W10 jääne ja perustuu 1990 lubun tekniikaan.
Microsoftilla on tarve saa uusi nykypäivän teknologian os.
Siis laitteen kuin laitteen päällä toimiva älykäs ohjelmisto, jonka ominaisuudet täydentäisivät ihmisen ajatusmaailmaa ja tarpeita luontevasti, ennakoivasti sekä ennen kaikkea luotettavasti.
Ja mietitään heti seuraavaksi nykyistä Windows kymppiä ja sitä, kuinka lähelle se pääseekään tuota, ainakin toistaiseksi kuvitteellista ideaalia.
Nämä kaksi vastakohtaa ja niiden sietämätön kiusallisuus ovat ilmeisesti myös Microsoftin tiedossa.
YHTIÖ PALJASTI Computex-messujen yhteydessä näkemyksiään niin sanotusta seuraavan sukupolven käyttöjärjestelmästä, joka on jo tavalla tai toisella työn alla. Asiasta mainitaan ohimennen virallisessa blogissa.
Seuraavassa muutamia Microsoftin itsensä painottamia kulmakiviä:
Uusi käyttöjärjestelmä päivittyy huomaamattomasti taustalla ja ilman laitteen uudelleenkäynnistämisen pakkoa.
Samalla se on tietoturvaltaan tiiviimpi, koska käyttöjärjestelmä eriytetään ohjelmista ja niihin liittyvistä operaatioista omaksi suljetuksi tilakseen, johon sovellukset eivät pääse vaikuttamaan.
LISÄKSI KAIKKI mahdolliset laitteet ovat aina tietoisia toisistaan, minkä vuoksi ne voivat muun muassa jatkaa tai jakaa verkkoyhteyttä niin, ettei katvealueita pääse syntymään.
Kokonaisuuden hallintaan voisi käyttää perinteisten laitteiden lisäksi ääntä, kosketusta ja esimerkiksi katsetta, jotka kaikki toimivat yhtä luontevasti tilanteesta, laitteeesta tai ohjelmasta riippumatta.
Ja kun mukaan lisätään vielä pakolliset pilvipalvelut ja tekoälyn mukanaan tuomat ennakoiva toiminnallisuus, tulevaisuuden käyttöjärjestelmän keskeisimmät toimintaperiaatteet alkavat olla kasassa.
Utopiaa? Ei se ainakaan kuulosta lainkaan hullummalta.
NYKYINEN WINDOWS voi toki olla tietyiltä lähtökohdiltaan kaukana tavoitteista, mutta Microsoftin visioissa ei kuitenkaan ole mitään sellaista, mikä ei voisi onnistua lähivuosien aikana. Itse asiassa yhtiön näkemykset ovat realistisia, ja osa niistä on toteutettavissa jopa nykyisessä ekosysteemissä – vaan ei kuitenkaan kaikki.
Jatkossa käyttöjärjestelmästä pyritään joka tapauksessa luomaan mahdollisimman modulaarinen, räätälöitävä ja ennen kaikkea selkeä, jotta sitä voisi hyödyntää monilla eri tyyppisillä laitteilla – ei siis suinkaan vain pc-tietokoneilla.
Microsoftin onkin väitetty kehittävän kokonaan uudenlaista projektia jo usean vuoden ajan ja nimenomaan nuo edellä mainitut periaatteet mielessään.
Tuo projekti on muuten totuttu tuntemaan koodinimellä ”Windows Lite”.
SE SAATTAAKIN lopulta olla helpompi tie kuljettavaksi, sillä nykyinen kymppiversio luottaa toimintaperiaatteiltaan osin jo 1990-luvun puolella kehitettyyn runkoon.
Kokonaan uudelle perustalle olisi siis aitoa tarvetta.
Valitettavasti ainoastaan se on tässä vaiheessa varmaa, että visioista päätellen Microsoft on lähinnä tietoinen nykyisen käyttöjärjestelmänsä kipupisteistä.
Vaan mitä yhtiö sitten aikoo tehdä asialle ja kuinka hyvin se lopulta onnistuu, jää kysymysmerkiksi.
TÄYSIN UUSI ja erilainen Windows – tai mikä sen nimeksi sitten lopulta tuleekaan – kun on samaan aikaan sekä kutkuttavan kiinnostava, toiveikas että jäätävän pelottava ajatus.

Vastaukset 12
Vanhimmat
Nää uudet Ms, Google ja Huawei on modulaarisia, joten ne soveltuu laiteeseen kuin laiteeseen,
mm windows core os on avointa koodia.
Sen jälkeen kun Yhdysvallat kielsi Huawein harjoittamasta liiketoimintaa yhdysvaltalaisen yrityksen kanssa, Huawei kertoi, että yritys oli valmistautumassa tällaiseen muutokseen viime vuodesta lähtien ja että sillä on tarpeeksi varastoja liiketoiminnan harjoittamiseen muutaman seuraavan kuukauden ajan.
Yhtiö kertoi myös, että piirisarjojen varaston lisäksi yritys on työskennellyt oman mobiili käyttöjärjestelmänsä lisäksi sovelluskaupan kanssa, joka voi korvata Google Play Kaupan.
Lenovo-konsernin toimitusjohtaja kertoi, että maailman suurin PC-valmistaja ei aio kehittää omaa käyttöjärjestelmäänsä (OS) ja siruja huolimatta kasvavista peloista siitä, että joukko muita kiinalaisia teknologiayrityksiä voi joutua kohtaamaan saman kohtalon kuin Huawei.
Tiedotustilaisuudessa Lenovon toimitusjohtaja Yang Yuanqing sanoi: ”Lenovo ei aio kehittää käyttöjärjestelmiä tai siruja, koska globalisaatio on edelleen väistämätön suuntaus, joten yrityksen ei tarvitse olla erikoistunut kaikkeen. Teemme oman työmme ja teemme sen hyvin. ” Hän lisäsi, että yritys jatkaa yhteistyötä luotettavien kumppaneiden kanssa tarjotakseen käyttäjille parhaat tuotteet.
Lenovon kanta on jyrkässä ristiriidassa Huawein kanssa. Maailman johtava tietoliikennelaitteiden valmistaja sanoi, että se on valmistautunut vuosien ajan selvittämään mahdollisuutta, että se katkaistaan Yhdysvaltain tekniikasta, ja on kehittänyt omaa tekniikkaansa, mukaan lukien piirisarjat ja ohjelmistot.
Kiinalainen DJI , joka on Drone-tekniikan suhteen johtava tuotemerkki maailmassa, sanoi Huawein lisäksi , että se on myös kehittänyt omaa tekniikkaansa vaihtoehtona Yhdysvaltain tekniikalle.
Lenovon toimitusjohtajan kommentti tulee muutaman päivän kuluttua siitä, kun Yhdysvallat lisäsi Huawein kaupan mustalle listalle, joka estää yritystä ostamasta yhdysvaltalaista tekniikkaa. On myös tiedotusvälineitä, jotka väittävät, että luetteloon voitaisiin lisätä myös muita kiinala
isia yrityksiä, koska Yhdysvallat pitää niitä uhkana kansalliselle turvallisuudelle.
Myös Sony on jo pitkän aikaa esitellyt laiteitaan omalla os:llä jo vuosia.
Computex-messuilla Microsft esitteli laitevalmitajille uuden järjestemän raakiletta.
Voi tuota Microsoftin nimeämispolitiikkaa.
Siinä ei ole minkäänlaista selkeää linjaa.
Kammottavin nimihirviö mitä MS on saanut aikaiseksi on kyllä .NET Framework, yhtä tuskaa hakukoneilla hakuunkin.
Totta: https://docs.microsoft.com/en-us/dotnet/standard/net-standard
Ja selvennykseksi:
.NET Standard on se mikä määrittelee mitä löytyy joka paikasta.
.NET Core on se mihin Microsoftilla ollut paukut pitkän aikaa, tämä on sellainen siivottu versio vanhasta sotkusta.
Universal Windows Platformin käyttämä WinRT, on se millä tehdään Windowsin käyttöliittymät natiivisti.
Mutta kuten tuosta voi ymmärtää, se sisältää vähän enemmän kuin se .NET Standard, että jos haluaa tehdä siistin natiivikäyttöliittymän Windowsille niin se tehdään .NET Standardilla ja otetaan siitä UWP:stä niitä välttämättömiä juttuja mitä käyttöliittymän tekeminen tarvitsee.
Tästä myös huomataan se, että vähemmän harmia ja ongelmaa on mitä uudempaa tekniikkaa käyttää, että pitäisi ne vanhat C ja Dsotkut siirtää -> .NET Framework -> UWP niin on vähemmän muutettavaa kun kiillottavat sitä .NET Standard .NET Corea.
Pitkässä juoksussa tuo Xamarin, Mono ja .NET Framework häviävät, ja Unitykin koostuu suuremmalta osin .NET Standardista ja on vain ne laajennokset siinä sitten kuten UWP:ssä ja .NET Coressa. Siitä Xamarinista, Monosta ja .NET Frameworkista on kuitenkin varsin helppoa siirtyä uudempaan kun ne on jo kaikki .NET Standard 2.0:n mukaisia. Ne on kaikki suurelta osin samanlaisia.
Hyvin selkeää ja yksinkertaista...
No ne meni sotkemaan kyllä joo tuon kun alkoi rönsyilemään mutta onhan tuo nykyään nyt siisti paketti tuo .NET Core.
Vanhat sotkut toki on tuettuna pitkälle tulevaisuuteen.
Microsoft aloittanut aikaa sitten uusimistyöt:
https://dotnet.microsoft.com/
https://dotnet.microsoft.com/apps/aspnet/web-apps/blazor
https://code.visualstudio.com/
https://azure.microsoft.com/en-us/services/azure-sphere/
Lisäksi Edge siirtynyt myös käyttämään CEF:iä, mitä Visual Studio Code käyttää:
https://bitbucket.org/chromiumembedded/cef/src/master/
Visual Studio Code käyttää myös NodeJS:ää: https://nodejs.org/en/
Tämä nyt tarkoittaa ihan käytännössä sitä, että nykyään hyvin pienellä vaivalla, kuka tahansa voisi napata vaikka jonkun Debianin pohjaksi mistä rapsii kaiken ylimääräisen pois ja palikoi siihen keskeiset Microsoft tekniikat ja rakentaa sen varaan asioita jos haluaa esimakua seuraavan sukupolven Microsoftin käyttöjärjestelmästä. Toki nämä kaikki saa myös Windowsiin ja Microsoft vähitellen vaihtaa pellin alta osia, kuten vaikka tuon CEF:n siihen Edgeen.
Jaa näköjään WinForms löytyy myös: https://github.com/dotnet/winforms
Tulipa itselläni ensimmäistä kertaa viimeisimmän Windows-päivityksen ohessa tuollainen "poistetaanpa tällainen tärkeä ohjelma"-ongelma. Huomasin päivityksen jälkeen, ettei Windows enää tunnistanut aktiivisuusranneketta (Polar M430), eikä synkannut sitä. Pienen googlailun perusteella selvisi, että aktiivisuusranneke käytti synkronointiin Applen kehittämää Bonjour-palvelua, jota myös mm. iTunes käyttää, ja päivitys oli mennyt poistamaan sen. Onneksi asennuspaketti löytyi Polarin softahakemiston (C:/Program files (x86)/Polar/Bonjour) alta ja sen uudelleenasennus korjasi ongelman.
Ennen ei ole päivityksen kanssa ollut ongelmia, tai ainakaan en ole huomannut että jokin tärkeä softa olisi kadonnut. Päivitys ei myöskään palauttanut Edgeä oletusselaimeksi tai muuta ikävää, joten loppujen lopuksi pääsin aika vähällä vaivalla korjauksissa. Ikävä juttu silti.
Windowsin päivitys osaa poistaa ohjelmia joiden tiedetään aiheuttavan ongelmia päivityksessä tai päivityksen jälkeen.
Olisi nyt kuitenkin kannattanut asentaa se Bonjour sieltä Applen sivuilta, uusinta versiota. Nyt siellä on mahdollisesti joku vanha mikä voi aiheuttaa ongelmia.
Tämä näissä puolivuosittaisissa automaatisissa päivityksissä on se kiva juttu, että se siivoaa noita koneita noista sotkuista mutta kyllä sitä pitäisi ihan itse yrittää siivota niitä eikä pakittaa vanhoihin versioihin.
Windowsin päivitys uuteen versioon voi myös mykistää sotkuohjelmia niin että niitä ei saa henkiin kuin kumoamalla päivityksen, ja sitten on muutama kuukausi aikaa tehdä asialle jotain ennen kuin on pakko päivittää.
W10 siis muinais jäänne 1990 luvulta!