Tämä taisi tulla nyt ihan vikapalstalle, mutta menköön...
Haluaisin teiltä mielipiteitä nuoret, kiitos.
Alan olla tosi huolissani tytöstäni. Ongelmana on tyttö koulussa hänen luokallaan. Heti ekaluokasta asti tämä toinen päätti, ettei tyttöni saa tulla leikkimään samaan porukkaan kuin muut. Siis kaikki luokan tytöt seisoi välkällä ringissä paitsi tyttäreni. En edes tiennyt asiasta ennen kuin tyttöni alkoi toisella viikolla koulun alettua itkeskellä, ettei halua kouluun.
Puhuin asiasta opettajalle: hän väitti minun liioittelevan ja potevan eroahdistusta lapseni aloitettua koulun. Pyysin tuttua opettajaa koulussa seuraamaan tilannetta. Se oli juuri niin kuin tyttöni oli sanonut sen olevan. Soitin tytön äidille. Yritin olla positiivinen, puhella rauhallisesti, mutta hän närkästyi ja sanoi asian olevan juuri toisinpäin, eli tyttöni kiusaa hänen tyttöään.
Tällä välin olin sanonut tytölleni, ettei tuollaista tarvitse ottaa vastaan, vaan hänellä on aivan samanlainen oikeus olla siellä pihalla. Noh, tyttöni on aika arka ja hiljainen, mutta oli jaksanut nousta vastaan, mennä porukkaan ja toinen oli töninyt ja nipistellyt. Sitten kävin koulunpihalla jo juttelemassa tämän toisen kanssa, että miltä se nyt tuntuisi, jos kohteena olisikin hän.
Siitä lähtien hän on sietänyt (mutta vaivoin) tyttöäni porukoissa. Koko ajan sellaista pientä jäynää kuitenkin. Tokaluokalla yritin koulun vaihtoa, mutta se ei toiminut. Tyttöni kärsi ja halusi takaisin vanhaan kouluun jossa hänellä on kavereita kuitenkin.
Kolmannelle palasimme vanhaan kouluun. Nyt alkaa jo kymmenvuotiaalla keinot olla paremmat... Jos tyttöni on kaverinsa kanssa pihalla, tämä toinen tulee asiakseen porukoihin ja lupaa jonkun tavaran tälle toiselle jollei hän ole tyttöni kanssa. Tai jos tehdään ryhmätyötä, tämän toisen on saatava kaverikseen juuri se tyttö, joka on luvannut olla tyttöni pari.
Siis ihan selkeää yhden simputtamista. Muille tämä tyttö on kuin aurinko, varsinkin aikuisille. On hyväkäytöksinen söpö lettipää. "Kyllä äiti", "ei äiti". Minun tyttäreni on todella söpö myös ja hänellä on aina kavereita koulun ulkopuolella. Koulussa pojat tuntuvat tykkäävän hänestä nyt kun se ikä alkaa tulla, että pojat kiinnostaa. Mutta ihan käsittämätöntä että nämä samat mukavat kaverit jotka pyörivät meillä kotona, menevät tuon toisen mukana ja koulussa tyttöni on melko yksin.
Törkeintä minusta oli se, että tämä toinen kutsui kaikki luokan tytöt synttäreille paitsi - arvatkaas - minun tyttöni. Se oli hänelle kova pala. Nyt oman tyttöni synttärit lähestyvät ja kynteni oikein syhyävät sanoa, ettei tällä toisella ainakaan ole asiaa meille silloin. Mutta lapset ovat aina saaneet kutsua kenet haluavat, joten tuntuu sekin törkeältä mennä sanomaan.
Nimittäin huomaan tytössäni sellaisen ikävän piirteen, että hän on alkanut "ostaa" kavereita itselleen. Joko tavaroilla tai muulla hyväksynnällä. Olen yrittänyt hänelle puhua että hänen oma, lempeä luonteensa pitäisi riittää. Joten jos hän kuvittelee "ostavansa" tämän toisen tytön hyväksynnän synttärikutsulla meille... Minä en halua sitä tenavaa lähellekään kotiani.
Olen aina opettanut lapsilleni ettei kukaan ole toista parempi ja on oltava rehellinen. Tässä sitä nyt ollaan, kun ei tytöllä näytä aseita olevan tuollaiseen peliin!
Mitäs nuoret suosittelette? Oletteko itse olleet moisessa tilanteessa ja jos kyllä, niin miten selvisitte? Olisiko minun parempi sekaantua asiaan vai ei? Voiko ujohko tyttäreni saada tästä kaikesta jäämään mieleen jotakin, joka vaivaa häntä myöhemmin?
Pikkusisko on tomera ja hänellä kaikki ookoo. Itse olen todella umpirehellinen ollut aina ja se on riittänyt. Siksi en tällaista peliä ymmärräkään. Onko tämä kovinkin yleistä lasten maailmassa?
Haluaisin teiltä mielipiteitä nuoret, kiitos.
Alan olla tosi huolissani tytöstäni. Ongelmana on tyttö koulussa hänen luokallaan. Heti ekaluokasta asti tämä toinen päätti, ettei tyttöni saa tulla leikkimään samaan porukkaan kuin muut. Siis kaikki luokan tytöt seisoi välkällä ringissä paitsi tyttäreni. En edes tiennyt asiasta ennen kuin tyttöni alkoi toisella viikolla koulun alettua itkeskellä, ettei halua kouluun.
Puhuin asiasta opettajalle: hän väitti minun liioittelevan ja potevan eroahdistusta lapseni aloitettua koulun. Pyysin tuttua opettajaa koulussa seuraamaan tilannetta. Se oli juuri niin kuin tyttöni oli sanonut sen olevan. Soitin tytön äidille. Yritin olla positiivinen, puhella rauhallisesti, mutta hän närkästyi ja sanoi asian olevan juuri toisinpäin, eli tyttöni kiusaa hänen tyttöään.
Tällä välin olin sanonut tytölleni, ettei tuollaista tarvitse ottaa vastaan, vaan hänellä on aivan samanlainen oikeus olla siellä pihalla. Noh, tyttöni on aika arka ja hiljainen, mutta oli jaksanut nousta vastaan, mennä porukkaan ja toinen oli töninyt ja nipistellyt. Sitten kävin koulunpihalla jo juttelemassa tämän toisen kanssa, että miltä se nyt tuntuisi, jos kohteena olisikin hän.
Siitä lähtien hän on sietänyt (mutta vaivoin) tyttöäni porukoissa. Koko ajan sellaista pientä jäynää kuitenkin. Tokaluokalla yritin koulun vaihtoa, mutta se ei toiminut. Tyttöni kärsi ja halusi takaisin vanhaan kouluun jossa hänellä on kavereita kuitenkin.
Kolmannelle palasimme vanhaan kouluun. Nyt alkaa jo kymmenvuotiaalla keinot olla paremmat... Jos tyttöni on kaverinsa kanssa pihalla, tämä toinen tulee asiakseen porukoihin ja lupaa jonkun tavaran tälle toiselle jollei hän ole tyttöni kanssa. Tai jos tehdään ryhmätyötä, tämän toisen on saatava kaverikseen juuri se tyttö, joka on luvannut olla tyttöni pari.
Siis ihan selkeää yhden simputtamista. Muille tämä tyttö on kuin aurinko, varsinkin aikuisille. On hyväkäytöksinen söpö lettipää. "Kyllä äiti", "ei äiti". Minun tyttäreni on todella söpö myös ja hänellä on aina kavereita koulun ulkopuolella. Koulussa pojat tuntuvat tykkäävän hänestä nyt kun se ikä alkaa tulla, että pojat kiinnostaa. Mutta ihan käsittämätöntä että nämä samat mukavat kaverit jotka pyörivät meillä kotona, menevät tuon toisen mukana ja koulussa tyttöni on melko yksin.
Törkeintä minusta oli se, että tämä toinen kutsui kaikki luokan tytöt synttäreille paitsi - arvatkaas - minun tyttöni. Se oli hänelle kova pala. Nyt oman tyttöni synttärit lähestyvät ja kynteni oikein syhyävät sanoa, ettei tällä toisella ainakaan ole asiaa meille silloin. Mutta lapset ovat aina saaneet kutsua kenet haluavat, joten tuntuu sekin törkeältä mennä sanomaan.
Nimittäin huomaan tytössäni sellaisen ikävän piirteen, että hän on alkanut "ostaa" kavereita itselleen. Joko tavaroilla tai muulla hyväksynnällä. Olen yrittänyt hänelle puhua että hänen oma, lempeä luonteensa pitäisi riittää. Joten jos hän kuvittelee "ostavansa" tämän toisen tytön hyväksynnän synttärikutsulla meille... Minä en halua sitä tenavaa lähellekään kotiani.
Olen aina opettanut lapsilleni ettei kukaan ole toista parempi ja on oltava rehellinen. Tässä sitä nyt ollaan, kun ei tytöllä näytä aseita olevan tuollaiseen peliin!
Mitäs nuoret suosittelette? Oletteko itse olleet moisessa tilanteessa ja jos kyllä, niin miten selvisitte? Olisiko minun parempi sekaantua asiaan vai ei? Voiko ujohko tyttäreni saada tästä kaikesta jäämään mieleen jotakin, joka vaivaa häntä myöhemmin?
Pikkusisko on tomera ja hänellä kaikki ookoo. Itse olen todella umpirehellinen ollut aina ja se on riittänyt. Siksi en tällaista peliä ymmärräkään. Onko tämä kovinkin yleistä lasten maailmassa?
Vastaukset 19
Vanhimmat
että kyllä hänellä varmaan kavereita tulee vanhemmiten olemaan varmaan ainankin yksi tai kaksi hyvää kaveria. koska itselläni oli pienenä sellainen tilanne että kavereita ei ollut oikeastaan ennen 5luokkaa siitä ylöspäin on ollut tuttuja ja yksi hyvä kamu:)
joten kannattaa siihen tavaroitten antamiseen sekaantua. koska totta luonteen pitäisi riittää..
ja olen kyllä itsekkin törmännyt tuollaiseen älä ole tuon kanssa juttuihin. yksi tyttö varasti minultakin kamut.. mut eipä ne sitten aidosti ja oikeasti ole kamuja jos!! lähteevät tyhmyyteen mukaan. senkin voi yrittää selittää..
Itselläni oli ala asteella sellanen tianne, että kokonainen kaveriporukka kiusasi ja nälvi minua koko ajan ja yritin samaista lahjontaa silloin karkeikka ja sen sellaisilla ja huomasin loppujen lopuksi, että he käyttivät minua hyväkseen, kun kerran kuulin, kun yksi heistä sanoi, että mennään ton luo ku sillä on purkkaa ja sitten kun olin antanut koko porukalle kaikki purkkan niin he lähtivät pois... En tiedä miksi halusin niin kovasti heidän hyväksyntäänsä mutta se johtui varmaankin siitä, että he olivat koulun "kovat" tyypit silloin ja haulusin mukaan heidän juttuihinsa...Tosin tämä tapahtui vasta 5lk:lla mutta silti aina kun mulla oli eväät koulussa he söivät ne ajattelin, että he olisivat minun kavereitani silloin, mutta eivät olleet. Mielestäni sinun tulisi kieltää lahjonta jyrkästi, koska ei se sen tytön vääristynyttä asennetta muuta päin vastoin antaa hänelle lisää energiaa kiusaamiseen toisaalta synttärikutsu voisi olla hyväkäytöksinen ele ja näyttäisi heillä kotonakin kumpi perhe on fiksumpi ja osaa käsitellä asioita.. No mutta oman tilanteni ratkesi sillä että oma opettajani oli hyvin aktiivinen ja huolehtivainen ja kutsui minun perheeni ja heidän perheensä keskustelemaan asiasta yhdessä saman pöydän ääreen ja tietysti mukanaan minä ja koko muu porukka joka syrji minua syyttä. Opettaja toimi asiassa puolueettomana ja ymmärsi kyllä tilanteen oikean laidan. Minun mielestä tyttäresi on saanut kärsiä jo tarpeeksi ja kiusaajalle pitää pistää jauhot suuhun. Ihme opettajia siellä koulussa kun eivät puutu asiaan toden teolla.
yleistä tuo on, erittäin yleistä, varsinkin juuri ala-asteikäisten keskuudessa. niin ikävää kuin se onkin, tuo syrjintä ja kiusaaminen on yhä vain yleistynyt, ja joskus tuntuu, että jokainen hieman erilaisempi tai ujompi ihminen saa osakseen jonkinlaista henkistä tai jopa fyysistä väkivaltaa koulumaailmassa.
minulla on itselläni poika, joka on ikävä kyllä joutunut hänkin kokemaan jonkinlaista syrjintää koulussa. hän on rohkea, vilkas ja kova puhumaan, ja niin naurettavaa kuin se onkin, siitä syystä häntä juuri joskus kiusattiin. poikani oli kuulemma aivan liian eloisa, ja aiheutti ongelmia. en voinut uskoa sitä, vaikka tiesinhän että poikani oli aika villi tapaus. puutuin kuitenkin asiaan heti, kun huomasin että poika tuli aina vain yhä surullisempana koulusta kotiin ja kotimatkat kestivät turhan kauan. eikä hän koskaan suostunut puhumaan missä oli ollut tai mikä mieltä painoi. illalla hän oli taas normaali vilkas itsensä, mutta iltapäivät menivät aina siihen, että hän nökötti keittiön pöydän ääressä melkeinpä itku silmässä ja tuijotti pöydän pintaa mitään sanomatta. hän oli tuolloin 8-vuotias.
puutuin asiaan, puhuin opettajille ja yritin kysellä muiden oppilaiden vanhemmilta asiasta, mutta turhaan. kun sitten ajan kuluessa kävi ilmi, ketkä kaksi poikaa poikaani kiusasivat koulumatkoilla ja myös välitunneilla, tapahtui se mitä pelkäsinkin. eivät he kiusausta lopettaneet, päin vastoin. alkoi uusi sota siitä, että "eemin äiti on eemin henkivartija", "eemi on mammanpoika, ei uskalla tehdä mitään ilman äitiään". toisin sanoen olin pahentanut asiaa vaikka olin yrittänyt parhaani mukaan auttaa. poikani oli erittäin masentunut, ja vihainen minulle siitä, että olin puuttunut asiaan, vaikkei hän ollut halunnut puhua siitä. tunsin oloni kurjaksi, mutten kuitenkaan antanut asian jäädä siihen, sillä huomasin, miten poikani muuttui iloisesta vesselistä hiljaiseksi ja sulkeutuneeksi.
en tiedä, toiminko äitinä oikein, mutta aloin kannustaa poikaani laittamaan vastaan näille kahdelle kovanaamalle. tähän asti poikani oli soittanut suutaan samalla mitalla takaisin, kova puhumaan kun on, mutta antanut kiusaajien kuitenkin olla aina niskan päällä ja luovuttanut. kehotin poikaani olemaan kaiken tuollaisen yläpuolella. vaikka ne kaksi seuraisivat häntä ja huutelisivat typeryyksiä, kehotin häntä olemaan kuin ei kuulisi eikä näkisi mitään. vaikka se tuntuisikin pahalta, kannattaisi antaa tuollaisten lapsellisuuksien olla.
olen asunut aina kaksin poikani kanssa. tiedän, että hän on saanut kuulla siitä: mammanpoika on yksi nimistä, joilla häntä on kutsuttu. aioin laittaa siihenkin jonkinlaisen pisteen. menin lähes jokaisena päivänä poikaani vastaan kioskin kulmalle, jonka ohi hän, kiusaajat perässään, aina kotimatkallaan käveli. kun kiusaajat huomasivat minut, he kääntyivät. yleensä minä ja poikani kävimme hakemassa sipsejä, tai jäätelöä, kioskilta, ja kiusaajat katselivat kateellisina nurkan takana.
kuukautta myöhemmin poikani kertoi että kiusaajat eivät enää vainonneet häntä kotimatkalla. ja hän oli jopa kuullut, kun kiusaajat olivat sanoneet toisilleen että "eemin äiskä ostaa sille aina koulun jälkeen kaikkee hyvää, vähäks epistä". minulle tuli hyvä olo, samoin pojalleni.
en tiedä, oliko oikein vain kehottaa olla välittämättä. mutta se tehosi meillä. ja poikani sai uusia kavereita sillä, että antoi kiusaajien olla ihan kuin heitä ei olisikaan. lopulta he väsyivät.
olen kuitenkin vahvasti sitä mieltä, että lasta ei yksin saa jättää näissä tilanteissa. mutta omien kokemusten pohjalta, joskus siihen ei oikein uskalla puuttuakaan.
Kiitos tuhannesti kaikille vastaajille!
Tähän ei niin kauheasti pysty kirjoittamaan, joten monta pointtia jää pois. Olin joskus ohimennen lukenut kiusaamisesta ja aina sitä vaan ajattelee, ettei meille koskaan tuollaista. Ollaan niin normiperhe normilapsilla.
Eskari meni siis ihan normaalisti: tytöllä oli kavereita ja meni mielellään. Tämä tyttö muuttikin vasta ekaluokalle samaan koulupiiriin... Minä en VOI käsittää, miten yhdellä lapsella voi olla tuollainen valta???
Kyllähän kiusata voi mistä vaan jos aiheen haluaa hakea. Olen useaan otteeseen miettinyt, mikä tyttäressäni nyppii. Olen muotisuunnittelija, joten lapsillani on vaatteet tiptop. Se voi olla yksi syy. Tytön luontainen hiljaisuus voi olla yksi syy. Hän viihtyy lukemassa ja on kuvataidekoulussa, joten kohtuulahjakas siinä. Nyt minusta vimma on kiihtynyt tällä tytöllä, kun pojat tulivat mukaan kuvioihin. Luokan suosituin poika "tykkää" tytöstäni.
Tyttöni on hyvin pohtivainen ihmisenalku ja käymme hänen kanssaan yleensäkin pitkiä keskusteluja. Hän on aina ollut tasapainoinen pohtija. Olemme keskustelleet, ettei lahjominen johda mihinkään (siis tämä lahjonta kohdistuu muihin kavereihin, ei tähän tyttöön), mutta hän kiistää asian. Olen vain tavoittanut muutaman puhelinkeskustelun ja nähnyt, kun tyttöni on kavereilleen jotain antanut .
Olen kutsunut tämän tytön muutaman kerran meille. Hän on iloinen sirkuttaja, muina naisina. Kaikki aikuiset pitävät hänestä, enkä ihmettele yhtään. Eli kun viimeinen tikki oli, että hän jätti tyttäreni pois syntymäpäivltään, olen niin järkyttynyt ettei enää juuri inspiroi olla edes sivistynyt ja fiksumpi.
Tyttäreni kestää kaiken hienosti, ainakin näin ulkopuolisen silmin... Sehän tässä huolestuttaakin eniten. Olemme olleet hyvin avoimia toisillemme, mutta sen jälkeen kun kävin siellä pihalla juttelemassa tälle tytölle, omani ei halua asiasta puhua. Tiedän että hän on ylpeä ja voimakas rauhallisen pinnan alla, mutta ihan selkeästi asia vaan pahenee. Aina välillä kun joku toisen ilkeys on oikein osunut, hän saattaa sanoa asiasta.
se on oikeastaan aika vaikea alkaa neuvomaan toisia äitejä ja isiä lapsien kasvatuksessa. mulla on aina ollut se periaate, että minä teen näin, ja muut tekevät sitten niin kuin itse parhaaksi katsovat. jokainen hoitaa asiat niin, että tuntee itse tekevänsä oikein.
mutta jos saan sanoa... kun neuvoja kerran kyselit... että luulenpa tuon vaiheen menevän pian ohi. ja jos tyttärelläsi on hyvä ja turvallinen koti, sekä noin asioista välittävä äiti, en uskoisi hänen elämänsä järkkyvän. tietenkin kiusaus jättää ikäviä muistoja ja saattaa aiheuttaa ongelmia tulevissa ihmissuhteissa, mutta jos lasta kannustetaan kotona, ja hänelle annetaan mahdollisuus puhua ja purata tunteitaan, uskoisin ikävien asioiden jäävän pian niiden iloisten varjoon. tuon ikäisille kaverit ovat kaikki kaikessa, mutta jos tyttö esimerkiksi löytäisi hetkeksi jotakin muuta ajateltavaa; uusia harrastuksia, aivan uusia kavereita jostain muualta, hän saattaisi jättää kiusaajat omaan arvoonsa.
mielestäni näissä tapauksissa ainoa järkevä ratkaisu on vanhempien tuki ja kodin lämpö, sekä muuten turvallinen ilmapiiri. en tietenkään voi sanoa varmaksi, että tuo kaikki menee ohi ajan kuluessa, mutta meillä se helpotti ajan kanssa.
kaikkea hyvää teille.
Joskus ala-asteella minua jätettiin porukan ulkopuolelle, bestistä yritettiin "pölliä" ja sama tyttö tunki joka paikkaan. Voit uskoa, että ärsytti kamalasti!
Älä vain anna kutsua sitä tyttäresi kiusaajaa synttäreille.
Toisaalta on hyvä, että tyttäresi on hiljainen. Ei kehitä sellaista ilmiriitaa, kuten en minäkään aikoinani. Pari kertaa kuitenkin tempperamentti kuohahti ja siinä oli muilla hämmästelemistä. Nykyisin ihan sama juttu. :) Tee tyttärellesi selväksi, että pitää aina puolensa! Aina!
Tyttäresi tilanne saattaa parhaimmassa tapauksessa kehittää hänen luonnettaan, toisaalta aiheuttaa ongelmia tulevaisuudessakin. Aikamoista arpapeliä se on, mutta toivon parasta tyttärellesi.
Olen todella pahoillani että olet joutunut käymään saman läpi.
Jos käyt kurkkaamassa vielä tätä ketjua, niin haluaisin kysyä sinulta:
Puuttuivatko vanhempasi aikoinaan sinun tapaukseesi? Vai tiesivätkö he edes siitä? Jos puuttuivat, miltä sinusta tuntui? Paheniko/paraniko tilanne sinun kohdallasi?
Olen itse todellakin niin totaalisen vihainen, etten halua nähdä sitä pientä tyttöä täällä syntymäpäivänä... joten pitänee keskustella tyttäreni kanssa.
Nyt maanantaina tyttäreni tuli ensi kertaa kotiin koko kouluaikana sanoen, että oli antanut takaisin. Käsityötunnilla opettaja oli pyytänyt keräämään tavarat pois. Tyttäreni rauhallisesti oli omaan tapaansa alkanut kerätä. Tämä toinen tyttö oli kävellyt siitä ohi ja sanonut "noniin, Liisa, etkö kuullut mitä opettaja sanoi. Työt pitäisi olla pois". Johon tyttäreni oli sanonut "huolehdi sinä vaan omista asioistasi". Siis tilanne oli aivan pervo täällä kotona, kun taputtelin tyttöäni "hyvä tyttö", vaikka aina olen opettanut ettei asiattomuuksilla saa muuta kuin asiattomuuksia. Kyllä keskustelemaan pitää pystyä. Että olen ollut tyhmä! Toki keskustelimme, että toisten ihmisten kanssa joutuu joskus olemaan asiatonkin. Kenelläkään ei ole oikeutta kävellä toisen yli.
Siis tyttäreni on todella rauhallinen, sovinnainen - toisin kuin siskonsa... Pelkään juuri tuota että sitten kerran kun hän suuttuu, ei kykene kontrolloimaan kiukkuansa.
Kiitos vielä kerran viestistäsi, Neiti. Täytyy vielä painottaa tytölle, ettei kaikkea pidä hyväksyä. Ja itseään saa puolustaa.
Itseäni kiusattiin ala-asteella, koska olin helposti punastuvaa sorttia. Eli ihan vaan kun jouduin vastaamaan tehtävään tai johonkin, niin muutuin tulipunaiseksi. Lähes joka päivä mulle naurettiin. Sitten yläasteella aloin jo hieman saada itsevarmuutta takaisin, kun kiusaajat menivät muihin kouluihin. Nyt lukiossa on taas uudet kaverit ja kaikki sujuu mukavasti.
Mutta siis itse en uskaltanut kenellekkään tosta asiasta kertoa. Monesti aamulla sanoin, että minulla on maha kipeänä, koska en halunnut mennä kouluun muiden pilkattavaksi. Koskaan en uskaltanut sanoa heille vastaan.
Nyt itse vastaukseen :). Eli et tosiaankaan anna sen p**kiaisen (anteeksi..) tulla tyttäresi syntymäpäiville. Ja kannustat tytärtäsi vastedeskin sanomaan vastaan kiusaajilleen. Kenelläkään ei ole oikeutta pilata toisen opiskelua saatikka sitten elämää. No tsemppiä sinulle ja tyttärellesi!
Ei huoltajani tilanteesta oikein kunnolla tienneet, mutta hoidin asian itse kasvettuani. Tai tiesivät, antoivat minun selvittää sen itse. Jostain syystä tämän toisen tytön äiti soitteli meille, että miksi en voi kulkea hänen kanssaan koulumatkoilla jne. Olin silloin vielä hänen "kaverinsa" ja kävin kylässä silloin tällöin. Nyt kun miettii niin olisi kannattanut koko tyttö jättää yksinään marisemaan, mutta minä olin niin kiltti ja sinisilmäinen... Huoh. Nyt asiat ovat hyvin, ja omaan ihan hyvän itsetunnon ja pystyn sanomaan mielipiteeni. Tyttärellesi voit korostaa, että voi vähän ilkeämminkin sanoa kiusaajalle. Tosin haukkumanimia ja kirosanoja ei kannata käyttää. ;) Toisille luupäille menee asiat perille vain ilkeästi sanottuna, jos silloinkaan.
Tyttäresi muistuttaa minua, kun olin tätäkin pienempi. Nykyisin ysiluokkalainen olen ja asiat hyvin. Kannusta olemaan kavereiden kanssa ja juttelemaan pojillekin. Poikien kanssa jutustelu saattaa myös auttaa kehittämään itsetuntoa, ainakin sitten parin vuoden sisällä.
Tsemppiä sulle. :)
...Herra ja Neiti vastauksista.
Täytyy tosiaan katsella tytön synttärivieraslistaa ja sitten keskustella hänen kanssaan, jos tarvetta on.
Tyttöni harrastaa myös miekkailua. Sinällään hieno homma, koska hänen ryhmässään ei ole kuin poikia, joten saa rauhallisen tytön tekemään hieman töitä. :) Ryhmän pojille hän on "yksi jätkistä", eli armoa ei anneta. Koulussa luokan pojat pitää häntä tästä syystä "kovana jätkänä" ja jos olen oikein ymmärtänyt, välitunnit kuluukin enimmäkseen luokan poikien kanssa hippasilla, vuorenvalloituksessa yms. Eli poikien kanssa ei ongelmaa ole.
Tosin pieni tyttö tarvitsisi myös tyttökavereita siellä koulunpihalla - sen kuulee tytön jutuista - ja ihan ymmärrettävää.
Itse olen aina leikkinyt rajuna lapsena poikien kanssa, joten omasta kokemuksesta sanon, että pojat ovat todella reilumpia kaverisuhteissaan.
Tilanne tuntuu minusta hirvittävältä, mutta kai se sitten ajan kanssa alkaa sujua. Täytyy tämä kotikasvatus nostaa ylösalaisin ja alkaa sanomaan, että nyt kun sitä toista poskea on aikansa käännetty, niin nyt nyrkit esiin. Noin kuvainnollisesti...
Usein hyvin kasvatettu lapsi törmää toisenlaiseen kultuuriin.Siellä käytetään sumeilematta kyynerpäitä.Lapsen perusturvallisuus on vanhempien taskussa.Jos äiti on lyömisen kieltäny ni lapsi ei uskalla siksi antaa takaisin.Niinpä piankin koko porukka alkaa muksimaan.
On tosi tärkeää opettaa lapselle, et ei saa antaa toisten sortaa.takasin on annettava vaikka jälkkärin uhalla.
Ittekii oon ollu kiusattu ja nyttemmin autan muita.
Ulkopuolisena mun on helpompi päästä tilanteisiin sisälle. Vanhempien ite puutuminen on usein tosi hankalaa.Mulle lapset kertoo mitä tapahtuu.
Eikä mulla oo vanhempien tunteita rasitteena kohdatessani kiusaajia ja opettajia.
Opettajatkaan ei usein edes huomaa mitään.
Nekin voi väittää et mitään ei oo.Tai sitte ne voi hyväksyä kiusaamisen.Ku kiusattu käyttäytyy sileen ja silleen,ni opettajankin mielestä kiusaaminen
on ihan luonteva seuraus semmoiseta.
Siinä ope sokeutuu sille et kiusaajat pakottaa kiusatun tietynlaiseen käytökseen.Mikä taas antaa aihetta kiusaamisen jatkamiseen.
En osaa muuta sanoa kuin kiitos, kun vieraat jaksatte pohtia ongelmaani.
Viestisi oli mielenkiintoinen, luin joka tavun harkiten. Ja peläten. En tiedä, kuinka paha olla tyttärelläni on??!!
Kuten sanoit, tässä meidän tapauksessa ollaan menty siihen, että tyttäreni on hankala. Koska toinen osaa pelin aikuisten kanssa. Minä olen opettanut lapseni olemaan rehellisiä, vaikeissakin tilanteissa. Eli jos toinen puhuu puppua, niin tyttäreni on hiljaa. En tiedä miksi, koska sen olen yrittänyt opettaa, että kyllä saa ja pitää kyseenalaistaa. Kohteliaasti. Tyttöni on hiljaisempi, rauhallisempi, joten kai sitten totaalinen totuuden muutos saa hänet sanattomaksi. Muuta syytä en keksi.
Kerran hän alkoi kotona itkemään, että sen toisen tytön äiti uskoo kaiken, mitä tämä sanoo. Kaikki uskovat kaiken, mitä hän sanoo. Yritin selittää, ettei se ole totta. Haluan ottaa asioista selvää. Hän menee jotenkin lukkoon.
Olen yrittänyt sanoa, että tunnen tyttäreni ja tiedän hänen puhuvan totta, mutta nyt pitäisi saada juteltua tämän toisen kanssa, miten hän on nähnyt asian. Joskus aikuisillakin menee asiat ristiin, koska ihmiset näkevät asioita erilailla. En vain tavoita ketään toista aikuista tässä tyttäreni tapauksessa.
Pian alkaa palaa hihat tältä äidiltä. Olen kiivas ja kohtuullisen pian käyttänyt kaiken kotikasvatuksen, joten sitten ei enää keskustella...
Kerro minulle, mistä sinunlaisiasi välittäjiä löytyy? Minkä kautta toimitte? Alan olla todella huolissani lapsestani.
Nyt jos koskaan pyydätte tytön synttäreille! Loistava tilaisuus saada "yhteys" häneen. Synttäreillä ei sitten ruveta selvittelemään kränää, vaan siellä molemmilla on kivaa ja taatusti aiheuttaa jonkin hyvän reaktion!! Kiusaaja on taatusti toisenlainen kuin siellä koulussa. Ollaan kuitenkin tyttäresi kannalta turvallisella maaperällä ja takaan että toinen tyttö ei käyttäydy rumasti! Siitä se kränä sitten lonksahtaa auki...... Kokeilkaa... Ja olis kiva kuulla toimiko??!!
Tuo on yleisempää kuin miltä päälle päin näyttää. Lapset osaavat olla kovin julmia halutessaan. uskon että tuollaiset riidat ja kinastelemiset menee iän myötä pois, mutta asiaan kannattaa silti puuttua koska usein samat oppilaat käyvät yhdeksän vuotta samaa koulua ja tilanne saattaa kehkeytyä niin pahaksi että sitä voi olla vaikea myöhemmin korjata.se tresaa varmasti molempia osapuolia yhtä paljon ja siitä kärsivät myös luultavasti molempien vanhemmat. Ehdottaisin keskustelua opettajan, lasten ja vanhempien kesken.Puikaa yhdessä,miksi lapset ovat toisiaan vastaan? No muuten en osaa neuvoa mutta yrittäkää edes!
Olin esikoulussa kun minut erotettiin aina porukasta. Minua tönittiin ja kiusattiin. En kertonut äidilleni tästä mitään. olin todella arka. No ensimmäisellä luokallakin olin monesti yksin. Joskus olin yhden pojan kanssa, mutta hänelläkin oli omat kaverinsa.
Minua kiusattiin koko ala-asteen ajan. Kerroin kuitenkin viidennellä äidilleni, kun tavarani alkoivat hävitä ja pulpettiani tutkittiin sillä aikaa kun minä olin esim syömässä.
Äiti soitti opettajalleni, joka ei sanonut mitään näille oppilaille. Opettaja ottikin minut "silmä tikukseen" ja minä olin aina syyllinen joka asiaan.
Mietin viidennellä tappavani itseni, mutta samalla mielessäni kävi että ylä-asteella tulisi uudet ystävät ja minä hommaisin paljon uusia ystäviä. No jaksoin ylä-asteelle, jossa aluksi tosi paljon ystäviä, mutta pikku hiljaa huomasin että minusta puhuttiin koko ajan selän takana ja ystäväni kaikkosivat ympäriltäni. olin taas yksin.
Ysillä aloin viillellä itseäni ja mietin itsemurhaa jatkuvasti. olisin varmaan tappanutkin itseni jos siskoni kaveri ei olisi huomannut miten paha olo minulla oli.
Siskoni antoi minulle kaksi vaihtoehtoa joko minä menen juttelemaan jollekkin tai hän kertoo äitille...
Nyt käy kuraattorin luona juttelemassa. Ja odotan toisen asteen alkamista. jospa sieltä tulisi uusia ystäviä...
Eli kannattaa puuttua asiaan. Ennenkuin on liian myöhäistä...
Voi kiitos sinulle, että jaksoit kertoa tarinasi. Tuli niin paha mieli puolestasi. Voisitko jutella äitisi kanssa ja miettiä tilannetta? Ehkä äitisi pähkäilee tämän saman asian kanssa, että aliarvioi sinut tai ei luota. Siis että sinulle tulisi sama tunne.
KELLÄÄN ei ole oikeutta kävellä toisen yli! Luepa upea kirja psykologi Tommy Hellstenin kirjoittamana "Virtahepo olohuoneessa" ja sen jatko "Elämän lapsi". Hän sanoo "jos et pidä jalanjäljistä kasvoillasi, miksi makaat lattialla". Nämä toiset ovat itsessään niin rikkinäisiä. Älä anna missään nimessä heille sitä valtaa, että oman elämäsi tuhlaisit! He eivät ole sen arvoisia, jos kukaan.
Omalla kohdallani voin kertoa, että tyttäreni syntymäpäivät lähestyvät. Hän kirjoitti perinteisesti nimilistaa vieraista. Tämän tytön nimeä ei siinä ole. Hyvä niin minun mielestäni. Tämä on ensimmäinen yliote tyttärelläni asiaan, hän uskaltaa jättää kutsumatta. Olen ollut todella iloinen, koska muutaman kerran olen kuullut hänen suustaan jo kritiikkiä toista kohtaan. Hämmentävää minulle, mutta kun lapseni on tähän asti hyväksynyt kaiken, niin nyt hän osoittaa jonkinlaista omaa tahtoa. Synttärit on iloinen asia, jonne kutsutaan ystäviä. Ei sinne kuulu ihminen, joka saa itkuiseksi.
Toivon sinulle upeaa kevään jatkoa ja toivottavasti muistat aina, että sinä olet riittävän hyvä? Korulauseet on eri asia kuin se arki ja maanantai jossa elät, mutta täytä elämäsi hyvillä asioilla. Mistä pidät? Onko sinulla yhtään kaveria? Tehkää/tee sitä, mikä on sydäntäsi lähellä. Monesti tuollaiset nuoret, jotka ovat henkeviä kuten sinä, osaavat piirtää, soittaa, kirjoittaa runoja, lukea - jotain. Nauti siitä.
Olen menettänyt yhden adoptiolapseni kuolemalle, vaikka niin yritin rakastaa hänet henkiin. Pienen lapsen traumat olivat liian suuret. Viiltelystä se alkoi - miksi ihmeen pokeriksi hän sitä kutsui...??? Kielsin sen. Yritin ymmärtää, olla läsnä. Tuli huumeet. Itkin ja kerroin että rakastan. Et voi käsittää äidin surua lapsen menetyksestä, en ole toipunut vieläkään, vaan itken tätä kirjoittaessani. Kuusitoistavuotiaani, silmäteräni, rakkaani meni pois. En osannut rakastaa tarpeeksi. Älä tee sitä äidillesi - ja itsellesi.
Valoisaa, iloista kevättä sinulle. Muista että olet arvokas. Koulukaverit ja kouluaika ei kestä ikuisesti. Pure hammasta ja puhu asiasta.
Noh kivaa että jaksat puuttua
mua on kiusattu aina paitsi ei enää nytkun oon vähän ylemmän asteen koulutuksessa
seurakset kiusaamisesta:
olen tunne vammainen
* en tunne muita ihmisiä kohtaan kun vihaa tai välinpitämättömyyttä
* olen etäinen kaikille
* en voi ajatella vastakkaista sukupuolta kun sexi objektina
* herään painajaisiin joka yö
ja ainiin ne opettajat on sitten semmosta paskaa jauhavaa b-luokan yliopisto porukkaa että huhu
Puutuppa tosiaan siihen kiusaamiseen vedä vaikka oikeuteen kuhan teet jotain jolla saat sen loppuun...
ja toi mun "tauti" oli yks niitä lievimpiä mitä voi olla
Tuo kuulostaa varsin tutulta. Minua syrjittiin oikeastaan lähes samalla tavalla muun muassa ala-asteella. Muut lapset valitsevat sen "heikoimman" uhrikseen, joka sitten loppujen lopuksi voi olla se ainoa syntisäkki tai ns. mukamas "viallinen", joka ei kuulu porukkaan. Se, että hänen kiusaamisensa jatkuu, johtuu siitä, että jo ennestään kiusattua ja syrjittyä on kaikken helpointa syrjiä ja kiusata lisää - hänhän on jo ennestään valittu kohde. Voin sanoa, että minulla on noista tilanteista erittäin paljon kokemusta, sen kertoo monien vuosien jatkuva kiusaaminen aina lukioon asti.
Etenkin ala-asteella kiusaaja voi olla aika usein se "luokan söpöin" eli sellainen, jolle hymypatsas annetaan, sellainen jolla on söpöt pikku saparot ja hän hymyilee niin sievästi, että! En oiken tiedä mitä tuossa pitäisi tehdä, mutta ala-asteen viimeisellä luokalla sanoin opettajalle kiusaamisesta ja nimesin kiusaajani. Kiusaajat vietiin puhutteluun, mutta harmillista oli se, ettei loppujen lopuksi paljoa auttanut. Ehkä kiusaajat arvelevat, että kun hieman aikaa kuluu, he ovat taas vapaita tekemään mitä haluavat.
Kiusaaminen on typerää ja yleensä se johtuu siitä, että kiusaaja nauttii kiusaamisesta, vaikka yleisesti luullaan, että kiusaajalla itsellään menee kurjasti. Jotkut ovat vain ilmeisesti syntyneet pedoiksi. Itse ehdottaisin sitä koulun vaihtamista, terveydenhoitajalle tai/ja opettajalle kertomista, mutta jos mikään ei tunnu auttavan, voisihan sitä mennä kertomaan rehtorillekin, luulisin hänen pystyvän tekemään jotain, puhumaan vaikka yleisesti, ehkä lopettamaan kiusaamisen?
Vaikea tilanne.
Olet oikeassa....
olen sinun ikäisesi minua on kiusattu minä olen kiusannut.
Ja kyllä kiusaamiseni ei johdu siitä että minua kiusattiin vaan yksinkertaisesti siitä että jotkut saavat toisen ihmisen henkisestä/fyysisestä murtamisesta kiksejä.
ja kyllä minä sain kiksejä kun sain jonkun psyykkisesti pois tolaltaan/murtumaan
tiesin miltä heistä tuntuu mutta jatkoin sitä vain sen takia että nautin siitä.
en tunne huonoa omaatuntoa jälkeen päin.
olen pienenä oppinut että ne miehet jotka nauraa ilkeesti jollekkin "nössölle" ovat koviksia
en ole mikään satanisti enkä nauti kenenkään hakkaamisesta
pitkälle jalostettu henkinen väkivalta oli minun lajini.
kiusaaminen ei ollut koskaan ei koskaan kiusatun vika.
Kiinnitin vaan huomion saaliini heikkoon kohtaan ja iskin.
jossei ulkonäössä ollut vikaa, hakuin hänen etnisiä taustoja
en myöskään ole rasisti tein siihen aikaan vaan kaikkeni jotta saisin päivittäisen annokseni
nykyään en kiusaa minua ei kiusata,
en tosin välittäkkään kenestäkään paskaakaan
en ole psykopaattikaan jotenkin ihmiset tuntuvat vain etäisiltä
toivottavasti se pikku-tyttö saadaan pelastettua.
En voi muuttaa itseäni enkä tekemääni.