”Ongelma – meidän kaikkien yhteinen ongelma – on aina vaan se, että päivystykseen hakeutuu niin täällä kuin muuallakin myös niitä, joiden vaivat eivät akuuttia hoitoa välttämättä vaadi. Siitähän seuraa jonoja, hoitoon pääsyn hidastumista ja pahaa mieltä.”
Olemme kovasti pahoillamme, että olemme käyneet ensiapua ruuhkauttamassa murtuneen nilkan, katkenneiden nivelsiteiden, paikaltaan pois luiskahtaneen selän välilevyn sekä ison aivokasvaimen aiheuttaneiden oireiden vuoksi. Toki te ette missään näissä tapauksessa ymmärtäneet, mistä kyse oli ja lähetitte jatkohoidotta kotiin. Seuraukset näistä kärsitty, ette taida oppia kuin viemällä asiat hoitovirheinä eteenpäin.
Päivystykseen hakeutumisesta uudet ohjeet
6
75
Vastaukset
- Anonyymi
Samantapaisia kokemuksia Hämeenlinnassa. Vastaanottossa on hoitaja, tai hoitaja-harjoittelija ja yleensä jossakin lähistöllä tukena on kokeneempi hoitaja, jonka he saavat kutsuttua tarvittaessa paikalle. Lääkäri on myös harjoittelija (opiskelija). Jos tarvitaan kokeneempi paikalle, niin häntä saa odottaa jopa tunteja, koska hän on kiireinen ja hoitaa tällä hetkellä muita potilaita sairaalan puolella.
Yli puolessa kerroista on minut käännytetty kotiin, mutta en ole toki lähtenyt. Lääkäri kuitenkin on todennut, että käyntini on ollut asianmukainen ja välittömästi toimenpiteitä vaativaa, kuten silmämunaan uponnut puutikku sekä muut kivuliaat vaivat.
Lapset pääsevät yleensä Hämeenlinnassa ohi muiden, oli syy sitten mikä tahansa. Itse tuodessani lapseni tikattavaksi jouduimme odottamaan toista tuntia, koska tikkaushuone oli varattu. Tuona aikana vähemmän kiireisiä potilaita marssi meidän ohi vastaanottohuoneeseen. En ymmärrä miksi tikkien laittoon tarvitaan jokin tietty huone. Eiköhän tarvittavat toimenpiteet voida tehdä missä tahansa vastaanottohuoneessa. - Anonyymi
”Ongelma – meidän kaikkien yhteinen ongelma – on aina vaan se, että päivystykseen hakeutuu niin täällä kuin muuallakin myös niitä, joiden vaivat eivät akuuttia hoitoa välttämättä vaadi"
Sanamuoto muutenkin tuossa on vähän outo. Tuohan tarkoittaa sitä että henkilön täytyisi ensin itse tehdä diagnoosi siitä onko kyse jostain vakavasta vai kiireettömästä. Eikö jonkin terveysfirman kannattaisi pitää vastaanottoa keskustassa auki puoleen yöhön? Vai onko jokin hiljainen sopimus, jonka mukaan virka-ajan ulkopuolella on auki vain sairaalan päivystys?
Keskeiset toimijathan toimivat ristiin sekä firmoissa että sairaalassa.- Anonyymi
miksei lääkäreitä laiteta 2 vuorotyöhön, aamu vastaanotto alkaa klo 0600 ja tuurinvaihto 1400 ja iltavuoro kybään normaalisti, jos on kiire jatketaan päivää ihan normaalisti, jo haluaa perjantain vapaaksi voi sitä tehdä sisään aamutuurissa vaikka klo 4 alkaa ja torstaina huomataan ett ä on tehty jo 8h eli perjantainan voi sitten mennä sinne yksityiseen lääkäriasemaan liätyöhön jos se vielä kiinnostaa
- Anonyymi
Tää voi tulla sulle ihan puun takaa, mutta ensiavussa on lääkärit paikalla 24/7. Tekevät siis vähintään kolmessa vuorossa, ehkä jopa viidessä
- Anonyymi
Lapsena kun kaatui polkupyörällä niin laastaria päälle jos oli eikun menoksi.Nykyään ne tuodaan päivystykseen ja otettaan kuvat polvesta.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moni islamilainen maa on jo kieltänyt burkat ja nigabit
mm. Marokko, Tunisia ja Turkki. Miksi he ovat sen tehneet? No perusteet ovat selkeät ja yhteneväiset: turvallisuus, yhte1572849Vain puolet SDP:n kannattajista luottaa puoluejohtoon häirintäkohussa
Ja SDP on ilmoittanut, että ainoa rangaistus häirintään syyllistyneille kansanedustajille on puhuttelu - aina sama. Eli1122226Persujen vaalilupaus oli euron bensa
Nyt puhutaan jo kolmen euron bensasta. Kyseessä on Suomen historian törkein vaalipetos.581890Maataloustuet perittävä korkojen kera takaisin
Yrittäjiltä jotka ovat myyneet tuotantoaan ulkomaille. Veronmaksajan kustantama tuki on tarkoitettu elintarvikkeiden hi431668Kyllä mies pakit kestää
Herranen aina nyt poijat! 😃 Jos pelkäätte pakkeja noin paljon niin hamekangasta hakemaan. Oon ite saanut useammatkin n621567Palomestari sytytti tulipalon Kankaanpäässä
Kankaanpää ei yllätä koskaan. Oukarinkadulla syttyi rivitalossa tulipalo toukokuussa 2024. Nyt sen sytyttäjää syytetään311344Kuka on Farmi Suomi Riiko?
Farmi Suomi -realityssä Riiko Sakkinen on saanut paljon tv-aikaa. Riikon ajatuksia ja toisten nokittelua sekä lopulta pe141301Topi osti Askon
Hieno mies. Pelastaa työpaikkoja. Kiitokset myös emännälleen, joka pitää isännän virkeänä. https://www.is.fi/taloussan661225Vastuuhenkilöt
Ketkä ovat Lapuan Kotiasunnot-yhtiön tili- ja vastuuhenkilöt? Nimet kehiin, julkista tietoa.691189Kastaa ja upottaa on eri sanat
Kastaa ja upottaa on eri sanat ja niillä on eri merkitys. Eikä Jeesusta haudattu upottamalla maahan kaivettuun kuoppaan191922