Olin jäänyt lapseni kanssa kahden mieheni kuoltua. Tuli tilanne, että myös tapaturmani jälkiseurauksena jouduttiin lopulta aloittamaan raskas koelääkitys. Siihen tarvittiin minun saada olla hiljaisuudessa ja tarvittaessa hoitaja lähellä, koska oli kyseessä epilepsialääkityksen kokeilu.
Pyysin saada lapseni kahden viikon ajaksi sijaiskotiin, jotta saisin levätä ja rauhoittua ja eritellä, mikä lääkeannos olisi sopivin.
Koen, miten sijaiskodin vanhemmat kohtelivat minua kuin jotain ala-arvoista, halpaa äitiä, joka ei kykene itse hoitamaan lastaan "jonkin syyn takia". Kohtelu oli täydellisesti yllättävää. Olen asioistani huolehtiva, siisti, raitis, tarkka ja vaikka mitä myönteisiä ominaisuuksia. Vain vakava tapaturma ja sen pitkälle mennyt jälkiseuraus.
Koin tuon 2 viikon jälkeen, että vaikka konttaan, mutta apua en pyydä ainakaan sijaiskodista. Paikkakunnallamme meillä ei ole ketään sellaista tuttavaa tai omaista, joka olisi voinut auttaa. Jäimme kahden lapseni kanssa melkein heti muuttomme jälkeen. Näin tuttavuuksia ei ollut.
Joten, käsi sydämelle, ei kaikki äidit ja yh-äidit ole juoppoja, kelvottomia, heikkoja tms. Elämä on täynnä moninaisuutta. Mutta - minulta meni kunnioitus, anteeksi vain, sijaiskoteja kohtaan, vaikka hätä olisi millainen tahansa. Lapseni sanoi jälkikäteen, että jos tarve vielä tulisi, hän haluaa johonkin laitokseen siksi aikaa, jos äiti joutuu vaikka sairaalaan. Sillain meillä.
Pyysin saada lapseni kahden viikon ajaksi sijaiskotiin, jotta saisin levätä ja rauhoittua ja eritellä, mikä lääkeannos olisi sopivin.
Koen, miten sijaiskodin vanhemmat kohtelivat minua kuin jotain ala-arvoista, halpaa äitiä, joka ei kykene itse hoitamaan lastaan "jonkin syyn takia". Kohtelu oli täydellisesti yllättävää. Olen asioistani huolehtiva, siisti, raitis, tarkka ja vaikka mitä myönteisiä ominaisuuksia. Vain vakava tapaturma ja sen pitkälle mennyt jälkiseuraus.
Koin tuon 2 viikon jälkeen, että vaikka konttaan, mutta apua en pyydä ainakaan sijaiskodista. Paikkakunnallamme meillä ei ole ketään sellaista tuttavaa tai omaista, joka olisi voinut auttaa. Jäimme kahden lapseni kanssa melkein heti muuttomme jälkeen. Näin tuttavuuksia ei ollut.
Joten, käsi sydämelle, ei kaikki äidit ja yh-äidit ole juoppoja, kelvottomia, heikkoja tms. Elämä on täynnä moninaisuutta. Mutta - minulta meni kunnioitus, anteeksi vain, sijaiskoteja kohtaan, vaikka hätä olisi millainen tahansa. Lapseni sanoi jälkikäteen, että jos tarve vielä tulisi, hän haluaa johonkin laitokseen siksi aikaa, jos äiti joutuu vaikka sairaalaan. Sillain meillä.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kyllä on sattunut ikävä kokemus,toivottavasti et yleistänyt.Meillä oli kolme sisarusta viikon verran heidän vanhempien eroselvittelyn ja äidin hoitokeikan takia,eli melkein vastaava tapaus.Nyt lapset on tukilapsiamme ja käyvät noin kerran kuussa,joten mielestäni kaikki sujui odotusten mukaan.Harmittaa kyllä sinun ja lastesi kohtalo sijaisperheen suhteen,mutta toivotaan parempaa tulevaisuutta joka saralla.
Kamala miten harmillista tuollainen on. Onpa ikävä, että kohdallesi on sattunut tuollainen perhe.
Toivon, että saat itsekunnioituksesi pidettyä! Eivät sijaisperheetkään ole täydellisiä... ehkä heillä oli aikaisemmin ollut "vaikeampia tapauksia", eivätkä vaivautuneet ottamaan teitä teinä itsenänne vaan luokittelivat teidät oitis samaan kekoon. En tosiaan halua tällä puolustella sijaisperhettä, vaan olen pahoillani saamastanne kohtelusta. Tässä juuri olisi kaikilla nöyrtymisen paikka; kenellä vain voi tulla elämässään tilanne, jossa apua tarvitsee. Huomista ei tunneta.
Älä kuule yleistä sijaisperheitä huonoiksi.
Varmaan sijaisvanhemmissakin on "huonoja" mukana, mutta on myös hyviä.
Emme mekään sijaisäidit laita kaikkia bioäitiä huonoiksi, jos jotkut ovat.
Harmillista tosiaan jos olet noin kokenut oman tilanteesi.
Tuntemuksesi siitä miten sijaisvanhemmat sinua kohtelivat ovat varmasti aitoja.
Mietin vain, että juttelitko koskaan näistä sinun tuntemuksistasi sijaisvanhempien kanssa eli jäitkö ikään kuin selitystä vaille?
Joskus voi nimittäin käydä niinkin (omakohtaisesti koettua), että kun elämä oikein potkii päähän ja vaikeuksia on edessä ja takana ja myös sivuilla, niin on äärimjmäisen herkkä ja haavoittuva kohtaamaan _mitään_ ulkopuolista kritiikkiä, neuvomista tai ohjaamista. Kaiken ottaa voimakkaasti ja tietenkin itseensä.
Voi olla niinkin, että sijaisvanhemmat olisivat täysin yllättyneitä siitä, kuinka koit heidän sinua kohtelevan.
Uskon että valta osalla sijaisvanhemmista on
lähimmäisen rakkauteen perustuva jokaista ihmistä kunnioittava suhtautuminen myös biovanhempiin. Joka junaan mahtuu monenlaista matkustajaa, oli sitten kyse biovanhemmista tai sijaisvanhemmista ja kemiatkaan eivät aina täsmää yksiin. En siis ollenkaan epäile etteikö kokemasi olisi ollut täysin mahdollista, mutta mahdollista on myös se, että on tullut puolin ja toisin väärinymmärryksiä.
Jaksamisia sinulle.
Enhän se minä ollut kokemassa, miltä lapsestani tuntui, mutta hänen kertomuksensa vahvistavat vain sen, miten ensitapaamisen itsekin koin ja hakiessani hänet sijaiskodista.
Suhtautuminen lapseeni oli ollut sellaista, että muut sijaisnuoret olivat ottaneet heti asenteen, olet viimeksi tullut, ei mitään oikeuksia jne. Ja kuitenkin lapseni sijaisvanhemmat ja muut nuoret tiesivät,että hän on vain 2 viikon ajan heillä.
Tästä sai käsityksen, että nuorillakin oli heti käsitys, tuo on yksi "maahan nujerrettava", jolle näytetään heti talon tavat. Ei jäänyt epäilystäkään lapseni kertoessa sitten jopa kuraattorille saamastaan kohtelsuta, että itse en voinut olla vaikuttamassa sijaiskodin ilmapiiriin. Siellä nyt vain oli ajatus: he ovat ehkä jotenkin parempia, kun heille tuodaan lapsia biologisilta vanhemmilta ajattelematta lainkaan niitä todellisia syitä, mitä voi olla jopa silloin, jos äiti joutuu sairaalaan tms.
Kirjoitan tämän siksi, että sijaisvanhemmat osaisivat neuvoa omia sijaisnuoriaan ja lapsiaan, että heidän käytöksessään on korjaamisen varaa jne.