Vinkkejä pienen lapsen kanssa yöjunalla matkustamiseen. Onko jotain tärkeätä huomioitavaa?
Mahtuvatko vaunut hyvin nukkumavaunuun?
Mahtuvatko vaunut hyvin nukkumavaunuun?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Pienen lapsen kanssa matkustaminen onnistuu hienosti. Meillä ainakin molemmat lapset ovat innoissaan junamatkasta ja nukkuneet hyvin.
Ihan pienenä vauvana, meillä oli vaunun "koppa" lattialla ja jossain vaiheessa tehtiin vauvalle oma peti lattialle(makuupussista , peitoista). Lisätyynyjä/peittoja voi kysellä konnarilta.
Mutta sitten lapsen ollessa noin 2v, niin huomattiin että on parempi varata lapselle oma paikka, maksaa ainoastaan makuupaikan verran eli 11 eur. Samassa pedissä aikuisen kanssa nukkuminen on sellaista pyörimistä ja potkimista, jolloin aamulla molemmat ovat kiukkuisia.
Matkalipustahan ei tarvitse maksaa, sillä perhelipulla matkustaa yksi samaan talouteen kuuluva 6-16 -vuotias lapsi maksutta istumapaikalla jo yhden aikuisen kanssa. Etu koskee kaukoliikenteen matkoja, ja aikuisella tulee olla täyden hinnan maksava junalippu.
Alle 6-vuotiaathan matkustavat ilmaiseksi, mutta silti olemme ostaneet perhelipun (hinta sama), jolloin voi varata myös istumapaikat molemmille alle 6v lapsille , jos ollaan menty päivävaunussa.
Tavaraa on tietysti aina paljon mukana, joten jos mahdollista niin vaunut on hyvä jättää konduktöörin vaunuun. Ja junan vaihdon yhteydessä nykyään pitää itse huolehtia lastenvaunujen vaihdoista.