Minkälaisia kokemuksia sinulla omaishoitajana on koulutetun terveydenhoitoalan suhtautumisesta omaishoitoon ja omaishoitajiin?
Mikä on oma kokemuksesi lääkäreiden, sairaanhoitajien, lähihoitajien, palveluohjaajien ym. kohtelusta sinuun tai hoidettavaasi? Entä Kela ym. virastot?
Tuntuuko sinusta, ettei työtäsi arvosteta koska olet vain omaishoitaja? Koetko arvostusta vai aluarviointia?
Mikä on oma kokemuksesi lääkäreiden, sairaanhoitajien, lähihoitajien, palveluohjaajien ym. kohtelusta sinuun tai hoidettavaasi? Entä Kela ym. virastot?
Tuntuuko sinusta, ettei työtäsi arvosteta koska olet vain omaishoitaja? Koetko arvostusta vai aluarviointia?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Kiitos, kun kysyit.
Kela, sairaalat, terveyskeskus lääkäreineen ja kaikkine hoitajineen ovat olleet täysin asiallisia omaiselleni ja minulle. "Oma" lääkärini varsinkin. Huolehtinut että saan lääkkeeni, käyn verikokeissa... jopa soitellut perään, jos olen unohtanut, mutta...
omaishoidon yksiköt ovat olleet käsittämättömän töykeitä: eivät pidä lupauksiaan, valehtelevat, nöyryyttävät aina kun mahdollista, ymmärtävät tahallaan väärin...
Heidän pitäisi olla koulutettua väkeä. Koulutus on näiden "ammattilaisten" osalta ollut aivan turhaa. Toisten arvostaminen on heille tuntematon käsite.
Suuri osa stressistä, katkeruudesta, unettomuudesta ja sydänvaivoista tulee noiden yksiköiden ylimielisyydestä ja tavasta kohdella omaishoitajaa.
Juuri koulusta valmistunut lähihoitaja ihmetteli sitä, miten meillä omaishoitajilla on oikeus jakaa lääkkeet, mutta hänellä koulun käyneenä ei ole. Sanoi sen olevan todella väärin.
Hänellä oli se käsitys omaishoidosta, että emme tee muuta kuin pidämme hoidettavaa kädestä kiinni.
Suutahti siitä, kun kerroin, että teemme samaa työtä kuin hänkin, mutta alke 0,50 €/h 24/7.
Sain minäkin koulutusta lääkkeitten jakoon sen verran että sairaanhoitaja vahti osaanko laittaa pillerit oikeisiin lokeroihin dosetissa.
Me omaishoitajat teemme kaikkea muutakin mihin muilta vaaditaan koulutus.
Kannamme yksin vastuun hoidettavan hyvinvoinnista vailla alkeellistakaan koulutusta tai opastusta.
Ja se vastuu on raskas kannettava.
Lääkärit on viisaita ja koulutettuja.
Muut sitten nimenomaan , valehtelijoita, töykeitä ja jne.Koulutustaso ym. Matala.
Koulutus missä on unohdettu arkitodellisuus ja arkielämä.
Jonkun akateemisen teoreetikon hatusta keksimiä mutu-koulutuksia.
Näköjään tuo raha on tässäkin takana. Käydään jotain "myynti"kursseja vaikka taloudesta ei ymmärretä mitään.
Myydään kaiken maailman "tuotteita" ym. Hoitojaksot jossain toisella paikkakunnalla vaikka omakaan budjetti ei riitä.Kuluja vaan lisää.
Vanhainkodit yksityistetään, näitä tapauksia tulee esiin koko ajan. Henkilökuntakin ihan näännöksissä. Vielä koulutuksen alussa oleville annetaan työtehtäviä joita he eivät hallitse.
Kaikkein törkein tapaus oli kun Helsinkiläinen toimittaja kuljetti yli 500 km päähän homeista ruokaa, a 7 ecua.Tämä tapaus oli netissäkin aikoinaan.Tätäkin tuputettiin hoidettavalleni.Lisäksi ruokaostoksista saa bonuksen. Eivät ymmärrä edes tätäkään asiaa.
Kieltäydyin näistä tuputuksista ja sitten alkoi kieroilu, valehtelu ym. koska en lähtenyt heidän määräyksiinsä.Seuraukset olivat sitten sen mukaiset.
Helppohan se on myydä vanhuksille vaikka mitä, eivät pistä vastaan.Lähiomaiset kaukana, eivät välitä ja jne.
Nämä tahot jotka myyvät sitä sun tätä saavat siitä omat palkkionsa.
He toimivat ekonomian lakeja vastaan, ei ihme kun tässä maassa ei talouden tietoja paljon opeta kuin valituille.
Omaishoidossakin oma apu paras apu. Sillä pienellä tuella siivosin, kävin kaupassa,tein ruuat, hoidin kaikki asiat.
Ä
Omalla kohdallani omaishoitajuudesta on jo aikaa. En muistaakseni silloin koskaan kiinnittänyt erityistä huomiota siihen, miten tilanteeseeni missäkin suhtauduttiin. Suhtautuminen viranomaisten taholta oli varmastikin asiallista, ei siihen mitään erityistä liittynyt.
Itse muistan toisinaan toivoneeni, että minuakin joku hoitaisi. Että joku välittäisi. Kenelle se olisi kuulunut?
Paljon toivoin sitä, että hoidettavan puolisoni omaiset (meillä ei ollut yhteisiä lapsia) olisivat olleet kiinnostuneita hänen voinnistaan ja ehkä vähän auttaneetkin. Mutta ei, ei yhtään. Siitä olen vähän katkera, varsinkin kun perintö sitten kelpasi hyvin. Siinä vaiheessa suhtautuminen minuun, leskeen oli vähättelevää, jopa törkeää. Mutta se olisi toinen tarina.
Sama täällä! On kun olisit minun tilanteessani kirjoittanut.
Sitten kun huomaa että kukaan ei välitä tietää totuuden omaishoidosta.