ellei olisi asevoimia kuin pienesti

mistäs muut maat saa tietää, paljonko muut maat panneet rahaa niihin ja mitä valmiuksia kullakin maalla on, mistä muiden maiden asiat paljastuu muille maille?
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Pääosin julkista.

Budjetit yleensä julkisia. Tietysti maita, joitten asiat ei yleensäkään ole julkisia ja joilla varjobudjetteja. Mutta ihan asiakirjoista nkee paljon, jenkit oikein tiedottavat puolustusmenoistaan, eikä esim. suomen hävittäjäbudjetti ole ollenkaan salainen.

Ja lisäks tietenkin on sotilastiedustelu, sanotaan kai myös vakoiluksikin. Sitäpaitsi, ihan satellittikuvatkin paljastavat hyvin paljon, ei kaikki toiminta voi olla maanpinnan alapuolella.

Mä en oikein tajua aloitusta. Jos joku miettii tollasta asiaa, miks se ei siis mieti asiaa ollenkaan, vaan alkaa jauhamaan siitä jossain netin huuhaa-palstalla.

=DW=

1Äänestä
  • Näin ja niin on. Nykyisin riittää kun pistää dronen taivaalle niin näkee mummojen pöksytkin pyykkinaruilla kuivumassa ja vaarin rusketusraitaiset kalsarit kuin paukkupommin jäljiltä.
    Ei ole maailma salainen enää. Edes Pohjois-Korea saati Venäjä.

    1Äänestä

Niin jos muut maat ei tietäisi että naapurimaalla ei ole asevoimia niin ne voisivat luulla että on, jos vaikka näin maa olisi raportoinutkin lisäksi, tai ei raportoinut mitään, ja siksi ei hyökättäs. Ja halvaksi tulisi.

Äänestä

rahaa pyssyihin löytyy!

1Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

mistäs muut maat saa tietää, paljonko muut maat panneet rahaa niihin ja mitä valmiuksia kullakin maalla on, mistä muiden maiden asiat paljastuu muille maille?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu