Omaishoitaja ja Kelan hoitotuki.

Anonyymi

Kertoisiko joku, kummalle kuuluu Kelan myöntämä korotettu hoitotuki. Kuuluuko se hoidettavan käyttöön vai saako omaishoitaja nostaa sen hoidettavan tililtä ja käyttää hoidettavan hyödyksi?

Meillä on kiistaa tästä. Omaishoidon tukeni on komisen sataa eikä sillä elä eikä elätä hoidettavaa. Hoidettava ei anna eläkettään edes omien tarpeittensa kustantamiseen vaan hänellä on käsitys, että omaishoidontuki on tarkoitettu hänen hyvinvointiinsa.
Valtakirjaa hän ei anna pankki/apteekki ym. henkilökohtaisiin asioihinsa. Hän ei ymmärrä omaa tilannettaan vaan pitää täysin kiinni tässäkin asiassa itsemääräämisoikeudestaan.
Tilanne on aika hankala ja jokapäiväinen riita, millä ruoka ja lääkkeet ostetaan kaupasta.
Minusta hän saa eläkkeen sitä varten, että elää sillä ja kustantaa oman elämisensä eläkkeellään.
Mutta miten tosiaankin on kelan maksaman hoitotuen laita. Kummalle kuuluu, vaikka se maksetaan hoidettavan tilille?

8

1469

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mielestäni hoitotuki on tarkoitettu hoidettavan elinkustannuksiin.

    • Anonyymi

      Kyllä hoitotuki on tarkoitettu hoidettavan kuluihin.
      Mulla oli aikanaan sama tilanne, jatkuva vääntö asiasta.
      Ja pienestä omaishoidontuesta samoin. Minä ymmärsin asian niin, että om.hoid.tuki oli minun vähäistä palkkaani. Hyvä ettei vaatinut niitä muutamia satasia itselleen. Kun eivät ymmärtänyt, jatkuvaa kiistaa oli.
      Ei kai om.hoitajaa voi pakottaa elättämäänkin vielä hoidettava. Kun hoitaa ilmaiseksi ja on "vankina" omassa kodissaan.
      Voimia, voimia💕💕

    • Anonyymi

      Hoito vastuu siirtyy, tällä asenteella hoidin vanhenpani.

      Noista byrokraattista asioista en tiedä. Toivottavasti pääset selvyyteen.

      Samoin voimia,voimia.

    • Anonyymi

      Hoitotuki kuuluu tietenkin sille, jolle se on myönnetty. Se on tarkoitettu saajan hoidon kustannuksiin. Minun mielestäni saajan pitäisi sillä maksaa hoidostaan esim. omaishoitajalle, jolle kuuluu myös omaishoidon tuki.

      Hoidettava saa yleensä myös eläkettä. Sillä hänen kuuluu maksaa elämisensä, siis asuminen, ruoka, vaatteet, puhtaus, terveydenhoito jne. Hoitotuella maksetaan sairauden hoidosta johtuvia kuluja, se on tuen tarkoitus.

      Kun on kyse puolisoista, puolisoilla on myös elatusvelvollisuus toinen toisensa suhteen. Silloin on hankala mennä sanomaan ulkopuolelta, mitä kumpikin maksaa. Hoidettava, jolla on tuloja, ei voi kohtuudella vaatia toiselta, siis hoitajalta, että tämä maksaa hänen elämänsä ja tarpeensa. Pikemminkin näkisin, että hoidettavan kuuluu maksaa hoitajalle kaikki tämän tarpeet, ja omat kulunsa tietysti.

      Mutta kunnon perheessä kaikki on käytännössä yhteistä, ei ole minun rahoja ja sinun rahoja, jos yhdessä eletään yhteistä elämää.

      • Anonyymi

        Ei voida luokitella perheitä huonoihin tai kunnon perheisiin.
        Esimerkiksi muistisairaus on sairaus joka muuttaa ihmisen persoonaa.
        Tiedän monta vanhempaakin pariskuntaa joilla on molemmilla puolisoilla omat rahat sekä omaa omaisuutta. Se on nykyään avioliitossa mahdollista. Eikä nämäkään perheet ole huonoja perheitä.
        Ennen avioliitossa nainen hoiti kodin ja mies toi ruuan pöytään ja rahat elämiseen.

        Minusta Kelan hoitotyesta pitäisi maksaa hoidettavan kustannuksia, samoin hänen eläkkeensä on tarkoitettu elämiseen, eikä kartuttamaan pankkitiliä joka aikanaan jaetaan perillisille.
        Omaishoidontuki on tarkoitettu hoitajan palkaksi, ei hoidettavan menoihin.
        Pystyisikö sosiaalipuolen ihmiset auttamaan asiassa, että omaishoitaja saisi edes hoidettavan osuuden kuluista hoidettavan eläkkeestä.


      • Anonyymi

        Meillä hoidettava antaa kuluihin rahaa mitä minulta menee hoitaessani hoidettavan asioita.
        Matkat on pitkiä syrjäseudulta keskuksiin missä kaikki palvelut on.
        Maksaa kaikki muutkin kulunsa ja antaa vähän ylimääräistäkin minulle palkaksi.
        Rahasta ei ole vääntämistä mikä kuluu kenenkin kustantaa.

        Omaishoidon tukeen tarvittaisiin pikaisesti reipas korotus, ei tämä voi näin enää jatkua. Mutta kuka tai mikä taho asian nostaisi esiin?


    • Anonyymi

      Meillä hoidettava maksoi kaiken, niin omat kulunsa kuin myös hoitajan kulut. Olimme aviopuolisot, eikä minulla ollut mitään omia tuloja mistään, sillä olin joutunut lopettamaan ansiotyön puolison hoidon takia. Rahasta ei onneksi tarvinnut kiistellä missään kohdassa.

      En saanut omaishoidon tukea eikä hoidettava puolisoni saanut hoitotukea. Hoidettavan eläkkeellä elimme molemmat, hoidettavan kuoltua sain leskeneläkkeen ja myöhemmin sitten lisäksi oman ansioeläkkeen vanhuuttani.

      Omaishoitajuuden aika oli vaikeaa, erittäin vaikeaa, melkein mahdottoman vaikeaa, vaikka rahasta ei tarvinnutkaan riidellä.

    • Anonyymi

      Hoitotuki on tarkoitettu korvaamaan sairaudesta johtuvia isoja kuluja. Eihän sitä edes saa, ellei ole sellaista sairautta, josta on paljon kuluja. Omaisuus ja tulot ei vaikuta hoitotuen saamiseen, vain sairauden hoito. Lääkärintodistus tarvitaan.

      Omaishoidon tuki on palkkaa omaishoitajalle. Kaikki omaishoitajat eivät ole hoidettavan puolisoita, lapsia tai vanhempia. Kannattaa katsoa eteensä, ettei ole sitten puilla paljailla, kun omaishoidon tuki loppuu. Sellaisia naisia on, jotka ovat hyvän hyvyyttään hoitaneet miestä, käyttäneet kaikki varansa ja tulonsa miehen hyväksi ja jääneet täysin tyhjän päälle, kun hoito on loppunut. Ei oltu vihitty pari ja niin miehen lapset ovat yksin perineet isänsä omaisuuden ja rahat, hoitaja on saanut lähteä matkoihinsa ja on jäänyt nuolemaan näppejään. Julma tilanne. Varokaa!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      67
      1232
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      901
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      335
      695
    4. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      661
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      638
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      636
    7. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      101
      625
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      605
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      592
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      574
    Aihe