RIPPIKOULUSTA?

Voiko rippikoulun käydä henkilö joka ei kuuluu kirkkoon ja jonka vanhemmatkaan eivät kuulu? ( jos kyseessä on alaikäinen??
5451
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kyllä voi.

Sen sijaan kirkkoon liittyminen on konfirmaation (se juttu kirkossa rippikoulun jälkeen) ehto ja se vaatii molempien vanhempien luvan ja vieläpä muistaakseni pitää olla 15 vuotta täyttänyt että voi kirkkoon liittyä muuten kuin vanhempien mukana.

Äänestä

Rippikoulun voi käydä myös kirkkoon kuulumaton. Sitten kun rippikoulu on ohi, nuoren on vanhempiensa kanssa päätettävä, liittykö hän kirkkoon vai ei. Liittymiseen tarvitaan vanhempien/huoltajan lupa. Liittymistä seuraa todellakin konfirmaatio, jossa on mm. uskontunnustus. Joskus on käynyt niin, että nuori ei ole halunnut liittyä rippikoulun jälkeen kirkkoon. Hän ollut mukana kirkossa, koska hän itse halusi, mutta hän oli enemmänkin sivustakatsoja, häntä ei konfirmoitu. Papin ja muiden työntekijöiden tulee kuunnella nuoren ajatuksia ja kunnioittaa hänen vakaumustaan. Oikeastaan mikään rippikoulussa ei saisi perustua pakkoon.

Äänestä

suurkiitos tiedoista!!=)

Äänestä

Ei kait kukaan tervejärkinen kirkkoon kuulumaton mene rippikouluun. Ole ylpeä vanhemmistasi jotka eivät kuulu kirkkoon. Ole vielä ylpeämpi jos he ovat ateisteja.
Uskonto on sairasta paskanjauhantaa.

Äänestä

Rippikoulu on kirkon törkeä tapa harrastaa "lasten" aivopesua.
Eikö lasten vanhemmat tajua mitä kusetusta kaikki jumala uskonnot ovat?

Ps. Pyytäkää kirkolta todisteet jumalasta ennen kuin lähetätte lapsenne aivopestäväksi sinne, sillä jumala on pelkkää höpötystä niin kauan kuin toisin todistetaan. Noin 93% maailman tutkijoista ei usko jumalan olemassa oloon.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


silvia kirjoitti:

Voiko rippikoulun käydä henkilö joka ei kuuluu kirkkoon ja jonka vanhemmatkaan eivät kuulu? ( jos kyseessä on alaikäinen??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu