Lahden Forum

kohdassa "h&m", joku väitti ettei Lahdessa ole Forumia? Ei sitten kai myöskään Opaalia tai Aleksanteriakaan? Nämä kolme yhdessä kun muodostavat tuon keskustan ison kauppakeskuksen nimeltä TRIO. Ei voi olla huomaamatta, jos sielläpäin liikkuu. Ja Trio Forumin seinässä lukee ihan tarpeeksi isoilla kirjaimilla TRIO Forum. Aleksanteri ja Forum ovat olleet siinä jo piiitkään ja Opaali rempattiin siihen väliin yhteyskulkureitteineen.
Vanhaa välillä väsyttää nämä uuslahtelaiset, jotka ei edes tiedä Carrols'in rundia.
82017
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Tosin kun viimeksi kävin Lahdessa, niin siinä kohti oli vain siniharmaa lankkuaita. Ja reunanpalstalla oli punaisia lautahökkeleitä.

Äänestä

Legendaarinen Carrolsin rundi... Tai ehkä on vain aika kullannut muistot. Siellä tuli oltua kesät talvet ja välillä oli niin tungosta ja tuttuja, että illan aikana hyvä jos kerran ehti rundin kiertää. Missä ne nuoret nykyään aikaansa viettää? Ennen oli Club16 ja Carrolsin kulma, mitä nykyään alaikäisille on?

Äänestä
  • POLIISI sanoi kerran että ennen oli sentään helppoa kun nuoret löytyi aina samasta paikasta-rundilta-mutta nykyään nuoret ovat hajaantuneet ympäri lahtea koteihin ja lähiöihin.

    Äänestä

  • RUNDILAINEN kirjoitti:

    POLIISI sanoi kerran että ennen oli sentään helppoa kun nuoret löytyi aina samasta paikasta-rundilta-mutta nykyään nuoret ovat hajaantuneet ympäri lahtea koteihin ja lähiöihin.

    No onneksi olin nuori rundin aikoihin. Kodeissa ja lähiöissä lienee vaikeampi tutustua uusiin ihmisiin kun siellä rundilla, jonne tuli porukkaa ympäri kaupunkia. Ja tuskin sitä tunnelmaa muualta löytyy.

    Äänestä

  • Sari kirjoitti:

    kesäaikaan teinit hengaavat kariksessa, niinkuin ehkä tiedätkin. Talvella on ankeempaa, mut Lanuaukio ja Hesen kulmat näyttäs olevan aika suosittuja tapaamispaikkoja.. Mun aikana tavattiin "Hakkiksella", kunnes jengi alkoi pyöriä Kariksessa.

    Äänestä

Trioon kuuluu myös hansa.. joka ei siis ole pelkkä hansa vaan trio hansa.

Äänestä
  • miten olisin koskaan tullut toimeen ilman tuota tietoa!!!itse tahdon lisätä tähän vieläpä sen että muistaako kukaan niitä vanhoja hyviä aikoja kun vielä pyörimme ratikan mäellä?voi niitä aikoja!vieläköhän nuoret käy siellä dokuilemassa?

    Äänestä

  • tietopankki kirjoitti:

    miten olisin koskaan tullut toimeen ilman tuota tietoa!!!itse tahdon lisätä tähän vieläpä sen että muistaako kukaan niitä vanhoja hyviä aikoja kun vielä pyörimme ratikan mäellä?voi niitä aikoja!vieläköhän nuoret käy siellä dokuilemassa?

    Kukaan ei taida muistaa elämää ennen Trioa ja Carrolsia.

    Sitä ennen oli KOPin aula.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Lahti 32v kirjoitti:

kohdassa "h&m", joku väitti ettei Lahdessa ole Forumia? Ei sitten kai myöskään Opaalia tai Aleksanteriakaan? Nämä kolme yhdessä kun muodostavat tuon keskustan ison kauppakeskuksen nimeltä TRIO. Ei voi olla huomaamatta, jos sielläpäin liikkuu. Ja Trio Forumin seinässä lukee ihan tarpeeksi isoilla kirjaimilla TRIO Forum. Aleksanteri ja Forum ovat olleet siinä jo piiitkään ja Opaali rempattiin siihen väliin yhteyskulkureitteineen.
Vanhaa välillä väsyttää nämä uuslahtelaiset, jotka ei edes tiedä Carrols'in rundia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu