joskus varmaan 6 vuotta sitten oli lehdessä juttu että tiedemiehet arvelee olevan yli neljäkymmentä eri ulottuvuutta.
Siis eri kamaa kuin nämä pituus,leveys yms.
Alieneiden oletettiin tulevan jostain näistä ulottuvuuksista.Oli myös puhetta siitä että jos ihminen olisi vaikka vaarassa,laavavirran tiellä tms. Ulottuvuutta vaihtamalla hän pääsisi turvaan.
Sen jälkeen ei ole jutusta kuulunut mitään.
Toinen asia mikä askarruttaa:
Muutamia vuosia sitten löydettiin muutaman kilometrin syvyydestä antarktikselta maanalainen järvi, joka oli muistaakseni 50 tuhatta vuotta vanha, eikä nykyilma ollut sinne päässyt koko aikana.
Silloin arveltiin järvessä elävän bakteereja, mikrobeja ja muita eliöitä.Paikka pyrittiin avaamaan niin ettei vanhentuneeseen ilmaan pääse mitään ulkopuolista ja päinvastoin.
Tästäkään asiasta ei ole kuulunut mitään sen jälkeen.Päästivät perhanat tietty jonkun sarssintapaisen sieltä pihalle.
Muistaako joku muu näitä?

Vastaukset 2
Vanhimmat
Muistaakseni jossain vaiheessa säieteorian kehittelyä olisi ollut puhe noinkin lukuisista ulottuvuuksista, mutta myöhemmin teorian ennustamat ulottuvuudet on tarkennettu yhdeksään.
Voisi ajatella, että meidän fyysinen kehomme on vangittu kolmeen ulottuvuuteemme, mutta ihmisen itse (=tietoisuus, sielu) voisi olla mahdollista tutkia muitakin ulottuvuuksia. Esim ruumiistairtautumiskokemukset ja kaikki astraalihömppä.
http://www.tieteenkuvalehti.com/polopoly.jsp?d=157&a=2370