Kerrompas vielä...

Voisin vielä jakaa teidän kanssa isäni kokemuksia. En malttanut olla kirjoittamatta :)
kerrompas ensin siitä kun isäni oli joskus kauan kauan sitten ollut käymässä yhden ystävänsä luona. Isä oli silloin ollut yksin eteisen tuntumassa kun hän näki sinisen naisen ilmestyvän. Nainen oli läpikuultava ja pieni kokoinen. Isäni kertoi että hän ei ollut voinut puhua ollenkaan...he olivat ikäänkuin kommunikoineet ajtuksin. Isä oli vain ajatellut kokoajan että mene pois ja sitten se oli hävinnyt. Se oli ensimmäinen kerta kun isäni näki aaveen ja kertoi säikähtäneensä sen verran että oli vaan toivonut sen poistuvan.
Vajaat nelisen vuotta sitten isäni oli naisystävänsä luona Torniossa. Naisystävä oli jo aiemmin maininnut että siinä talossa kummittelee. Hän kertoi usein nähneensä huppupäisiä kulkijoita. Isäni oli naisystävänsä kanssa makuhuoneessa jutustelemassa (Asunnossa ei ollut muita kun naisen kaksi lasta jotka olivat jo nukkumassa) kun yhtäkkiä isäni selän takaa oli kuulunut miehen ääntä. isäni kuvaili sitä näin. Puhe oli erittäin nopeaa eikä siitä saanut mitään selvää. Se tuli ikäänkuin jostakin putkesta tai kaivosta. En nyt muista kauan sitä puhetta oli kuulunut...
Olen kuullut että siinä talossa olisi tapahtunut selvittämätön henkirikos...ehkä henki halusi apua.
Kolmannella kerralla isäni oli nähnyt unta kuolleesta äidistään ja sitten herännyt kesken unen. Isä kertoi nähneensä käden sängyllään joka oli hyvin nopeasti sitten kadonnut...
221910
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

yöunet,,huhhuh.

Äänestä

Tuolla http://www.henkientalo.com - sivustolla, siellä varmaan kaipailtaisiin tämän tyyppisiä kirjoituksia.

Toisaalta, voihan niitä täälläkin lukea. Kunhan vaan tuli mieleen, kun Henkien Talossakin tulee pyörähdettyä aina välillä.

Äänestä

Tuosta äänestä vielä: kuuliko isäsi tuota puhetta myöhemmin ja millaisella äänensävyllä puhuja puhui?
Ja asusteleeko isäsi vielä tuossa samassa talossa ja vielä noista huppupäisistä hahmoista: minkä värisiä ne ovat, eli ovatko ne vaaleita lpikuultavia ym.

-Orson-

Äänestä
  • Aloittaja

    Mun piti isältä ihan kysästä kun en muista itse tarkkaan.
    Se ääni kuului vain yhden kerran ja se oli vihaisen kuuloinen. Mutta siitä ei saanut mitään selvää kun se puhe tuli niin nopeasti...
    Ei mun isä asu siellä enään. Se naisystäväkin kuoli siihen taloon.
    Huppupäiset hahmot oli tummia ja hieman läpikuultavia. Selkeitä kuitenkin...

    Äänestä

minä olen kuullut puhetta ja nähnyt hieman fyysisempiäkin ilmentymiä:D on ne juu aika hurjia kun yhtäkkiä kuulee jotain puhetta mutta taitoahan se vaatii ymmärtää sitä..

Äänestä
  • On luonnollista kuulla puhetta. Sitä ei kiellä kukaan. Mutta puheen lähde ei ole ihmisen ulkopuolella. Meillä jokaisella nyt vaan on sellainen koneisto, että esimerkiksi kuulemme selvästi, kun poismennyt ja kaivattu läheinen puhuu meille terveisensä kaipauksemme keskellä. Se rauhoittaa.

    Äänestä

  • Ihminen kirjoitti:

    On luonnollista kuulla puhetta. Sitä ei kiellä kukaan. Mutta puheen lähde ei ole ihmisen ulkopuolella. Meillä jokaisella nyt vaan on sellainen koneisto, että esimerkiksi kuulemme selvästi, kun poismennyt ja kaivattu läheinen puhuu meille terveisensä kaipauksemme keskellä. Se rauhoittaa.

    kyse ei ollut minkään sorttisesta kaipuusta:P

    ja jos sanoisin että kuulen myös askelia ja kun ne pysähtyivät lemmikkini kohdalle se säikähti.

    ja valot oli kyllä päällä.

    mutta lienee sinulle turha jauhaa tätä..

    keksippä tuolle luonnollinen selitys?!;P

    kun eläimet näkee toisinaan mitä ihmiset ei.

    Äänestä

Neitosen kertomiin tapahtumiin, vaikka täällä epäilijöitäkin riittää... Minä olen aina ollut kiinnostunut paranormaaleista ilmiöistä, vaikka en sellaisia ole itse kokenutkaan, lähipiirissäni on kuitenkin henkilöitä, jotka niitä ovat kokeneet ja heidän sanaansa voi luottaa, jos he kertovat nähneensä kuolleen lähisukulaisensa istumassa tuolilla tai kuulleen askelia tms. Kerro Neitonen lisää, haluan kuulla/lukea!

Äänestä
  • Aloittaja

    Yllättävän monilla ihmisillä on kokemusta yliluonnollisesta. Minulla itsellä tietenkin nämä mitä olen kertonut ja monilla tutuillani ja puolitutuilla on omat tarinansa. (Ehkä kirjoitan niistäkin vielä myöhemmin) En jaksa uskoa että kaikilla olisi niin vilkas mielikuvitus että ne niitä omasta nupista keksisivät.
    Kyllä meidän maallisten tallaajien lisäksi on muutakin olemassa. Mitä ne sitten tarkalleen on...selviää varmasti vasta kuoleman hetkellä.
    Kiva kuulla että haluaisit lukea lisää juttujani. Omat kokemukseni olen kuitenkin jo kirjottanut ja isäni kokemukset pitkälti myös.
    Voisin kuitenkin yhden tuoreen jutun teille vielä kertoa. Veljeni kävi eilen meillä kylässä ja kertoi minulle tämän. Ne ovat vasta muuttaneet uuteen asuntoon perheensä kanssa. Tyttöystävä oli jo nukahtanut ja veljeni ei saanut unta. Sitten yhtäkkiä tuntui kuin joku olisi kutitellut hänen jalkapohjia...
    Veljeni on vähän epäileväinen kaikkea yliluonnollista kohtaan mutta minua se jäi mietityttämään...
    Mielenkiinnolla jään odottelemaan kuuluuko vielä muitakin juttuja heidän uudesta asunnostaan... :)

    Äänestä

  • old_profile_21870 kirjoitti:

    itsellesi neitonen kun olet monipuolisesti täällä tarinoinut, vähän hiljaista olisi muuten ollutkin. Minä olen nauttinut jutuistasi, jopa vielä enemmän keskusteluista joita ne ovat herättäneet ja olen kyllä sinun ihailijasi, itselläni olisi taitanut mennä jo sisu kaulaan kaikista epäilyistä joita sinua kohtaan on osoitettu. Minunkin tutuilleni on sattunut useita erikoisia tapahtumia, mutta meidän molempien tapauksessa se on ihan ymmärrettävää, ystäväpiirimmehän jo tietää kiinnostuksemme kohteet... Itse olen jo vuosien ajan kysynyt kohtaamiltani ihmisiltä mikä on oudoin asia joka heille on tapahtunut, (suosittelen välttämään sanoja yliluonnollinen tai kummittelu) ja sieltähän niitä tarinoita on tihkunut, jännää miten ihmiset selittävät asioita hyvinkin ontuvasti "loogisesti" kun yliluonnollinen "selitys" olisi joissain tapauksissa jopa uskottavampi, he kun kerta kaikkiaan vaan eivät usko moiseen.

    Äänestä

  • Aloittaja

    kukkumaija kirjoitti:

    Tuopas oli kivaa palautetta. Se sai ihan hymyn huulilleni :) Kiitos vaan!
    Jostakin syystä tämä "toinen maailma" on kiehtonut mua aina. Olen puhunut siitä paljon ystävillenikin ja tentannut kaikki heidänkin kokemukset. Paljon on sellaista mitä ei vaan pysty järjellä selittämään... :)
    Ei mua hirveemmin haittaa nuo epäilijät. Niitähän aina varmasti riittää. Ja se on ymmärrettävää että tällasia tarinoita on vaikea uskoa sellasen ihmisen jolla ei itsellään ole kokemusta mistään vastaavasta...

    saa aina jättää omaan arvoonsa ;-D, vaikka minulle itselleni ei ole koskaan tapahtunut mitään vastaavaa, kuin sinulle, en silti epäile hetkeäkään tarinoitasi, kuten tuolla jo aiemminkin kirjoitin ilman tätä nickiäni... Tosiaan, lähipiirissäni on kyllä sellaisia henkilöitä, joille on kuolleet sukulaiset näyttäytyneet useaan otteeseen, esim. anoppini veli oli kuollut ja koska tämä oli poikamies, sisarukset tappelivat "perinnöstä". Anoppini sivusta seuranneena sanoi nähneensä veljensä seisomassa pihasaunan ovella ja nauraneen toisten touhuille. Jälkeenpäin menimme anoppini toisen veljen syntymäpäiville tähän samaiseen taloon (oli ostanut sen), sanoi mieheni sisko, että kun hän meni sisään tupaan, hän näki mammavainaansa istuvan vakiopaikallaan tuolilla ikkunan vieressä. Tuossa talossa on myös kuulunut askelia, kun joku on kiivennyt yläkertaan rappuja, vaikka ketään ei ole näkynyt. Vaikka itse en ole näitä kokenut, en silti hetkeäkään epäile niiden todenpitävyyttä. Kirjoittele rohkeasti jatkossakin kokemuksiasi! :-)

    Äänestä

  • Aloittaja

    TheSpirit kirjoitti:

    Kiitos sinullekkin :)
    Se on kyllä jännä juttu että vaikka itselle ei olisikaan tapahtunut mitään selittämätöntä niin varmasti kaikilla on joku tuttu jolle on! Luulisi että siinä on epäilijöillekkin miettimistä...

    .. puhut kuomaseni, ja peräänkuulutankin rohkeutta kertoa myös toisten kokemuksia, antakaa tulla vaan, yksityiskohtia tietysti voi olla hankalaa alkaa "ruotimaan" mikäli ei ole ensikäden tietoa tapauksesta mutta kun reilusti aloittaa tarinan tiedolla, ettei kyseessä ole omakohtainen kokemus, niin eiköhän sen lukijatkin huomioi.

    Äänestä

  • TheSpirit kirjoitti:

    saa aina jättää omaan arvoonsa ;-D, vaikka minulle itselleni ei ole koskaan tapahtunut mitään vastaavaa, kuin sinulle, en silti epäile hetkeäkään tarinoitasi, kuten tuolla jo aiemminkin kirjoitin ilman tätä nickiäni... Tosiaan, lähipiirissäni on kyllä sellaisia henkilöitä, joille on kuolleet sukulaiset näyttäytyneet useaan otteeseen, esim. anoppini veli oli kuollut ja koska tämä oli poikamies, sisarukset tappelivat "perinnöstä". Anoppini sivusta seuranneena sanoi nähneensä veljensä seisomassa pihasaunan ovella ja nauraneen toisten touhuille. Jälkeenpäin menimme anoppini toisen veljen syntymäpäiville tähän samaiseen taloon (oli ostanut sen), sanoi mieheni sisko, että kun hän meni sisään tupaan, hän näki mammavainaansa istuvan vakiopaikallaan tuolilla ikkunan vieressä. Tuossa talossa on myös kuulunut askelia, kun joku on kiivennyt yläkertaan rappuja, vaikka ketään ei ole näkynyt. Vaikka itse en ole näitä kokenut, en silti hetkeäkään epäile niiden todenpitävyyttä. Kirjoittele rohkeasti jatkossakin kokemuksiasi! :-)

    olisi mielenkiintoista lukea sellaistenkin henkilöiden tarinoita, jotka eivät itse ole kokeneet, mutta joku heidän lähipiiristään on kokenut jotain yliluonnollista.. Tuli muuten mieleeni yksi tapaus, josta en tiedä pitäisikö se laskea yliluonnolliseksi vai ei...? Olin varmastikin joku kymmenvuotias (en muista tarkkaa ikää, tapahtuman kylläkin) näin puiden latvojen tasalla sellaisen valoilmiön, se oli niinkuin valopallo, eikä se liikkunut, se vain "leijui" siinä paikoillaan, oli todella pitkän ajan siinä, silloin oli pimeä ilta, ei ollut kuutamoakaan, joten valoilmiö näkyi todella selkeästi. Sitten se vain katosi, ei lähtenyt liikkumaan eteenpäin, vaan katosi. En vielä tänäpäivänäkään tiedä mikä se oli, en ole kyllä sitä ajatellutkaan, koska tuli nyt vasta taas mieleen, mutta mikäköhän se olisi voinut olla...?

    Äänestä

  • En tiedä uskonko vai en. Näitä lukee ihan mielenkiinnolla. Joillekkin vanhempieni tutuille on myös käynyt jotain ihmeellisiä juttuja.
    Joillekkin noita varmaan käy enemmän ja joillekkin vähemmän. Neitosen jutuista vois kirjoittaa kirjan. Minä ainakin ostaisin :) enkä uskaltaisi nukkua.

    Äänestä

Ettei isällä ole alkomaholi ongelmia?

Äänestä
  • Aloittaja

    No eipäs ole meillä semmosia ongelmia.

    Äänestä

  • näet sinisiä pikku-ukkoja niin miten sun isällä on alkoholi-ongelma..? Menepäs nyt kiltisti takaisin hoitoon!

    Äänestä

  • old_profile_21870 kirjoitti:

    No eipäs ole meillä semmosia ongelmia.

    välitä, täällä on aina tuollaisia provoilijoita ja epäuskoisia, niiden jutut kannattaa jättää omaan arvoonsa, ei ne sitten kauaa jaksa provoilla. Itse tiedät mitä olet kokenut =)

    Äänestä

  • Aloittaja

    TheSpirit kirjoitti:

    välitä, täällä on aina tuollaisia provoilijoita ja epäuskoisia, niiden jutut kannattaa jättää omaan arvoonsa, ei ne sitten kauaa jaksa provoilla. Itse tiedät mitä olet kokenut =)

    Juu...en mää nuista jaksakkaan välittää. Näkee että joillaki on tekemisen puutetta :)
    Ehkä niitä jurppii kun ei itselle tapahdu oikeesti koskaan mitään :)

    Äänestä

  • old_profile_21870 kirjoitti:

    Juu...en mää nuista jaksakkaan välittää. Näkee että joillaki on tekemisen puutetta :)
    Ehkä niitä jurppii kun ei itselle tapahdu oikeesti koskaan mitään :)

    tai sitten ei ole muuta elämää, kuin istua koneen edessä ja koluta keskustelupalstoja joille sitten pääsisi provoilemaan...! X-D

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

old_profile_21870 kirjoitti:

Voisin vielä jakaa teidän kanssa isäni kokemuksia. En malttanut olla kirjoittamatta :)
kerrompas ensin siitä kun isäni oli joskus kauan kauan sitten ollut käymässä yhden ystävänsä luona. Isä oli silloin ollut yksin eteisen tuntumassa kun hän näki sinisen naisen ilmestyvän. Nainen oli läpikuultava ja pieni kokoinen. Isäni kertoi että hän ei ollut voinut puhua ollenkaan...he olivat ikäänkuin kommunikoineet ajtuksin. Isä oli vain ajatellut kokoajan että mene pois ja sitten se oli hävinnyt. Se oli ensimmäinen kerta kun isäni näki aaveen ja kertoi säikähtäneensä sen verran että oli vaan toivonut sen poistuvan.
Vajaat nelisen vuotta sitten isäni oli naisystävänsä luona Torniossa. Naisystävä oli jo aiemmin maininnut että siinä talossa kummittelee. Hän kertoi usein nähneensä huppupäisiä kulkijoita. Isäni oli naisystävänsä kanssa makuhuoneessa jutustelemassa (Asunnossa ei ollut muita kun naisen kaksi lasta jotka olivat jo nukkumassa) kun yhtäkkiä isäni selän takaa oli kuulunut miehen ääntä. isäni kuvaili sitä näin. Puhe oli erittäin nopeaa eikä siitä saanut mitään selvää. Se tuli ikäänkuin jostakin putkesta tai kaivosta. En nyt muista kauan sitä puhetta oli kuulunut...
Olen kuullut että siinä talossa olisi tapahtunut selvittämätön henkirikos...ehkä henki halusi apua.
Kolmannella kerralla isäni oli nähnyt unta kuolleesta äidistään ja sitten herännyt kesken unen. Isä kertoi nähneensä käden sängyllään joka oli hyvin nopeasti sitten kadonnut...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu