Eläköön Elisa

Eläköön Elisa! Hyvin pyyhkii!

Sain Elisalta aiheettoman laskun palvelusta jonka olen lopettanut jo vuodenvaihteessa.

Nyt olen yrittänyt päivittäin soittaa palvelunumeroon, pisin jonotusaika yli tunnin, pääsemättä silti läpi.

Laskun eräpäivä lähestyy ja muistutus laskusta olisi tehtävä siihen mennessä.
91452
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Vaihda pian pois koko elisa! Kotimaisempi ja edullisempi on esimerkiksi Dna.

Äänestä
  • "Kotimaisempi" on harhaajohtavaa. Ihanteesi mukaan olisi parempi kun denalla työskentelisi vain noin 250 henkilöä ja kortistoon laitettaisiin noin 5000 suomalaista veronmaksajien elätettäväksi. Jos nuo 5000 ei enää ostaisi sinun työnantajasi tuotteita, pääsisit itsekin kortistoon. Samalla kulusi toki pienenevät sosiaalisen suosiosi laskiessa, eli kaverisi kaikkoavat.

    Äänestä

laskuja tulee edelleen-vaikka olen vaihtanut soneralle jo vuoden alusta!elisa on niin sika firma etten voi uskoa!ja kun asiaa yritän selvittää niin asiakas palvelusta vittuillaa vaan ja sanotaan että kyllä kyllä ja joo joo ne on aina oikeassa!vituttaa se että lasku on PAKKO maksaa koska se ei ole edes omalla nimeelläni,vaikka käyttäjä olinkin.VOIN SANOA ETTÄ JOS NÄEN YHDENKIN ELISAN TYÖNTEKIJÄN "KADULLA" NIIN ASIA SELVITETÄÄN SITTEN YHTÄ REILUSTI KUN TE OLETTE MINUA KOHDELLEET!!!

Äänestä
  • Näet meitä päivittäin "kadulla".
    Tule vain reilusti sanomaan mikä painaa mieltä.
    Turhaan täällä itket tyhjiä sanoja.

    Äänestä

  • Elisalainen kirjoitti:

    Näet meitä päivittäin "kadulla".
    Tule vain reilusti sanomaan mikä painaa mieltä.
    Turhaan täällä itket tyhjiä sanoja.

    Eiköhän teidän olisi parasta hoitaa asiat, niin kuin ne kuuluu. Tehkää töitä!

    Äänestä

Juu, mulle kävi samalla tavalla laajakaistan kanssa. Irtisanoin liittymän, muutama kuukausi eteenpäin ja yhtäkkiä rupesi taas tulemaan kk-maksuja vaikka liittymää ei enää ollutkaan ja olin muuttanut toiselle paikkakunnallekin. Laskut silti oli pukattu menemään vanhaan osoitteeseen, josta seurasi se että seuraavaksi tuli perintätoimistolta kirje ihme kyllä siirrettynä uuteen osoitteeseeni. No laitoinpa kunnon reklamaatiot menemään perintätoimistolle karujen sanojen kera, eikä ole sen jälkeen mitään enää kuulunut Elisasta.

Äänestä

Joo, ihanan tuttua. Minäkin irtisanoin entisen adsl-liittymän Elisalle, ja se onnistui muka puhelimitse. Silti päättymisajan jälkeen tuli lasku, ja se meni kaiken lisäksi sitä edelliseen osoitteeseeni, joka ei ole ollut voimassa yli vuoteen. Liittymän voimassaollessa laskut tuli oikeaan osoitteeseen, mutta kun sen irtisanoin eivät enää tienneetkään muka missä asun. Koetin jonottaa sinne lukuisia tunteja, silloin harvoin kun jonoon pääsin. Laitoin monia palautteita netin kautta, että on se huono juttu kun ei ole puhelinoperaattorilla sellaista tekniikkaa käytössä että edes jonoon mahtuu soittajat. Naurettavaa. Ja aivan ala-arvoista palvelua.

No more Elisa. Ja sitten ne vaan jaksaa pyörittää niitä ukkoja niissä mainoksissa, käyttäisivät nekin rahat asiakaspalvelun kehittämiseen. Tosin eipä taida kauaa mennä kun Elisalla ei ole enää asiakkaita.

Äänestä

Mulla eivät saaneet laskuja menemään oikein.
Olin kolmen liittymän haltija. Useista soitoista huolimatta luvattiin korjata mutta koskaan ei mitään tapahtunut. Vaihdoin operaattoria ja 3kk kuluttua rupes tippumaan laskuja jotka oli pakko maksaa. VITUN HIENOA

Äänestä

Olet päässyt, kun vaan tunnin jonotit, meillä jonotettiin kahtana päivänä, kahdella puhelimella yli 3 tuntia, eikä päästy läpi.
No netti on avattu kuukausia sitten, mutta laskuja ei kuulu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


aiheeton lasku kirjoitti:

Eläköön Elisa! Hyvin pyyhkii!

Sain Elisalta aiheettoman laskun palvelusta jonka olen lopettanut jo vuodenvaihteessa.

Nyt olen yrittänyt päivittäin soittaa palvelunumeroon, pisin jonotusaika yli tunnin, pääsemättä silti läpi.

Laskun eräpäivä lähestyy ja muistutus laskusta olisi tehtävä siihen mennessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu