Voiko poliisille tehdä tutkintapyynnön asunto-osake kaupasta? On siis kyse kosteus- ja homevaurio asunnosta.On suuri epäilys että myyjä olisi tiennyt nämä asiat ennen myyntiä. Mitä jos näin voi toimia eikä mitään juttuja löytyisikään niin voiko myyjä tehdä minua vastaan jonkun kanteen??
tutkintapyyntö
apua
12806
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Kyse ei liene rikoksesta vaan riidasta. Jos äskettäin ostetusta asunnosta löytyy homevaurio, niin myyjä vastaa tällaisesta piilevästä viasta vaikka ei tietäisi asiasta.
osake kaupassa.. kiinteistö kaupassa kylläkin.
Osake kaupassa piilevistä vioista vastaa taloyhtiö mutta kun viat taitaa olla sellaisia ettei ole korjattavissa.Epäilen suuresti että myyjä tiesi nämä asiat ja ajattelin että poliisilla olisi paremmat keinot asian selvittämiseksi.
Petos. Eli jos myyjä on tiennyt ja jättänyt kertomatta noin olennaisen hintaan merkittävästi vaikuttavan vian niin hän on varmasti tehnyt sen taloudellisen hyödyn tavoittelumielessä ja siten mahdollisesti syyllistynyt petokseen.
Osakekaupassa myyjä vastaa piilevistä vioista 2 vuotta kaupan jälkeen. Sen jälkeen katsotaan, että vika on tullut uuden omistajan aikana. Homevahigon korjaa myös taloyhtiö, mutta usein syylinen on myyjä, joka on teetättänyt kylppäriremontin, jota ei ole hyväksytty taloyhtiöllä.
Petos ei tällaisessa tapauksessa tule helposti kyseeseen, koska myyjä voi olla todellakin aivan tietämätön asiasta ja tuskin saadaan näyttöä siitä, mitä myyjä tiesi ja mitä ei.
2:n vuoden takaraja ei ole voimassa siinä tapauksessa, että myyjä on menetellyt tuottamuksellisesti - esim. salannut virheen, josta hän on ollut tietoinen.
Homevaurioiden osalta on ratkaisevaa, onko vaurion aiheuttaja (rakennusvirhe) ollut olemassa kaupanteon aikana, vaikka varsinainen homeongelma kehittyisikin myöhemmin.
asiasta on kysymys kuin vaan kylppäri remontista.
Koko asunto on märkä.On todellakin suuri epäilys että myyjä on juuri tahallisesti koittanut hyötyä myynnistä... ajattelin vaan että onko poliisilla suuremmat valtuudet saada asioita tietoonsa kuin tavallisella ihmisellä tai asinajalla.Minusta kertoo jo se aika paljon asiasta että myyjä on laittanut kauppakirjaan ehdot etten saa vedota myyjään tai taloyhtiöön mitenkään jos vikoja ilmaantuu..
Mitä sitä tuollaista ehtoa menet hyväksymään?
En suosittele lähtemään liikkeelle rikosprosesilla, sillä poliisi saattaa pitää papereita hallussaan usean vuoden ja todeta sitten, että lopettaa tutkimukset - ei rikosta. Kestää kauan, ennen kuin pääset itse asiaan eli rahoihin.
Ensimmäiseksi sinun pitää selvittää vahingon laajuus ja laatia korjauksista kustannusarvio. Sitten esität vahingonkorvausta myyjälle ja pyrit ensisijaisesti neuvottelemaan asian kuntoon.
Muistelen että kauppakirjaan laitettu ehto myyjän
virhevastuun kaventamisesta olisi pätemätön. Näin muistaakseni ainakin kiinteistönkaupoissa, kai se sama pätee asunto-osakekauppoihinkin.
Ja vaikka poliisi suorittaisi tutkimukset loppuun, niin sen jälkeen asia menee syyteharkintaan, jossa voi viipyä hyvinkin kauan. Lisäksi syyttäjä voi päätyä siihen, ettei syytettä nosteta.
Sekin on hyvä muistaa, että riita-asiassa myyjäsi on pakko pysyä totuudessa. Rikosasiassa syytettynä voi ilman seuraamuksia valehdella mielin määrin.
Kuten yllä todettiin, niin kysymksessä ei ole rikos -> poliisi ei tutki. Juttu käsitellään riita-asiana käräjillä. Nuo asunto-jutut ovat aina niin ikäviä, että kannattaa miettiä menisikö juttelemaan asiaan erikoistuneen lakimiehen kanssa vai kyseleekö keskustelupalstojen netti-tuomareilta neuvoja.
Pelkän tutkintapyynnön perusteella ei vastapuoli voi nostaa kannetta. Rikosilmoituksen osalta asia on toinen.
Poliisi ei kuitenkaan lähde suorittamaan mitään tutkintaa sillä perusteella, että ostaja epäilee myyjän tienneen asiasta. Siihen ei poliisilla ole resursseja. Esitutkintakynnys ei tällaisessa tilanteessa ylity, jos ostajalla ei ole esittää konkreettista näyttöä epäilyjensä tueksi.