Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Tosielämää

Tällä palstalla on paljon kiihottavia juttuja aina jää mietiskelemään mikä on totta ja mikä ei, joten ajattelin kertoa nyt yhden pienen palan omasta elämästäni.

Olen 38 v mies ja onnellisesti naimisissa ihanan vaimoni kanssa, jonka vein vihille jo 15 vuotta sitten.
Olen aina tuntenut vetoa myös omaa sukupuolta kohtaan eli olen kai sitten hienosti sanottuna -bi.
Yhteinen seksielämämme on mukavaa ja tyydyttävää. Käytämme pientä vaihtelua, lähinnä tämän oman mieltymykseni takia. Vaimoni ei ole koskaan moittinut minua siitä päinvastoin, tukenut ja ymmärtänyt. Kerron nyt tarinan siitä miten hän osallistui erääseen tapahtumaan:

Minulla on pitempiaikainen miespuolinen tuttu samalla työpaikalla, jonka olen tavannut monesti työajan ulkopuolella myös ”niissä” merkeissä. Hän on käynyt useasti meillä ja tuntee myös hyvin vaimoni ja perheeni. Yhteiset seksitouhut, joissa vaimo olisi ollut hänen kanssa mukana olivat kuitenkin jääneet. Ilmeisesti sopivaa saumaa asialle ei ollut löytynyt tai olin sitten itsekkäästi halunnut pitää hänen vain itselläni. Harri on hyvin tyylikäs herrasmies ja toiset huomioon ottava ihminen.
Iltamme alkoi siitä kun kutsuin hänet kotiimme saunomaan, lapset olivat sattumalta käymässä serkkujensa luona. Laitoin saunan päälle ja juttelimme niitä näitä, sekä otimme muutaman olusen, jonka jälkeen siirryimme katsomaan jalkapalloa. Jäimme koukkuun otteluun ja vaimoni joutui menemään yksin saunaan. Käytyään saunassa vaimoni liittyi myös seuraamme, siis ottelun merkeissä. Loppuihan se viimeinkin ja kiirehdimme Harrin kanssa saunaa.

Saunominen sujui naljaillen ja hieman toisillamme leikitellen, ei kuitenkaan mitään vakavampaa. Saunan ja suihkun jälkeen olo oli raukea ja menimme takkahuoneeseen vilvoittelemaan. Kaljahöyryt surisivat mukavasti päässämme ja tarpeen mukaan kannoin sitä jääkaapista lisää. Tullessani keittiöstä, Harri nojaili rennosti takkahuoneen ovenpieleen ja jutteli vaimolleni.

Piruuttani menin hänen viereen ja laskin käteni pyyhkeen päälle pienen kohouman kohdalle. Harri ei pistänyt hanttiin, joten jatkoin hyväilyäni ja pian pyyhe putosikin lattialle ja Harrin kulli ponnahti esille. Olinhan nähnyt sen useasti ennenkin, mutta kuitenkin se sai minut syttymään. Vedin muutaman kerran rauhallisesti esinahkaa edestakaisin ja näin vaimoni katsovan nojatuolistaan toimitusta silmät pyöreänä.
Vaimoni näkeminen kiihotti minua entisestään joten jatkoin Harrin kullin hyväilemistä, se tuntui ihanan pehmeälle, mutta kuitenkin osoitti jo tiettyä jämäkkyyttä.
Otin sen varovasti huulieni väliin ja annoin terskan painua suuhuni. Kulli maistui puhtaalle saunan jälkeen ja kieleni tunnusteli pientä aukkoa sen päästä, josta suuhuni erittyi lievä suolainen maku, tehotippa ajattelin.
Tunsin miten kaverini kulli paisui täyteen mittaansa lämpimässä suussani, fantastinen tunne. Syrjäsilmällä vilkaisin Harria silmiin ja näin hänen katseensa tuijottavan vaimoani. Vaimoni oli avannut saunatakkinsa ja esitteli nyt estoitta suloaan Harrille, joka ei näkymästä näyttänyt pahastuvan.
Harmittelin, en mustasukaisuudesta vaan siitä että kiihottuiko Harri minusta vai vaimoni katselemisesta, joka tapauksessa jatkoin ja sain pientä myötätuntoa osakseni kun tunsin miten Harri alkoi naida lantiollaan minua hiljakseen suuhuni.
Oma kullini seisoi myös kovana vailla pienitäkään hoitoa, mutta ajattelin että ehkä vielä vuoroni tulee.
Harrin lantioliike alkoi mennä rajummaksi kun lisäsin hieman puristusta ja imutehoa kullin ympärillä. Nyt hän nai minua oikein olan takaa. Lutkutin kullia ja runkkasin pitkän ja ohuen kullin vartta edes takaisin. Samalla katselin vaimoani joka oli riisunut aamutakkinsa ja puristeli nyt toisella kädellä rintaansa kun toinen käsi työskenteli taukoamatta hänen kosteutta kiiltelevässä vitussaan.
Matkaa vaimooni oli vain korkeintaan pari metriä ja saatoin jo tuntea melkeinpä kiimaisen vitun tuoksu. Näin kiiman vaimoni silmistä ja hän laskeutui polvilleen päästäkseen lähemmäksi ja nähdäkseen paremmin mitä tein Harrin kyrvälle.
Vaimoni käsi kiertyi myös Harrin pitkän varren ympärille ja runkkasimme sitä yhdessä. Painoin kädellä vaimoni päätä lähemmäksi kullia ja niin kohta oli työkaverini kulli syvällä vaimoni suussa.
Nyt myös oma kaluni sai huomiota omakseen sillä vaimon toinen käsi hakeutui kyrpäni ympärille alkaen hellästi runkata sitä. Vaimoni ynisi ja voihki hiljaa kun varovasti kosketin hänen pilluaan ja olin saada orgasmin, sillä se oli todella märkä.
Harrin ilme oli näkemisen arvoinen kun vaimoni irrotti otteensa hänen kullistaan ja pyysi taas minua jatkamaan siitä mihin jäin.
Samalla hän ilmoitti että hän haluaa nähdä kuinka Harri laukeaisi minun suuhuni. Itse vaimo peruutti takaisin tuoliin ja jatkoi vittunsa näpräämistä.

Minä vilkaisin Harria silmiin ja näin että ne oli täynnä kiimaa, joten estettä sieltä tuskin tulisi.

Nyt pistin käsittelyyni vauhtia ja Harri painoi päätäni Kyrpäänsä vasten ja sanoi: ”Annetaan vaimollesi sitä mitäs se pyytää”.
Harri laskeutui matolle selälleen ja minä haukkana hänen mahtavan kokoisen kyrpänsä kimppuun.
Imin ja lutkutin terskaa ja välillä annoin kullin painua syvälle suuhuni. Nuolin sen pitkää vartta ja imin sen herkullista ”mutteria”.
Jatkoin tätä käsittelyä aina vaimooni vilkaisten, jonka silmät tuijottivat herkeämättä kuinka ystäväni kulli painui uudestaan ja uudestaan huulieni väliin.
Harrin liikkeistä ja ääntelystä päättelin että hän ei kestä pitkään ja lisäsin vielä hieman vauhtia.
Kulli paisui ja jäykistyi entisestään ennen kuin tunsin miten lämmin sperman suihkusi kitalakeeni. Nielaisin kerran ja sitä seurasi uusi ryöppy. Harrin selkä vääntyi kaarelle ja vedin kullin ulos suustani. Runkkasin loput spermat korkealle ilmaan ja ne läpsähtivät vaaleiksi läiskiksi ystäväni vatsalle ja häpykarvoille.
Harri huokasi, mutta vaimoni oli päässyt myös näppäilynsä huipulle ja survoi sormiaan rajusti sisäänsä ja oli saamassa kunnon orkun.

Katselin tuota ja samalla nuolin spermapisarat ystäväni kullista, joka seurasi myös vaimoni antamaa näytöstä, suurella mielenkiinnolla. Vinkkasin Harria käymään peremmälle vaimoni haaruksiin ja eipä sitä miestä tarvinnut kahdesti pyytää. Harri hautasi päänsä vaimoni märkään mättääseen ja pyllisti perseensä eteeni pystyyn. Vaimoni voihki ja huohotti Harrin käsittelyssä. Katsoin kiimaisesti kuin rakkaan vaimoni vittu sai Harrin kieleltä elämänsä pusun.

Yhtäkkiä vaimoni tarttui Harria korvista ja nosti hänen irti tussustaan ja karjaisi minulle että, ”pane sitä kundia perseeseen, haluan nähdä myös sen.”
Nyt minua ei taas pidellyt mikään. Konttasin Harrin taakse ja asettelin kullini ryppyreikää vasten.
Ryhdyin painamaan sisään, mutta kuiva kun oli, niin eihän se sinne mennyt vaan Harri alkoi kitistä, että ”rasvaa nyt edes.” Mistä tähän hätään rasvaa, no siellähän sitä oli luonnon omaa ainetta vaimoni kosteassa pillussa. Käytin paria sormeani vaimon kukkarolla ja sainkin sormeni liukkaaksi ja aloin hyväillä märillä sormillani Harrin ryppyreikää.
Harri pyöritteli persettään kun painoin sormen pikkuhiljaa sisälle. Kosteus ei vielä riittänyt. Painoin kasvoni Harrin pyllyvakoon ja nuolin kielelläni pientä reikää. Harri voihkaisi ja piti tästä ilmiselvästi todella paljon. Nuolin reikää ja työnsi välillä kieleni sisään niin syvälle kuin sain ja käytin myös sormiani apunani levittääkseni kosteutta syvälle reikään.

Vaimo oli noussut pois Harrin käsittelystä ja seurasi nyt toimitusta hetken vierestä. Kohta hän laskeutui kulliani kohtia ja otti sen suuhunsa mumisten jotakin että täytyyhän tämäkin rasvata..
Kohta vaimoni alkoikin ohjata kulliani kohti Harrin kosteana kiiltelevää reikää.
Hän ohjasi terskan reiälle ja oloin painaa kulliani sisälle suoleen. Ryppyreikä pisti aluksi hantiin mutta en antanut periksi van pikkuhiljaa hivutin kullini juurta myöten ystäväni perseeseen.
Harri voihki ja vääntelehti allani, vaikka sauvani ei ollutkaan yhtä pitkä kuin hänen, tuntui se tekevän eetua.
Vaimoni oli perääntynyt jonkin matkan päähän katsomaan toimitusta.
Työnsi käteni Harrin kullille ja huomasin että taas seisoo. Viitasin vaimolleni ja hän ymmärsi heti yskän ja laskeutui ottamaan kaverini kullin suuhunsa.
Työntelin kullia perseessä edes takaisin samalla kun vaimoni imi ystäväni kullia ja pitkään en tätä kestänyt, kun aloin tuntea huippuni tulevan. Annoin spermani suihkuta suoraan perseen perukoille saakka. Laukesin voimakkaasti ääntäen ja vartaloni kouristeli tahdottomana. Lysähdin voimattoman kaverini selkään.

Hetken huilattuani vedin veltostuvan kullini perseestä ja päästän Harrin irti.
Kohta kaverini olikin survomassa kulliaan rakkaan vaimoni kuumana sykkivään vittuun.
Katsoin miten kaverini upotti toistamiseen ja toistamiseen kullinsa takaapäin, vaimoni pakaroitten väliin, ankarasti karjahdellen. Vaimoni vapisi horkassa ja tiesin, että hän sai aina vaan uudestaan ja uudestaan. Vielä hetken Harri jatkoi armotonta rynkytystään, kunnes laukesi vaimoni pilluun ja he molemmat lysähtivät voipuneena kasaan.
Tästä sitten pikkuhiljaa toivuimme, peseydyimme ja otimme parit paukut. Juttelimme asiasta ja olimme kaikki tyytyväisiä illan tapahtumiin. Tosin ne ei vielä loppuneet siihen, eikä siihen kertaan, vaan se onkin jo toinen päivä kun jatkan elämänikertomista siitä.

Jatkanko, se riippuu teistä arvoista lukijat. Vaadin hyvä perusteluita ja asiallisia kommentteja, vasta sen jälkeen päätän jatkosta.


Mister BI
83207
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Sun on pakko jatkaa! Hei, onks toi sitten tapahtunu ihan oikeesti? Siis tosi hyvä stoori! Jatka vaan ihmeessä! Älä ees kysy!


Seksikäs leidi

Äänestä
  • joo jatka ihmeessä..

    Äänestä

Tottakai jatkat! Ehdottomasti virkistävää ;o) lukea välillä myös bi-henkisiä tarinoita. Lisäksi kirjoitat erittäin hyvin; vaivatonta lukea hyvin jäsenneltyä tekstiä. Keep up the good work! Minä ainakin jään odottamaan jatkoa. :o)

Äänestä

Tarinasi oli hyvä ja halulla kirjoitettu. Jos ei ole totta, niin saattaa hyvinkin joskus toteutua ainakin osittain.
Huomasin olevani bi vasta vanhoilla päivilläni, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan!

Äänestä

saada homoille ja sairaille oma palsta

Äänestä
  • vanhoille piioille oma. Miksi yleensä luet näitä jos et seksistä tykkää?

    Äänestä

Ehdottomasti jatkamisen arvoinen tarina. Pystyit kirjoittamaan sopivalla tyylillä, ei älyttömiä ylilyöntejä ja rivouksia vaan hyvää suomenkieltä.. Tahtoo lisää, kullini on kovana...

Äänestä

....tarina. Toivottavasti kirjoitat lisää....!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mister BI kirjoitti:

Tällä palstalla on paljon kiihottavia juttuja aina jää mietiskelemään mikä on totta ja mikä ei, joten ajattelin kertoa nyt yhden pienen palan omasta elämästäni.

Olen 38 v mies ja onnellisesti naimisissa ihanan vaimoni kanssa, jonka vein vihille jo 15 vuotta sitten.
Olen aina tuntenut vetoa myös omaa sukupuolta kohtaan eli olen kai sitten hienosti sanottuna -bi.
Yhteinen seksielämämme on mukavaa ja tyydyttävää. Käytämme pientä vaihtelua, lähinnä tämän oman mieltymykseni takia. Vaimoni ei ole koskaan moittinut minua siitä päinvastoin, tukenut ja ymmärtänyt. Kerron nyt tarinan siitä miten hän osallistui erääseen tapahtumaan:

Minulla on pitempiaikainen miespuolinen tuttu samalla työpaikalla, jonka olen tavannut monesti työajan ulkopuolella myös ”niissä” merkeissä. Hän on käynyt useasti meillä ja tuntee myös hyvin vaimoni ja perheeni. Yhteiset seksitouhut, joissa vaimo olisi ollut hänen kanssa mukana olivat kuitenkin jääneet. Ilmeisesti sopivaa saumaa asialle ei ollut löytynyt tai olin sitten itsekkäästi halunnut pitää hänen vain itselläni. Harri on hyvin tyylikäs herrasmies ja toiset huomioon ottava ihminen.
Iltamme alkoi siitä kun kutsuin hänet kotiimme saunomaan, lapset olivat sattumalta käymässä serkkujensa luona. Laitoin saunan päälle ja juttelimme niitä näitä, sekä otimme muutaman olusen, jonka jälkeen siirryimme katsomaan jalkapalloa. Jäimme koukkuun otteluun ja vaimoni joutui menemään yksin saunaan. Käytyään saunassa vaimoni liittyi myös seuraamme, siis ottelun merkeissä. Loppuihan se viimeinkin ja kiirehdimme Harrin kanssa saunaa.

Saunominen sujui naljaillen ja hieman toisillamme leikitellen, ei kuitenkaan mitään vakavampaa. Saunan ja suihkun jälkeen olo oli raukea ja menimme takkahuoneeseen vilvoittelemaan. Kaljahöyryt surisivat mukavasti päässämme ja tarpeen mukaan kannoin sitä jääkaapista lisää. Tullessani keittiöstä, Harri nojaili rennosti takkahuoneen ovenpieleen ja jutteli vaimolleni.

Piruuttani menin hänen viereen ja laskin käteni pyyhkeen päälle pienen kohouman kohdalle. Harri ei pistänyt hanttiin, joten jatkoin hyväilyäni ja pian pyyhe putosikin lattialle ja Harrin kulli ponnahti esille. Olinhan nähnyt sen useasti ennenkin, mutta kuitenkin se sai minut syttymään. Vedin muutaman kerran rauhallisesti esinahkaa edestakaisin ja näin vaimoni katsovan nojatuolistaan toimitusta silmät pyöreänä.
Vaimoni näkeminen kiihotti minua entisestään joten jatkoin Harrin kullin hyväilemistä, se tuntui ihanan pehmeälle, mutta kuitenkin osoitti jo tiettyä jämäkkyyttä.
Otin sen varovasti huulieni väliin ja annoin terskan painua suuhuni. Kulli maistui puhtaalle saunan jälkeen ja kieleni tunnusteli pientä aukkoa sen päästä, josta suuhuni erittyi lievä suolainen maku, tehotippa ajattelin.
Tunsin miten kaverini kulli paisui täyteen mittaansa lämpimässä suussani, fantastinen tunne. Syrjäsilmällä vilkaisin Harria silmiin ja näin hänen katseensa tuijottavan vaimoani. Vaimoni oli avannut saunatakkinsa ja esitteli nyt estoitta suloaan Harrille, joka ei näkymästä näyttänyt pahastuvan.
Harmittelin, en mustasukaisuudesta vaan siitä että kiihottuiko Harri minusta vai vaimoni katselemisesta, joka tapauksessa jatkoin ja sain pientä myötätuntoa osakseni kun tunsin miten Harri alkoi naida lantiollaan minua hiljakseen suuhuni.
Oma kullini seisoi myös kovana vailla pienitäkään hoitoa, mutta ajattelin että ehkä vielä vuoroni tulee.
Harrin lantioliike alkoi mennä rajummaksi kun lisäsin hieman puristusta ja imutehoa kullin ympärillä. Nyt hän nai minua oikein olan takaa. Lutkutin kullia ja runkkasin pitkän ja ohuen kullin vartta edes takaisin. Samalla katselin vaimoani joka oli riisunut aamutakkinsa ja puristeli nyt toisella kädellä rintaansa kun toinen käsi työskenteli taukoamatta hänen kosteutta kiiltelevässä vitussaan.
Matkaa vaimooni oli vain korkeintaan pari metriä ja saatoin jo tuntea melkeinpä kiimaisen vitun tuoksu. Näin kiiman vaimoni silmistä ja hän laskeutui polvilleen päästäkseen lähemmäksi ja nähdäkseen paremmin mitä tein Harrin kyrvälle.
Vaimoni käsi kiertyi myös Harrin pitkän varren ympärille ja runkkasimme sitä yhdessä. Painoin kädellä vaimoni päätä lähemmäksi kullia ja niin kohta oli työkaverini kulli syvällä vaimoni suussa.
Nyt myös oma kaluni sai huomiota omakseen sillä vaimon toinen käsi hakeutui kyrpäni ympärille alkaen hellästi runkata sitä. Vaimoni ynisi ja voihki hiljaa kun varovasti kosketin hänen pilluaan ja olin saada orgasmin, sillä se oli todella märkä.
Harrin ilme oli näkemisen arvoinen kun vaimoni irrotti otteensa hänen kullistaan ja pyysi taas minua jatkamaan siitä mihin jäin.
Samalla hän ilmoitti että hän haluaa nähdä kuinka Harri laukeaisi minun suuhuni. Itse vaimo peruutti takaisin tuoliin ja jatkoi vittunsa näpräämistä.

Minä vilkaisin Harria silmiin ja näin että ne oli täynnä kiimaa, joten estettä sieltä tuskin tulisi.

Nyt pistin käsittelyyni vauhtia ja Harri painoi päätäni Kyrpäänsä vasten ja sanoi: ”Annetaan vaimollesi sitä mitäs se pyytää”.
Harri laskeutui matolle selälleen ja minä haukkana hänen mahtavan kokoisen kyrpänsä kimppuun.
Imin ja lutkutin terskaa ja välillä annoin kullin painua syvälle suuhuni. Nuolin sen pitkää vartta ja imin sen herkullista ”mutteria”.
Jatkoin tätä käsittelyä aina vaimooni vilkaisten, jonka silmät tuijottivat herkeämättä kuinka ystäväni kulli painui uudestaan ja uudestaan huulieni väliin.
Harrin liikkeistä ja ääntelystä päättelin että hän ei kestä pitkään ja lisäsin vielä hieman vauhtia.
Kulli paisui ja jäykistyi entisestään ennen kuin tunsin miten lämmin sperman suihkusi kitalakeeni. Nielaisin kerran ja sitä seurasi uusi ryöppy. Harrin selkä vääntyi kaarelle ja vedin kullin ulos suustani. Runkkasin loput spermat korkealle ilmaan ja ne läpsähtivät vaaleiksi läiskiksi ystäväni vatsalle ja häpykarvoille.
Harri huokasi, mutta vaimoni oli päässyt myös näppäilynsä huipulle ja survoi sormiaan rajusti sisäänsä ja oli saamassa kunnon orkun.

Katselin tuota ja samalla nuolin spermapisarat ystäväni kullista, joka seurasi myös vaimoni antamaa näytöstä, suurella mielenkiinnolla. Vinkkasin Harria käymään peremmälle vaimoni haaruksiin ja eipä sitä miestä tarvinnut kahdesti pyytää. Harri hautasi päänsä vaimoni märkään mättääseen ja pyllisti perseensä eteeni pystyyn. Vaimoni voihki ja huohotti Harrin käsittelyssä. Katsoin kiimaisesti kuin rakkaan vaimoni vittu sai Harrin kieleltä elämänsä pusun.

Yhtäkkiä vaimoni tarttui Harria korvista ja nosti hänen irti tussustaan ja karjaisi minulle että, ”pane sitä kundia perseeseen, haluan nähdä myös sen.”
Nyt minua ei taas pidellyt mikään. Konttasin Harrin taakse ja asettelin kullini ryppyreikää vasten.
Ryhdyin painamaan sisään, mutta kuiva kun oli, niin eihän se sinne mennyt vaan Harri alkoi kitistä, että ”rasvaa nyt edes.” Mistä tähän hätään rasvaa, no siellähän sitä oli luonnon omaa ainetta vaimoni kosteassa pillussa. Käytin paria sormeani vaimon kukkarolla ja sainkin sormeni liukkaaksi ja aloin hyväillä märillä sormillani Harrin ryppyreikää.
Harri pyöritteli persettään kun painoin sormen pikkuhiljaa sisälle. Kosteus ei vielä riittänyt. Painoin kasvoni Harrin pyllyvakoon ja nuolin kielelläni pientä reikää. Harri voihkaisi ja piti tästä ilmiselvästi todella paljon. Nuolin reikää ja työnsi välillä kieleni sisään niin syvälle kuin sain ja käytin myös sormiani apunani levittääkseni kosteutta syvälle reikään.

Vaimo oli noussut pois Harrin käsittelystä ja seurasi nyt toimitusta hetken vierestä. Kohta hän laskeutui kulliani kohtia ja otti sen suuhunsa mumisten jotakin että täytyyhän tämäkin rasvata..
Kohta vaimoni alkoikin ohjata kulliani kohti Harrin kosteana kiiltelevää reikää.
Hän ohjasi terskan reiälle ja oloin painaa kulliani sisälle suoleen. Ryppyreikä pisti aluksi hantiin mutta en antanut periksi van pikkuhiljaa hivutin kullini juurta myöten ystäväni perseeseen.
Harri voihki ja vääntelehti allani, vaikka sauvani ei ollutkaan yhtä pitkä kuin hänen, tuntui se tekevän eetua.
Vaimoni oli perääntynyt jonkin matkan päähän katsomaan toimitusta.
Työnsi käteni Harrin kullille ja huomasin että taas seisoo. Viitasin vaimolleni ja hän ymmärsi heti yskän ja laskeutui ottamaan kaverini kullin suuhunsa.
Työntelin kullia perseessä edes takaisin samalla kun vaimoni imi ystäväni kullia ja pitkään en tätä kestänyt, kun aloin tuntea huippuni tulevan. Annoin spermani suihkuta suoraan perseen perukoille saakka. Laukesin voimakkaasti ääntäen ja vartaloni kouristeli tahdottomana. Lysähdin voimattoman kaverini selkään.

Hetken huilattuani vedin veltostuvan kullini perseestä ja päästän Harrin irti.
Kohta kaverini olikin survomassa kulliaan rakkaan vaimoni kuumana sykkivään vittuun.
Katsoin miten kaverini upotti toistamiseen ja toistamiseen kullinsa takaapäin, vaimoni pakaroitten väliin, ankarasti karjahdellen. Vaimoni vapisi horkassa ja tiesin, että hän sai aina vaan uudestaan ja uudestaan. Vielä hetken Harri jatkoi armotonta rynkytystään, kunnes laukesi vaimoni pilluun ja he molemmat lysähtivät voipuneena kasaan.
Tästä sitten pikkuhiljaa toivuimme, peseydyimme ja otimme parit paukut. Juttelimme asiasta ja olimme kaikki tyytyväisiä illan tapahtumiin. Tosin ne ei vielä loppuneet siihen, eikä siihen kertaan, vaan se onkin jo toinen päivä kun jatkan elämänikertomista siitä.

Jatkanko, se riippuu teistä arvoista lukijat. Vaadin hyvä perusteluita ja asiallisia kommentteja, vasta sen jälkeen päätän jatkosta.


Mister BI

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu