukaan voisi tehdä.

    Äänestä

  • Puususi kirjoitti:

    Ehkäpä tässä tulee kirjoituksen huomioitava pointti:

    >>Ongelmia ei ikinä koiran kanssa tullut, vaikkei sen kanssa mitään erikoista harrasteltukaan. Koira oli kotikoirana maalla.>>

    Jos koira on "hautautuneena" maaseudulle, jossa oletettavasti ei ole paljoa trafiikkia, eikä varsinaisella "yhteiskuntakelpoisuudella" ja muiden liikkujien (joita vähemmän on) huomioinnilla suuresti väliä, on tilanne huomattavasti eri kuin se, että laitetaan nuori likka taluttelemaan aikuista sakemannia esim. kaupungin kaduille, jossa tilanteet muuttuvat ja muut kulkijat on otettava huomioon.

    Jos joku on sattumalta saanut itselleen kakarana helpon koiran, jonka kanssa on sattumalta pärjännyt, se ei tarkoita sitä, että kyseessä olisi yleispätevä neuvo kaikille kyselijöille. Hieman järkeä peliin, sakemanneista on jatkuvasti haittaa muille liikkujille juuri siksi, että narun päästä löytyy kaikenlaisia idiootteja, sekä pikkulapsia, jotka eivät koiria pysty hallitsemaan.

    Todella kovaa tekstisi on.

    Ensinnäkin. Koirani ei ollut hautautuneena maaseudeulle. Asuimme kyllä alueella, jossa taloja oli vierivieressä. Tie kulki kivenheiton päästä talostamme ja sillä tiellä oikeasti oli liikennettä =) Sekä ihmisiä, muita koiria että autoja.

    Kakara en ole missään vaiheessa ollut, lapsi/nuori kylläkin. Ja kuten aiemmasta tekstistäni ilmi kävi, niin koko perheemme huolehti koirasta.

    En myöskään ole sanonut, että sakemannit ovat aina ns. helppoja...se on koira siinä missä muutkin. Halusin vain tuoda esiin jotain positiivista kaiken "älä ota sakemannia" kirjoituksen keskelle.

    Huomanet, että korostin, koira on koko perheen, ei vain lapsen.

    Ja vielä se, että et sinä ,enkä minä tiedä miksi 3v. koira annetaan pois. Ei siis ihan heti kannata leimata sitä käytöshäiriöiseksi.
    Ja vielä yksi asia. Nuorikin ihminen voi pärjätä vallan mainiosti ihan saksanpaimenkoirankin kanssa. Jos on halua oppia ja elää koiran kanssa, niin se kasvattaa molempia.

    Ei turhaan leimata kaikkia sakemanneja.

    Oikein aurinkoista kevättä sinulle! =)

    ps. vielä lopuksi lainauksesi:
    "Hieman järkeä peliin, sakemanneista on jatkuvasti haittaa muille liikkujille juuri siksi, että narun päästä löytyy kaikenlaisia idiootteja, sekä pikkulapsia, jotka eivät koiria pysty hallitsemaan"
    Eipä koskaan ole lapsen taluttama koira meidän koirien kimppuun käynyt... Aikuiset niitä ovat taluttaneet ja ne hyökänneet koirat eivät ole olleet sakemanneja.

    Saku Yleensä tarvitsee selkeän johtajan vaikka olisikin koko perheen koira.Kokematon 14v ei siihen hyvin todennäköisesti pysty, vaikka haluaisi.Aikuisena perheeseen tuleva koira erityisesti tarvitsee selkeän lauman johtajan.Ja hyvin todennäköisesti kotia vaihtavan sakun takana on jonkinlaista ongelma taustaa.Koeaika ei ole koiran etu eikä takaa ettei ongelmia tulisi jatkossa.Harkintaa...

    Äänestä

  • että tuossa viestissäsi sanoit että olit 12 vuotias kun koiran sait ja kouluttaminen ei ollut vaikeaa se jäi hampaan koloon että jos perustavat opettelitte luokittelisin istu,tassu,ei, maahan yms... niin kuinka voit sanoa että koira oli helppo kouluttaa??? nuo perusjutut pitäisi joka koiralle opettaa ja jopa 3 vuotias tyttöni saa koiramme ja muut koirat istumaan, eli ei se niin vaikeaa ole. ymmärrän toki että viestisi on kirjoitettu ilmeisesti huomattavasti vanhempana ja sinulla on nyt kaksi sakua ja se tuntuu nyt helpolta. itse en voi samaa sanoa että ne on helppoja kyllä meillä ainakin on ongelmiakin ollut. kun vaatimus tasoa on nostettu huomattavasti istu, maahan yms jälkeen.

    mielestäni ei pitäisi yleistää että sakut on helppoja kouluttaa. koska kuukaan ei tunne toisen koiran luonnetta, et voi sanoa että ne on helppoja koska et tiedä mikä siellä on vastassa.

    ja vielä siihen mitä sanoit perheen koirasta se on totta että se on koko perheen koira, meillä kuin oma vauva mutta varmaan tiedät myös sen että ne tarvitsee laumaansa johtajan jottei niiden tarvitse sitä paikkaa ottaa. mielestäni lapsi ei ole valmis ottamaan sellaista vastuuta harteilleen, mitäs jos hän epäonnistuu ja koirasta tulee pomo sitä paikkaa saa toki isäntä ja emäntä yrittää ottaa takaisin, mutta luulempa että se tulee olemaan hankalaa. on niin ikävä kuulla taas sitten täällä palstoilla että jouduimme antaa koiran pois tai lopettaa kun se alkoi uhitella ja pomottaa. se on niin surullista, koska mitä useammin tälläisissä tilanteissa vika on hihnan talutus päässä. ei tietenkään aina, vika voi myös olla koirassa, mutta valitettavan usein syyt laitetaan koiran piikkiin vaikka itse olisi syypää!

    hyvää kevään jatkoa!

    Äänestä

  • minä kirjoitti:

    että tuossa viestissäsi sanoit että olit 12 vuotias kun koiran sait ja kouluttaminen ei ollut vaikeaa se jäi hampaan koloon että jos perustavat opettelitte luokittelisin istu,tassu,ei, maahan yms... niin kuinka voit sanoa että koira oli helppo kouluttaa??? nuo perusjutut pitäisi joka koiralle opettaa ja jopa 3 vuotias tyttöni saa koiramme ja muut koirat istumaan, eli ei se niin vaikeaa ole. ymmärrän toki että viestisi on kirjoitettu ilmeisesti huomattavasti vanhempana ja sinulla on nyt kaksi sakua ja se tuntuu nyt helpolta. itse en voi samaa sanoa että ne on helppoja kyllä meillä ainakin on ongelmiakin ollut. kun vaatimus tasoa on nostettu huomattavasti istu, maahan yms jälkeen.

    Näin juuri. Valitettavasti ihmiset, jotka ovat itse sattuneet pärjäämään jollain tasolla, ovat niitä, jotka ensimmäisenä ovat suosittelemassa omia valintojaa muillekin yleispätevinä juttuina. Kyllä pitäisi miettiä, ennenkuin sakemannia suosittelee nettipalstalla lapsen koiraksi. Ongelmakäytössakemanneja (tai sakemannin ongelmaomistajia) on hirveän paljon, ja jos sellaisia ei ole nähnyt, niin vika on kyllä katsojassa.

    Äänestä

  • minä kirjoitti:

    että tuossa viestissäsi sanoit että olit 12 vuotias kun koiran sait ja kouluttaminen ei ollut vaikeaa se jäi hampaan koloon että jos perustavat opettelitte luokittelisin istu,tassu,ei, maahan yms... niin kuinka voit sanoa että koira oli helppo kouluttaa??? nuo perusjutut pitäisi joka koiralle opettaa ja jopa 3 vuotias tyttöni saa koiramme ja muut koirat istumaan, eli ei se niin vaikeaa ole. ymmärrän toki että viestisi on kirjoitettu ilmeisesti huomattavasti vanhempana ja sinulla on nyt kaksi sakua ja se tuntuu nyt helpolta. itse en voi samaa sanoa että ne on helppoja kyllä meillä ainakin on ongelmiakin ollut. kun vaatimus tasoa on nostettu huomattavasti istu, maahan yms jälkeen.

    mielestäni ei pitäisi yleistää että sakut on helppoja kouluttaa. koska kuukaan ei tunne toisen koiran luonnetta, et voi sanoa että ne on helppoja koska et tiedä mikä siellä on vastassa.

    ja vielä siihen mitä sanoit perheen koirasta se on totta että se on koko perheen koira, meillä kuin oma vauva mutta varmaan tiedät myös sen että ne tarvitsee laumaansa johtajan jottei niiden tarvitse sitä paikkaa ottaa. mielestäni lapsi ei ole valmis ottamaan sellaista vastuuta harteilleen, mitäs jos hän epäonnistuu ja koirasta tulee pomo sitä paikkaa saa toki isäntä ja emäntä yrittää ottaa takaisin, mutta luulempa että se tulee olemaan hankalaa. on niin ikävä kuulla taas sitten täällä palstoilla että jouduimme antaa koiran pois tai lopettaa kun se alkoi uhitella ja pomottaa. se on niin surullista, koska mitä useammin tälläisissä tilanteissa vika on hihnan talutus päässä. ei tietenkään aina, vika voi myös olla koirassa, mutta valitettavan usein syyt laitetaan koiran piikkiin vaikka itse olisi syypää!

    hyvää kevään jatkoa!

    Kaikille vastaajille ja kirjoitustani kommentoineille =)

    Haluan lisätä, etten ole missään nimessä sanonut, että sakemanni on AINA helppo koira ja sen voi ottaa kuka tahansa ja jokainen sen koulutuksessa onnistuu. Kerroin vain oman kokemukseni ja mielipiteeni. Kritisoida niitä toki saa.

    Tällä hetkellä ikää on yli 30 ja kokemusta on 4 saksanpaimenkoirasta (joista yksi piti lopettaa todella nuorena syövän takia), joten ihan vihreä en tämän rodun parissa ole. Kaikki koirani ovat olleet upeita, tasapainoisia ja lempeitä.

    En tiedä onko minulle sattunut ns. helppoja koiria vai olenko sitten vain onnistunut hyvin koirieni kanssa (taitoa vai tuuria *heh*). Mutta edelleen tahdon korostaa sitä, että mielestäni meillä on aina mennyt koirien kanssa hyvin. Ne on aina koulutettu ns. istu ja anna tassu- koulutusta paremmin. Kaikkea erikoista siivoamisesta lähtien(siis koirat siivoavat pyynnöstä tiettyjä esineitä), lehden haku suoraan postinkantajalta, ryömiminen, käskystä hyppääminen, täydellinen seuraaminen kytkettynä ja irti ollessa ym. sellaista mitä nyt en jaksa luetella. Ja tuon kaiken tein jo ensimmäisen koirani kanssa 12-vuotiaana. Sanoin siksi sitä ns. peruskoulutukseksi, ettei mitään tokoa/ipoa/agility tms harrasteltu. Vaan kaikkea tavallista opeteltiin mitä nyt vain kulloinkin keksin koiralle opettaa.

    Miksi ihmeessä jokainen kirjoittaneista epäilee että olisin sen ikäisenä koirani pystynyt kouluttamaan?? Ei se varmaan tavallista ole, mutta kun olen kasvanut kodissa jossa on aina ollut jos jonkinlaisia eläimiä, olen oppinut paljon arvokasta asiaa ja sitä osaan hyödyntää.
    Kaikki tuo touhuaminen koiran kanssa tapahtui ihan omaksi ilokseni, ei missään kilpailtu tms. Nautittiin elämästä ja toisistamme. Edelleen tuolla ensimmäisellä koirallani on paikka sydämeni sopukoissa.

    Niin koiria kuin meitä ihmisiä on monenlaisia. Kaiken negatiivisen ja varoittavan kirjoituksen joukkoon omani kirjoitin, koska halusin vain kertoa, että myös nuori voi koiran kanssa onnistua.Kaikki eivät onnistu... Nykyajan nuoret varsinkin (osa ainakin)ovat huomattavasti kypsempiä kuin me silloin aikoinaan. Tuo on tietenkin suhteellista ja riippuu nuoresta, joten tuota ei tarvitse kritisoida.

    En suoraan suosittele saksanpaimenkoiraa kenellekään. Riippuu ihmisestä ja ihmisen luonteesta miten sakemanni sopii. Pitää olla valmis myös enemmän töitä tekemään... Jotkut koirat tarvitsevat enemmän ohjausta ja opetusta oppiakseen kuin toiset, mutta jokainen koira taatusti oppii. Myös koiran perimän/taustan merkitys on suuri...

    Mutta niinkuin sanoin, syytä saa etsiä ensin itsestään ja sitten vasta koirasta. Hihnan toisesta päästä on NIIN paljon kiinni.

    Päätän tämän kirjoitukseni tähän. Ja luultavasti ketjun aloittaja on tullut siihen tulokseen, että jonkin toisen rodun hommaa... Kirjoituksellani yritin vain saada ihan pienen pilkahduksen "älä ota sakemannia" keskustelun väliin. Jotain positiivista ja erilaista. Ajattelin että ihmiset olisivat olleet iloisia että niinkin nuori teki aikoinaan hyvän työn sakemannin kanssa, mutta sen sijaan kaikki hyökkäsivätkin vastaan...surullista....kovin surullista ettei osata kuin negatiivista etsiä joka asiasta.

    Poistun tältä palstalta lopullisesti...Ja nyt menen iltalenkille kahden ihanan hännänheiluttajani kanssa. Nautimme raikkaasta ilmasta ja toisistamme. Hymyilemme ja annamme piupaut niille jotka murisevat ja nurisevat joka asiasta.

    tarkoitukseni ei ollut ketään loukata, jos sen niin itseesi otit olen pahoillani. ilmaisin vain oman mielipiteeni siitä että ei saksanpaimenkoiraa tai muutakaan koiraa voi noin vain suositella toiselle sen perusteella millainen oma koira on ollut, koska kaikkihan sen ymmärtää että joka ikinen koira on luonteeltaan erillainen, aivan kuin me ihmisetkin.

    se on hienoa jos olet onnistunut koiriesi kanssa niin hyvin. itse en laittaisi sen ikäisten hartioille semmoisia paineita, että pitäisi pärjätä, onnistua ja kouluttaa sakemanni, se voi ajaa vahvemmankin ihmisen loppuun kuin pienen lapsen jonka oma kehitys on vielä pahasti kesken.
    hyvää kevättä!

    Äänestä

  • Sandra kirjoitti:

    Kaikille vastaajille ja kirjoitustani kommentoineille =)

    Haluan lisätä, etten ole missään nimessä sanonut, että sakemanni on AINA helppo koira ja sen voi ottaa kuka tahansa ja jokainen sen koulutuksessa onnistuu. Kerroin vain oman kokemukseni ja mielipiteeni. Kritisoida niitä toki saa.

    Tällä hetkellä ikää on yli 30 ja kokemusta on 4 saksanpaimenkoirasta (joista yksi piti lopettaa todella nuorena syövän takia), joten ihan vihreä en tämän rodun parissa ole. Kaikki koirani ovat olleet upeita, tasapainoisia ja lempeitä.

    En tiedä onko minulle sattunut ns. helppoja koiria vai olenko sitten vain onnistunut hyvin koirieni kanssa (taitoa vai tuuria *heh*). Mutta edelleen tahdon korostaa sitä, että mielestäni meillä on aina mennyt koirien kanssa hyvin. Ne on aina koulutettu ns. istu ja anna tassu- koulutusta paremmin. Kaikkea erikoista siivoamisesta lähtien(siis koirat siivoavat pyynnöstä tiettyjä esineitä), lehden haku suoraan postinkantajalta, ryömiminen, käskystä hyppääminen, täydellinen seuraaminen kytkettynä ja irti ollessa ym. sellaista mitä nyt en jaksa luetella. Ja tuon kaiken tein jo ensimmäisen koirani kanssa 12-vuotiaana. Sanoin siksi sitä ns. peruskoulutukseksi, ettei mitään tokoa/ipoa/agility tms harrasteltu. Vaan kaikkea tavallista opeteltiin mitä nyt vain kulloinkin keksin koiralle opettaa.

    Miksi ihmeessä jokainen kirjoittaneista epäilee että olisin sen ikäisenä koirani pystynyt kouluttamaan?? Ei se varmaan tavallista ole, mutta kun olen kasvanut kodissa jossa on aina ollut jos jonkinlaisia eläimiä, olen oppinut paljon arvokasta asiaa ja sitä osaan hyödyntää.
    Kaikki tuo touhuaminen koiran kanssa tapahtui ihan omaksi ilokseni, ei missään kilpailtu tms. Nautittiin elämästä ja toisistamme. Edelleen tuolla ensimmäisellä koirallani on paikka sydämeni sopukoissa.

    Niin koiria kuin meitä ihmisiä on monenlaisia. Kaiken negatiivisen ja varoittavan kirjoituksen joukkoon omani kirjoitin, koska halusin vain kertoa, että myös nuori voi koiran kanssa onnistua.Kaikki eivät onnistu... Nykyajan nuoret varsinkin (osa ainakin)ovat huomattavasti kypsempiä kuin me silloin aikoinaan. Tuo on tietenkin suhteellista ja riippuu nuoresta, joten tuota ei tarvitse kritisoida.

    En suoraan suosittele saksanpaimenkoiraa kenellekään. Riippuu ihmisestä ja ihmisen luonteesta miten sakemanni sopii. Pitää olla valmis myös enemmän töitä tekemään... Jotkut koirat tarvitsevat enemmän ohjausta ja opetusta oppiakseen kuin toiset, mutta jokainen koira taatusti oppii. Myös koiran perimän/taustan merkitys on suuri...

    Mutta niinkuin sanoin, syytä saa etsiä ensin itsestään ja sitten vasta koirasta. Hihnan toisesta päästä on NIIN paljon kiinni.

    Päätän tämän kirjoitukseni tähän. Ja luultavasti ketjun aloittaja on tullut siihen tulokseen, että jonkin toisen rodun hommaa... Kirjoituksellani yritin vain saada ihan pienen pilkahduksen "älä ota sakemannia" keskustelun väliin. Jotain positiivista ja erilaista. Ajattelin että ihmiset olisivat olleet iloisia että niinkin nuori teki aikoinaan hyvän työn sakemannin kanssa, mutta sen sijaan kaikki hyökkäsivätkin vastaan...surullista....kovin surullista ettei osata kuin negatiivista etsiä joka asiasta.

    Poistun tältä palstalta lopullisesti...Ja nyt menen iltalenkille kahden ihanan hännänheiluttajani kanssa. Nautimme raikkaasta ilmasta ja toisistamme. Hymyilemme ja annamme piupaut niille jotka murisevat ja nurisevat joka asiasta.

    >>En tiedä onko minulle sattunut ns. helppoja koiria vai olenko sitten vain onnistunut hyvin koirieni kanssa (taitoa vai tuuria *heh*).>>

    Syytä on ottaa huomioon myös koiranvalinta. Suoraan sanottuna paikka, josta toisen keskustelun perusteella olen ymmärtänyt sinun koirasi hankkineen, ei ole ihan niitä rodunomaisimpia saksanpaimenkoiria tuottavia kenneleitä. Helppoja koiria ehkä, mutta saksanpaimenkoiria..?

    Äänestä

  • sandra toi oli asiaa. olen itse nyt 12 ja mulle ollaa hankkimas sakuu.
    se on aiva sama et onks se iso vai pieni koira koska sama rakkaus on kaikil koiril ja isot koirat koittaa miellyttää "johtajaansa" mielummi ko pienet nirppa nokat.
    pienet on söpöi ja ihanii jokka pysyy hallinnas mutta koulutusta neki vaatii.
    monet aattelee et isot on petoi jokka ei tottel mut ne koittaa parhaansa ja jos jotai sattuu se vika on usein meis ihmisis.
    älkää olko noi epä luulosii isoi koirii kohtaa....pienet on samoi petoi ja ne on nirppa nokkii ja vaativii kaike suhtee.
    ps. en nyt haluu haukkuu pienii mut ne on nirppa nokkii jokka päättää suunna ja mitä syö. ko isot pistelee mitä annetaa ja tottelee paremmi "johtajaa".

    Äänestä

  • minä kirjoitti:

    että tuossa viestissäsi sanoit että olit 12 vuotias kun koiran sait ja kouluttaminen ei ollut vaikeaa se jäi hampaan koloon että jos perustavat opettelitte luokittelisin istu,tassu,ei, maahan yms... niin kuinka voit sanoa että koira oli helppo kouluttaa??? nuo perusjutut pitäisi joka koiralle opettaa ja jopa 3 vuotias tyttöni saa koiramme ja muut koirat istumaan, eli ei se niin vaikeaa ole. ymmärrän toki että viestisi on kirjoitettu ilmeisesti huomattavasti vanhempana ja sinulla on nyt kaksi sakua ja se tuntuu nyt helpolta. itse en voi samaa sanoa että ne on helppoja kyllä meillä ainakin on ongelmiakin ollut. kun vaatimus tasoa on nostettu huomattavasti istu, maahan yms jälkeen.

    mielestäni ei pitäisi yleistää että sakut on helppoja kouluttaa. koska kuukaan ei tunne toisen koiran luonnetta, et voi sanoa että ne on helppoja koska et tiedä mikä siellä on vastassa.

    ja vielä siihen mitä sanoit perheen koirasta se on totta että se on koko perheen koira, meillä kuin oma vauva mutta varmaan tiedät myös sen että ne tarvitsee laumaansa johtajan jottei niiden tarvitse sitä paikkaa ottaa. mielestäni lapsi ei ole valmis ottamaan sellaista vastuuta harteilleen, mitäs jos hän epäonnistuu ja koirasta tulee pomo sitä paikkaa saa toki isäntä ja emäntä yrittää ottaa takaisin, mutta luulempa että se tulee olemaan hankalaa. on niin ikävä kuulla taas sitten täällä palstoilla että jouduimme antaa koiran pois tai lopettaa kun se alkoi uhitella ja pomottaa. se on niin surullista, koska mitä useammin tälläisissä tilanteissa vika on hihnan talutus päässä. ei tietenkään aina, vika voi myös olla koirassa, mutta valitettavan usein syyt laitetaan koiran piikkiin vaikka itse olisi syypää!

    hyvää kevään jatkoa!

    minä kirjoittaja sanoisin et jos ottaa sakemannin vain "lenkkeily kaveriks tai kotiin" niin eihän siihe tarvita muita kuin "istu" "nouda" "maahan" "hae" "viereen" ja muita perus asioita. se on eri juttu jos jossai näyttelyis ja muis hömpö tyksis meinaa käyd nii kannattas aikuse ottaa se valta koiraan mut jos koton nii eiks nuori voi yrittää opettaa sil noi perus asiat ne hän on helppo opettaa.

    aikuset ottaa sillo vallako näyttelyihi tai muihi mis on paljo ihmisii nii opettas sil niit muitaki ko istu ja ne muut mutta, nuoret mun mielest sais ottaa vallako ollaa vaa koton!!!!!

    ja jos maal asuu nii on monii paikkoi mis koira saa ol vapaan ja kouluttaa saatikka kaupungis ko asuu nii siel koira täytyy ol kii ko on nii paljo hälinää....ei me nuoret ol mitää tampioit

    ps. sakut ei oo mitää "ongelma koirii" vaiks ne o isoi.

    Äänestä

oon itse 16vuotias... ja minulla on ollut oma sakemanni 7vuotiaasta asti... että kyllä lapsi/nuori pystyy sen hallitsemaan...

Äänestä
  • On eri asia omistaa koira ja olla siitä vastuussa, kuin se, että vanhemmilla on koira, ja he antavat lapsen kutsua sitä näennäisesti omakseen ja touhuta sen kanssa.

    Sellaista ihmelasta en ole koskaan tavannut, enkä usko tulevani tapaamaankaan, joka pystyisi seitsenvuotiaana olemaan vastuussa saksanpaimenkoiran tyyppisestä, kokoisesta ja koulutusta ja auktoriteettia vaativasta koirasta.

    Äänestä

  • Puususi kirjoitti:

    On eri asia omistaa koira ja olla siitä vastuussa, kuin se, että vanhemmilla on koira, ja he antavat lapsen kutsua sitä näennäisesti omakseen ja touhuta sen kanssa.

    Sellaista ihmelasta en ole koskaan tavannut, enkä usko tulevani tapaamaankaan, joka pystyisi seitsenvuotiaana olemaan vastuussa saksanpaimenkoiran tyyppisestä, kokoisesta ja koulutusta ja auktoriteettia vaativasta koirasta.

    ...ihmelapsen nähnyt.N.10-vuotias tyttö treenasi ja kilpaili suojelussa,niin perheen uroksen ja nartun kanssa,mutta se ei tee muista ihmelapsia.On paljon kasvattajia joiden lapset pyörii mukana syntymästään lähtien,ja kasvavat koirahommiin mukana.Kun päivittäin puuhaat jopa 10 koiran kanssa ja lapsi pyörii mukana,on sinulla hetken kuluttua kotonasi innokas kennelpoika/tyttö,tai koiratouhuja inhoava kaikkea muuta harrastava lapsonen,meillä on molempia perheessä.Mutta vastuu koirasta on aina aikuisen,oli rotu mikä tahansa!

    Äänestä

  • kikka kirjoitti:

    No kyllä kuulostaa hienolta!
    Anteeksi vaan, mutta en kyllä usko, että A) 10-vuotias on kouluttanut suojelukokeeseen koiran (vaatii nimittäin min. pari vuotta duunia)
    B) Että ovat kovin korkealla tasolla koulutuksessa (hallinta, teoriapuolen tunteminen ohjaajalla jne.) Ylipäätään en pysty kuvittelemaan tuon ikäistä ohjaamaan koiraa kunnolla juuri mihinkään lajiin. Varmasti kymppivuotias saa jonkun koiran seuraamaan, mutta ihan oikeesti - pk-tottista, peltojälkeä, suojelua... Tuntikausia suojelutreeneissä, useita jälkiä viikossa, tottikset päälle... Tuskinpa.

    Äänestä

  • kikka kirjoitti:

    ...ihmelapsen nähnyt.N.10-vuotias tyttö treenasi ja kilpaili suojelussa,niin perheen uroksen ja nartun kanssa,mutta se ei tee muista ihmelapsia.On paljon kasvattajia joiden lapset pyörii mukana syntymästään lähtien,ja kasvavat koirahommiin mukana.Kun päivittäin puuhaat jopa 10 koiran kanssa ja lapsi pyörii mukana,on sinulla hetken kuluttua kotonasi innokas kennelpoika/tyttö,tai koiratouhuja inhoava kaikkea muuta harrastava lapsonen,meillä on molempia perheessä.Mutta vastuu koirasta on aina aikuisen,oli rotu mikä tahansa!

    Juu, josko ois kuitenkin ollu vaan hyvin säilyny kakskymppinen? Olis kiva tietää mistä tällainen ihmelapsi löytyy. Meinaan kun kymmenen vuotta vanhemmillakin tekee tiukkaa löytää riittävä elämänkokemus, joka siirtyy hallintaan auktoriteettina ja ymmärryksenä. Temppuja nyt voi treenata vaikka viisvuotias, mutta laajempi näkemys jää auttamatta uupumaan. Sitäpaitsi mun mielestä ois hemmetin edesvastuutonta vanhemmilta ja molarilta päästää kymmenvuotiasta niihin puuhiin, jo ihan siksikin, että fysiikka ei riitä koiran hallintaan sitäkään vähää, mitä vanhemmilla. Kaikkea muuta kuin kehuisin asialla.

    Äänestä

  • *** kirjoitti:

    ....varmastikkin vanhemmat tehneet pohjatyön,mutta tyttö koirat kehässä vei.Otimpa kuviakin kyseisetä tytöstä,sekä uroksen että nartun kanssa.Vierailin paikallisen kerhon treeneissä viikonlopun jälkeen,ja siellä tyttö koulutti koiraa muiden mukana,ja omasi loistavan koirakäden.Teidän uskon asiannehan ei minulle kuulu.

    Äänestä

  • *** kirjoitti:

    Juu, josko ois kuitenkin ollu vaan hyvin säilyny kakskymppinen? Olis kiva tietää mistä tällainen ihmelapsi löytyy. Meinaan kun kymmenen vuotta vanhemmillakin tekee tiukkaa löytää riittävä elämänkokemus, joka siirtyy hallintaan auktoriteettina ja ymmärryksenä. Temppuja nyt voi treenata vaikka viisvuotias, mutta laajempi näkemys jää auttamatta uupumaan. Sitäpaitsi mun mielestä ois hemmetin edesvastuutonta vanhemmilta ja molarilta päästää kymmenvuotiasta niihin puuhiin, jo ihan siksikin, että fysiikka ei riitä koiran hallintaan sitäkään vähää, mitä vanhemmilla. Kaikkea muuta kuin kehuisin asialla.

    ..BSP kisoissa 11-vuotias poika kisoissa A.91,B.87,C.96,että sillee...

    Äänestä

  • kikka kirjoitti:

    ..BSP kisoissa 11-vuotias poika kisoissa A.91,B.87,C.96,että sillee...

    Ei poista sitä ihmetystä, että miten niin itse koulutti (no ei kai missään vaiheessa tasan niin sanonutkaan?) ja mitä järkeä? Kuten sanoit, meidän muiden usko ei suhun liity, mutta ei ne kyllä tollaset lapset ole hyvälläkään koirakädellä perillä kaikesta siitä, mitä muuta kuin temppuja se koiran koulutus on. Voi olla että ulkokohtaisesti puhuvat hienojakin, mutta todellinen ymmärrys kun on vuosien juttu ja sittenkin löytyy kaikenlaista käsitystä koiran aivosolun toiminnasta. Kiva, että sulla on tollasia ilonaiheita. Itse en anna missään nimessä koiraani edes 10-vuotiaan ulkoilutettavaksi. Kuten aiemmin sivuttiin, pitäisi lapsen olla melkoinen monsteri, että hallitsisi fyysisesti koiran treeneissä. Ja vaikka koira olisi hallussa, on siellä liinan päässä joskus tolppanakin roikuttava jne.

    Äänestä

  • joo kirjoitti:

    Ja mä kyllä kyseenalaistan hieman koiramateriaaliakin, jos koiralle riittää kymmenvuotiaan auktoriteetti hallitsemaan sitä korkeassa vietissä. Toki koiralle täytyykin olla arvojärjestys selvillä suhteessa kaikkiin ihmisiin, mutta mä kunnioitan koirassa myös sitä, että siltä täytyy se laumanjohtajuus ja johtajan aseman kunnioitus ansaita ja se osaa valita itselleen sen turvallisen laumanpään. Ja uskonasia tai ei, niin sellaista ihmelasta en ole vielä tavannut, joka pystyisi itsenäisesti autoritääriseksi ja oikeudenmukaiseksi laumanjohtajaksi. Kyllä meidän sakut on ainakin mieltäneet sen ikäiset perheen pennuiksi, joita pitää varjella. Tämä yhtälö on sitten muuttunut kun on tullu ikää lisää - ihan ilman taistoja.

    Äänestä

  • joo kirjoitti:

    Ei poista sitä ihmetystä, että miten niin itse koulutti (no ei kai missään vaiheessa tasan niin sanonutkaan?) ja mitä järkeä? Kuten sanoit, meidän muiden usko ei suhun liity, mutta ei ne kyllä tollaset lapset ole hyvälläkään koirakädellä perillä kaikesta siitä, mitä muuta kuin temppuja se koiran koulutus on. Voi olla että ulkokohtaisesti puhuvat hienojakin, mutta todellinen ymmärrys kun on vuosien juttu ja sittenkin löytyy kaikenlaista käsitystä koiran aivosolun toiminnasta. Kiva, että sulla on tollasia ilonaiheita. Itse en anna missään nimessä koiraani edes 10-vuotiaan ulkoilutettavaksi. Kuten aiemmin sivuttiin, pitäisi lapsen olla melkoinen monsteri, että hallitsisi fyysisesti koiran treeneissä. Ja vaikka koira olisi hallussa, on siellä liinan päässä joskus tolppanakin roikuttava jne.

    ...asia on minulle ilonaihe?Hyvä luoja mitä suunnatonta keuhkoamista,kun kerron nähneeni tälläisen ihmelapsen,niin te rupeatte jo analysoimaan kyseistä koiramateriaalia ja minun arvomaailmaani,vaikka vain kerroin,että olen nähnyt tälläisen ihmelapsen.En ole sanallakaan maininnut ihailleeni muuta kuin,lapsen koirakättä,ja ihmetelleeni myös,mutta te arvostelitte jo lapsen vanhempien vastuuntuntoa tai tarkemmin vastuuntunnottomuutta,kun antaa lapsen käsiin koiran.Ja kun epäilitte asiaa,niin kerroin missä olin tapauksen nähnyt,niin nyt lynkkaus menttaliteetillä epäillään koirien luonteita.Minä otin voton kyseisestä lapsesta,kun oli ainaskin mulle suuri ihmetys,ei meidän kakarat päässe kun pentua taluttelee valvonnan alla ja pesemään ruokakippoja ja korjailee kakkoja.Sillä tavalla se meillä erottuu se innostus,kaks lapsista ei koiraa haluu kotiinsa,yks kulkee vapaaehtoisesti mukana treeneissä,kisoissa ja näyttelyissä.

    Tuntuu kuin teillä olis pikkasen kiree suhtautuminen tähän harrastukseen,kun luonne analyysit koiristakin saa vaikkei asiaan mitenkään liitykkään.Ottakaa pikkasen rennommin,niin ei toi treenikään tunnu niin rankalta,mitä kirjoituksistanne saa kuvan,siitä ei selvii kuin valikoitunut erikoisryhmä,relaa....

    Äänestä

Kyllä 14 vuotias voi hyvinkin olla hyvä kouluttaja ja aktiivinen harrastaja =)

Juttelin juuri erään ystäväni kanssa menneistä vuosista. Paikallisessa koirakerhossa oli hyvin nuoria palveluskoirien, noutajien ja seropien omistajia (myös saksanpaimenkoirien).
Koirilla harrastettiin tokoa, pk-lajeja ja agilityä. Ystäväni kisasi juuri n. 14 vuotiaana saksanpaimenkoirallaan voittajaluokassa tokossa.
Rahat kisoihin sai toimimalla lapsenvahtina. Hän koulutti, ulkoilutti ja hoiti koiransa itse. Saksanpaimenkoira tuli hänelle kun koira oli 3 tai 3,5 vuotias, eikä koira osannut kuin muutaman perusliikkeen.

Nuoria on niin erilaisia... ihan kuin mitä aikuisiakin koiran omistajia. Mielestäni kaikki aikuisetkaan eivät ole sopivia saksanpaimenkoiran omistajia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Siiri kirjoitti:

Hei,

ajattelin kysyä, voisiko saksanpaimenkoiraa ottaa teidän mielestänne 14-vuotiaalle lapselle? Koira olisi n.3 v. Tietenkin vanhemmatkin siitä huolehtisi, mutta pääasiassa se olisi lapsen tehtävä.. MITÄ MIELTÄ OLETTE? Kiitos vastauksista
:)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu