Viisaita taas löytyy. Ottakaa ensin selvää määräyksistä. Vesikulkuneuvo ammattikäytössä vaatii katsastuksen, joka taas edellyttää, että harmaitavesiä ei laiteta järveen. Tässä lautassa ei tietojen mukaan ole lainkaan jätevesisäiliötä, eli kuinka se on voinut läpäistä katsastusta, vai onko sitä katsastettu lainkaan? Jos sitä myös käytetään maksulliseen majoitukseen, tarvitaan siihenkin omat luvat ja tarkastukset, onko kunnossa? Lisäksi, jos aluksella kuljetaan maksavia asiakkaita tarvitsee aluksen päällikkö lupakirjan tähän, onko olemassa? Aika paljon mietittävää yhden asian tiimoilta, vai?
Saunalautta
Anonyymi
28109
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Voisiko tämä vesikulkuneuvon haltija mahdollisesti vaikka saunottaa muutamia henkilöitä korvauksetta. Lisääntyisi samalla ns. Sysmähenki sekä suvaisevaisuus toisia kohtaan.
Tämä voisi lieventää katkeruutta lautalla saunojia kohtaan, jos ei pidä kokemastaan niin eihän se yksi kerta homoksikaan tee.
Jos itsellä ei jotakin satu olemaan miksi sitä ei saisi jollain toisellakaan olla???
Kannataako sellaisiin asioihin puuttua jos niihin ei kuitenkaan pysty vaikuttamaan mitenkään.
ekaa ei lasketa, toka menee harjotuksen piikkiin ja kolmas on jo tahallista
Ei tarvita edes yhtä kertaa. Meinaaminenkin on jo todiste homppelista.
Juuri näin, loistava vastaus. Varmaan jokainen meistä on kussut uidessa tai muuten järveen. En minä ainakaan laita vehjettäni harmaavesiimuriin.
Syytä kyllä olisi.
Eiköhän tämäkin ole ihan mainos ja myynti esittely ei tästä kannata vetää hernettä nenään lautta häipyy aikanaan !
Siis kaikki turvallisuusmääräykset voidaan yksittäistapauksessa unohtaa, kun tehdään sitä vuokrausta vain harvoin? Vai? Eli kun sitten jotain tapahtuu, niin voidaan vastuista livahtaa. Eihän se näin toimi, hyvää päivää sentään! Kuka voi olla niin vastuuntunnoton, että pyörittää bisnettä ilman tarvittavia lupia ja pätevyyksiä? Kyllä kaikki määräykset ja vaatimukset pitää täyttää asiakkaiden turvallisuuden takaamiseksi. Voi herranjettas sentään teitä pölhöjä.
Täällä kommentoijat ovat syntyneet vasta 80-luvulla tai sen jälkeen, koska teillä on niin onneton kirjoitustaito. Opetelkaa siis edes vähän yhdyssanoja ja muuta kielioppia. Tekstarit taitavat olla suurimpia tuotoksianne kirjallisuuden alalla.
Taas tämä fariseus perää oikein kirjoitusta kyllä nämä asiat ovat näistä kirjoituksista selvinneet ilman ylioppilas lakkiakin !
Älkää arvuutelko kysykää lautan omistajalta mikä on tilanne hassua kirjoitella kun ette tiedä todellista tilannetta eikös siinä lautassa ole banderolli missä on puhelinnumero soittakaa ja kysykää eiköhä se selviä sillä !
Eihän ylioppilas ole edes ammatti ja taitaa olla vähän muutenkin liikaa lukenut tämä oikein kirjoituksen perääjä kun on noin hattuun hurahtanut !
Laitan+tähän+näitä+välimerkkejä+niin+saat+itse+laittaa+mihin+haluat+,,,,,,+......+!!!!!!!+?????+=====+%%%%%%+&&&&&+"""""+#####++------+*****++Riittääkö+?
Ja omistaja vastaa, ettäkaikki kunnossa, eikä silti kukaan tiedä onko näin. Omistaja tulkoon esiin ja kertokoon onko kaikki kunnossa. Siis katssatukset ja myös harmaiden vesien hoito. Ei muuten taida tulla esille.
Onkos se saunalautta leirintä alueen rannassa yleisessä käytössä vai vain esittelyssä kylvetäänkö siellä onko tietoa ?
Mainostetaan risteilyjä ja maksua peritään, kaupallista toimintaa. Piste.
Kyllä se tolla hinnalla mitä siitä pyydetään siellä leirintäalueella pysyy vielä pitkään !
Kummassakin lautassa on banderolli missä kerrotaan mikä sen lautan tarkoitus on ja puhelin numero kysykää sieltä ehkä asia selviää !
Tarkoituksia ja banderolleja voi olla kaikenlaisia, mutta se mihin sitä rohjoa käytetään on eri asia.
Nämä saunalautat ja muut viritelmät kelluvine huviloineen on kyllä varsinaisia neronleimauksia. Tarkoituksena lienee persaukisten mahdollisuus nauttia rannoista ja muka hyötyä niistä bisneksissään. Jos ei ole varaa ostaa tai vuokrata maata mille rakentaa, olisiko vaan paree pysyä sisämaassa. Näitä satiaisia sikiää ympäri maan ja kaikki yritykset menee aina perseelleen. Mutta ei ne vaan usko, yhdistävänä tekijänä lienee tyhmyys.
Onkohan tämä vanhojen asioiden tonkiminen vaaleihin liittyvää mustamaalausta?
Ei oo kun sekoomuksen ylistys.
Huijareita kaikki tyyni. Kovasti markkinoidaan myös Ohrasaaren seikkailupuistoa. Sekin jäi rakentamatta, yllätys yllätys pitää olla lupia ja turvallisuustarkastus. Eihän lauttakaan tarvitse lupia ja tarkastuksia. Sitten kun saunaporukka saa kiikkerän lautan ympäri ja joku hukkuu, keskustellaan leivättömän pöydän ääressä niistä puuttuvista luvista. Kepuhan on ollut kannattamassa kaikenlaista kelluvaa, ei vaan taida ne kavereiden luvat kelvata oikeudessa.
Sysmä jauhaa taas paskaa. Vaali tulossa.
Sysmä jauhaa taas paskaa. Vaali tulossa.
Tällä tavoin kokoomus heittää vaalisontaa.
Tällä tavoin kokoomus heittää vaalisontaa.
Sysmä jauhaa taas paskaa. Vaali tulossa.
Taas kepulilta jäänyt sahtipöhnässä näppäimet jumiin.