Audin ja emo Volkswagenin reaktiot pääjohtaja Rupert Stadlerin saamaan syytteeseen vahvistavat käsitystä, jonka mukaan Saksan autoteollisuus ei edes yritä ottaa opiksi virheistään.
Pääsääntöhän on, että kun huippuhiihtäjä kärähtää dopingista, ongelma ei ole kiellettyjen aineiden käyttö, vaan se, että kärähdettiin.
Norjalaiset sen tietävät. Myös he.
Hiihtäjien selitykset tulevat vääjäämättä mieleen, kun seuraa Saksan autoteollisuutta jo neljä vuotta ravistelleen dieselkriisin jälkihoitoa.
Tällä viikolla kerrottiin, että tutkintavankeudessa jo kuukausia istunut Audin pääjohtaja Rupert Stadler on saamassa syytteen petoksesta. Syyttäjäviranomaisten mukaan Stadler tiesi hyvissä ajoin päästöarvojen manipuloinnista, mutta ei tehnyt riittävän aikaisin tarvittavia korjausliikkeitä.
Sekä Audi että myös emoyhtiö Volkswagen olivat niukkasanaisia, kun tieto Stadlerin syytteistä tuli julki. Menneestä on kuulemma otettu opiksi ja sitä hyödynnetään nyt uutena mahdollisuutena. Sen pituinen se.
Moni Saksassa ja myös muualla kysyy, missä se näkyy, että on otettu opiksi? Miten tuota hehkutettua ”mahdollisuutta” on konkreettisesti hyödynnetty?
Ei juuri mitenkään, kuuluu vastaus.
Yhä enemmän näyttää siltä, että ongelma ei ollut itse teko eli päästöarvojen laiton peukaloiminen, vaan se, että suhmurointi paljastui.
Volkswagen-konserni pyrkii yhä edelleen hampaat irvessä rajaamaan vastuuseen joutuvien ykkösketjulaisten määrän mahdollisimman pieneksi. Standardivastaus ei ole muuttunut: rikollista energiaa purkivat esimiehille kertomatta muutamat insinöörit keskijohdossa. Siinä kaikki.
Näin siitäkin huolimatta, vaikka Stadlerin lisäksi myös VW:n entistä pääjohtajaa Martin Winterkornia syytetään vastaavasta petoksesta.
On tietysti sanomattakin selvää, että moni VW:n ylimmässä johdossa tiesi. Oli pakko tietää.
Konserni ei ole julkaissut minkäänlaista selvitystä siitä, miten ja miksi manipulointiin ylipäätään turvauduttiin. Jos julkaistaisiin, todennäköisesti moni nykyinenkin VW-johtaja joutuisi siivoamaan pöytänsä.
Kyseenalaisin hahmo tässä suhteessa on nykyinen hallituksen puheenjohtaja Hans Dieter Pötsch. Hän toimi aikaisemmin VW:n rahoituksesta vastaavana johtokunnan jäsenenä.
Käytännössä juuri Pötsch ei halua julkisia selvityksiä, koska ne muuttuisivat nopeasti selvityksiksi Pötschin omista munauksista.
Vääristellyillä päästöarvoilla kuorrutettuja autoja ostaneille VW ei edelleenkään lupaa minkäänlaista hyvitystä. Myös tämä laiminlyönti nakertaa luottamusta ja uskottavuutta.
Nakertaa varsinkin, kun näiden ongelmakiesien omistajat eivät pian saa enää ajaa kaupunkien keskustoihin Saksassa tai muualla Euroopassa.
Luottamusta ja uskottavuutta vahvistaisi ehkä eniten se, että päästöarvojen kanssa tuhranneet autokonsernit myöntäisivät avoimesti, mistä oli kysymys. Miksi tuotantolinjoilta suollettiin dieselmalleja, joiden typpioksidipäästöjen tiedettiin ylittävän sallitut rajat ja olevan siksi erityisen haitallisia ihmisten terveydelle?
Vastauskin on jo valmiina.
Autokohtainen voittomarginaali meni kaiken, myös säädösten edelle. Siksi niitä rikottiin täysin tietoisesti.
Jos tämä tunnustus tehtäisiin, puheita opiksi ottamisesta olisi helpompi uskoa. Nyt tuntuu enemmän siltä, että samanlaiseen kyseenalaiseen ”dopingiin” turvaudutaan, jos tarve - siis tuloksen parantaminen - sitä vaatii.
Kauppalehden juttu päästöhuijauksista
1
90
Vastaukset
- Anonyymi
Aikas paha kommentti Saksan kirjeenvaihtajalta. Osoittaa että asia on sielläkin pahasti tapetilla ja konsernipomot ovat sotkeutuneet omaan näppäryyteensä valheidensa verkossa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude18214880Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t11810435Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy729441Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h1089291Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee
– Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k509128Giorgia Meloni vs Riikka Purra
Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk526890Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.1806470Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä
Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri315561Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua1515331Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella
Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole463846