#FINPAUSEN -hankkeen kautta voi kokeilla asumista & työntekoa Suomessa
Suomen matkailussa on eletty viime vuosina vilkasta kasvun aikaa. Työ- ja elinkeinoministeriön uusi vastaisku Suomea vaivaavaan työvoimapulaan on ruotsinsuomalaisten houkutteleminen Suomeen kausitöihin.
Työntekijöitä Ruotsista kosiskelevan Finnpausen-hankkeen projektipäällikkö Helena Ylisirniö sanoo, että ruotsinsuomalaisissa nähdään suuri mahdollisuus. Ylisirniö korostaa, että kysyntää tekijöistä on paitsi sesongeistaan tutuissa matkailussa ja maataloudessa myös muilla toimialoilla.
– Vaikka työttömiä on Suomessa omasta takaa, pula osaajista on useilla toimialoilla kova, Ylisirniö toteaa.
Esimerkiksi saaristomatkailua tarjoavissa yrityksissä kielitaidosta olisi valtavasti hyötyä.
– Etenemme avoimin mielin. Emme hae ensisijaisesti tietyn koulutuksen omaavia ihmisiä, vaan kykeneviä, aktiivisia ja kielitaitoisia ihmisiä eli samaa kohderyhmää, jota työelämään ylipäätään kaivataan , Ylisirniö sanoo.
Suur-Tukholman alueella rekrytointitoimet aloitetaan syksyllä
Finnpausen-hankkeen ensimmäiset kampanjat Suur-Tukholman alueella on tarkoitus käynnistää jo tulevana syksynä, kertoo Ylisirniö.
– Ajatuksena on järjestää muun muassa kauppakeskustapahtumia Västeråsin ja Eskilstunan alueella.
Työvoimaa kosiskelevan Finnpausen-hankkeen vetäjä Kai Latvalehto uskoo, että kiinnostus ruotsinsuomalaisten keskuudessa on suurta. Hänen mukaansa lukuisat ruotsinsuomalaiset ovat jo kyselleet, mihin he voisivat tulla työskentelemään tai viettämään aikaa Suomessa.
– Kausiluonteinen työ tarjoaa hienon mahdollisuuden omien juurten ja identiteetin löytämiseen, Latvalehto perustelee.
Monilla ruotsinsuomalaisilla omat henkilökohtaiset suhteet Suomeen voivat olla jo hyvinkin niukat, koska he ovat eläneet koko elämänsä Ruotsissa. Latvalehdon mukaan monilla on kuitenkin voimakas kiinnostus ja tunne Suomea kohtaan. Latvalehdon omakin tausta on Ruotsissa. Hän muutti vanhempiensa kanssa Suomeen 13-vuotiaana.
Latvalehto on myös perustamassa ruotsinsuomalaista kulttuurilähetystöä Ouluun.
– Tarkoituksena on tarjota ruotsinsuomalaisille kulttuurialan toimijoille mahdollisuus vierailla ja työskennellä pohjoisessa Suomessa ja toimia näin sillanrakentajina maiden välillä, Latvalehto sanoo.
Lue koko uutisjuttu täältä:
https://yle.fi/uutiset/3-10879142
Finnpausen-hanke ruotsinsuomalaisille
3
242
Vastaukset 3
- Anonyymi
Anteeksi epäselvät ilmaukset. Suomen mediassa on näkynyt hankkeesta nimiä FINPAUSEN ja FINNPAUSEN. En ole oikein varma, kumpi loppujen lopuksi on oikea muoto, mutta ainakin hashtagilla #FINNPAUSEN tulee hieman enemmän osumia, joten veikkaan sitä.
- Anonyymi
Finnpausen-hankkeen nettisivut on avattu. Hanketta on myös esitelty Ruotsissa (mm. Eskilstunassa ja Upsalassa). Seuraava esittely on marraskuun puolivälissä.
Ruotsinsuomalaisilla kirja- ja kulttuurimessuilla voit tavata Finnpausen-hankkeen työntekijää. Messut järjestetään 16.-17.11.2019 Tukholmassa (Finlandsinstitutet, Snickarbacken 4).
https://www.finnpausen.se/
http://www.finlandsinstitutet.se/sv/events/sverigefinska-bok-och-kulturmassan-8/ - Anonyymi
Finnpausen -projektista kerrottiin myös Sisuradiossa:
https://sverigesradio.se/sida/artikel.aspx?programid=185&artikel=7299073
Suomalaisille matkailuyrittäjille on jaettu mm. tällaista esitettä:
https://www.te-palvelut.fi/te/fi/pdf/esitteet/finnpausen.pdf
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1381520- 1481081
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät69936Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi271767- 68733
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.56723- 37619
Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"
Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi7581Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33561- 60557