Baarioppaat ovat turvallinen valinta, silloin mahdollisten varkauksien yms. sattumusten määrä minimoituu.
Turvallisen Pattayan matkailun perusohje.
11
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Me hiekkiksen kellohameet olemme päättäneet näin.
Senssu kopioi lauseeni koska itse ei olisi koskaan keksinyt näin paikaansapitävää totuutta.
- Anonyymi
Varmasti on paikkansa pitävä, ei pääse tapahtumaan seuralaisen olevan normaali kumppani, koska rahasta pyllistää, siis Pattayan nasusien ei tarvitse hallita normaali kanssakäymistä naisten kanssa, siksihän Pattayan on paratiisi näille ihmissuhdevammaisille.
- Anonyymi
Jos oikein tarkkoina ollaan, niin 98,5% thaimaalaisen kanssa avioliittoon menneestä fallemiehestä on jollain tavoin ihmissuhde vammainen. Vai väitätkö vastaan?
Niin.
Ovathan katuvarsien tyttöset hieman edullisempia kuin baarista ostetut.
Turvallisuusnäkökohdat huomioiden suosittelen aina vuokraamaan oppaan tutusta baarista.- Anonyymi
Jouduin ensimmäistä kertaa elämässäni jälki- istuntoon koska en muistanut 3:lla luokalla opetuslasten nimiä. Tosin siihen joutui koko luokka.
Meille opetettiin myös että Kolumbus löysi Amerikan. Myöhemmin minulle selvisi että intiaanit olivat sen löytäneet jo aiemmin. Valkoiset tulivat sinne sitten joukolla ja teurastivat ne intiaanit.
Vuosien saatossa sitten selvisi että meille opetettiin paljon muitakin valeita.
Siis aatutervehdys meille puhdasrotuisille isänmaallisille. - Anonyymi
Minä taas suosittelen olemaan vuokraamatta ollenkaan, jos thaiseuralainen kiinnostaa osoita kiinnostuksesi vaikka 7/11 kassalle, nekin haluavat avioon varakkaan viriilin jopa alfauroksen, vuokramorsiamen avulla altistat itsesi, kaiken maailma sukupuolitaudeille, erilaisille genetaalialueen tulehduksille, jotka voivat olla hyvinkin hankalahoitosia, erityisesti varo 2010 kohtaloa, vuokravosun raskaaksi paukauttaminen on tyhmintä mitä ihminen ilman housuja voi tehdä, se että 2010 on siirtänyt geeninsä vuokravosuun vuokravosu on puolestaan siirtänyt kokonaisen kavalkaadin erillaisia lääketieteelle jopa tuntemattomia viruksia ja bakteereita 2010, puhumattakaan syntymättömän lapsen ongelmista kun aika koittaa...
- Anonyymi
Kurjaa on elämäsi... oletko jo aids potilas, pyysin sinulta aikaisemmin missä laitoksessa vaikutat, jotta voimme sääliä sinua.
- Anonyymi
Kun lukee näitä kirjoituksia Pattajasta ja Hua Hinnistä niin näiden perusteell ei kyllä tulis lähdettyä kumpaankaan paikkaan . Tarkoitan siis jos ei ole ennen käynyt Thaimaassa. Olen käynyt kerran Hua Hinnissä kera vaimon noin 15 vuotta sitten ja paikka oli ihan ok . Ihmettelen ettei muita kohteita haukuta vai johtuuko se näiden nimimerkkien keskinäisistä vittuiluista
- Anonyymi
Hua Hin on matkailun aatelia.
Poissa ovat rikollisuus ja prostituutio.
Siellä on myös rautatieasema, nähtävyyksien helmi jota aina käymme katsomassa.- Anonyymi
Vuodesta toiseen Hua hinin molemmat turistit seisoo vihreäksi maalatun liiterin vieressä suut pyöreinä. Jos oikein hyvä tuuri käy niin saattavat nähdä junan, joka kuljettaa ihmisiä sinne sun tänne.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla6762552Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,311276- 1091168
Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki121105- 93955
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k104925Mitäs peitsarissa on tapahtunut eilen illalla
Mikkelissä iso poliisioperaatio https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/39ef020c-2d81-4d72-b720-651f458ba3e239877Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?101873Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai50769- 64751