Sitooko avioliitto

Olen hieman yli nelikymppinen pk.seudulta oleva
mies. Olen chatin kautta tavannut useita naisia
ja heidän kanssaan olen tullut hyvin toimeen.
Nyt kuitenkin on avioliitto karilla ja vaimon
mielestä en ole kelvollinen aviomieheksi.
Miksi kuitenkin kelpaan sitten muille naisille
seurustelukaveriksi. En mielestäni tee mitään
laitonta siinä että, minulla on muitakin ystäviä.
Chattaileehan muutkin aviossa olevat.
Ei kait nyt avioliitto saa olla esteenä vapaa-ajan
tapaamisiin, kait minullakin pitää olla omaakin
aikaa ja se kuinka sitä vietän, ei se kuulu vaimolle.
151809
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

..itseäsi heijastuu kyllä ympärillesikin, kaikissa toimissasi. Eikös avioliitto ole kahden kauppa, siinä joko osataan elää sovussa ja yhdessä kompromisseja tehden tai sitten taistellaan tanner täristen. Ja lopulta voi käydä "kasvoimme erilleen" kauniisti sanottuna.

Ja kuitenkin meillä on vain tämä yksi elämä. Se pitää elää, joko sovussa ympärillä olevien kanssa tai yksin. Kukin tavallaan. Kuitenkaan mikään asia ei ole mustavalkoinen, ei tämäkään. Mutta avioliiton tarkoitus ei ole poissulkea ystävyyssuhteita muiden kanssa.

Terveen itsetunnon omaava sallii parilleen vastakkaiseen sukupuoleen olevia ystävyyssuhteita.

Äänestä

Huh, huh! Jopas oli tekstiä. Minulla on juuri tuollainen aviomies. Hakee Chatista 30 ja 40 naisseuraa. Pyytää heti puh.nron ja sähköpostiosoitteen,mitat, valokuvan ja lähettää omansa ja siitä se näiden naisten "pyöritys" alkaa. Mieheni esiintyy erittäin hurmaavana ja juuri sitä naista haluavana, vaikka muita naisia on pilvin pimein koko ajan myös samanlaisessa pyörityksessä. Mistäkö tiedän. Minulle on tuotu todisteet silmien eteen. Olen esim. saanut sellaisen, miehelleni tarkoitetun sähköpostiviestin eteeni, jossa eräs nainen kertoo saaneensa tyhjiä lupauksia jo 2 v. Viimeisin asia mitä hän oli mieheltäni saanut oli joku sukupuolitauti!!!! Minä olen ollut näistä mieheni jutuista selvillä n. puoli vuotta ja ajatellut tyhmä, että kyllä tämä tästä vielä selviää. Olemme olleet yhdessä 20 v. En haluaisi rikkoa lapsiltamme kotia ja kaikesta huolimatta olen miestäni rakastanut. Ainoa asia mitä häneltä olen pyytänyt on enemmän aikaa kodille ja perheelle ja näiden naisjuttujen lopettamisen, mutta ei, joten nyt on avioero edessä. Sääliksi käy näitä naisia, jotka ovat tähän mieheni pyöritykseen lähteneet mukaan, eivät tiedä, että eivät suinkaan ole ainoita eivätkä tule olemaan. Joillekin mieheni on kertonut, että meidän eromme on ollut jo selvä viime syksynä, mutta paperiasioiden takia asumme vielä yhdessä ja toisille hän on kertonut, että ero on selvä ensi kesänä. No virallisesti ero ei ole vielä silloin selvä, mutta sehän onkin vain mieheni mielipide asiasta. Hän haluaa vapautensa ja muuttaa elämänsä tyystin, joten mikäpä minä olen pidättelemään, jos tuollainen elämä on niin paljon parempaa. Kyllähän jokaisella pitää olla tietynlainen yksityisyys ja omaa aikaa, mutta ei sitä näin pitäisi käyttää. Olen syvästi pettynyt, sillä itse olen ollut täysin uskollinen miehelleni.

Äänestä
  • ..ole kyse ystävyyssuhteesta.

    Ihmeen kauan olet jaksanut yrittää ymmärtää, mutta kuten itsekin sanot, ei ole mukavaa rikkoa kotia lapsilta. Tosin sinä et sitä tehnyt.

    Mietin vain, että mikä olikaan avioliiton perimmäinen tarkoitus?

    Äänestä

  • Jade kirjoitti:

    ..ole kyse ystävyyssuhteesta.

    Ihmeen kauan olet jaksanut yrittää ymmärtää, mutta kuten itsekin sanot, ei ole mukavaa rikkoa kotia lapsilta. Tosin sinä et sitä tehnyt.

    Mietin vain, että mikä olikaan avioliiton perimmäinen tarkoitus?

    Sinä ymmärsit heti, joten kiitos sinulle. Tällaiset viestit lohduttavat. Olen minäkin miettinyt mikä se meidän avioliiton perimmäinen tarkoitus oli, vai oliko sillä edes tarkoitusta. Mies haluaisi liiton, missä ei koskaan ole ikäviä aikoja ja hän kuulemma uskoo vielä sellaisen suhteen löytävänsä, mihin ei milloinkaan tule "arki" kuvioihin mukaan.

    Äänestä

  • Tosi pettynyt kirjoitti:

    Sinä ymmärsit heti, joten kiitos sinulle. Tällaiset viestit lohduttavat. Olen minäkin miettinyt mikä se meidän avioliiton perimmäinen tarkoitus oli, vai oliko sillä edes tarkoitusta. Mies haluaisi liiton, missä ei koskaan ole ikäviä aikoja ja hän kuulemma uskoo vielä sellaisen suhteen löytävänsä, mihin ei milloinkaan tule "arki" kuvioihin mukaan.

    ..mitä osaa itsessään miehesi peilaa näiden suhteidensa avulla tai niiden kautta? Itsetunnon kohotusta?

    Kuitenkin ikävätkin asiat kuuluvat pakollisena osana elämää, niiden kanssa on vain osattava elää. Joitakin (kuten minua) ne ovat auttaneet ymmärtämään, että vaikeuksien kautta sitä on löytävä oman itsensä.

    Äänestä

  • hei lähde *vetämään* tuollaisesta liitosta. muista, että meillä on vain yksi elämä elettävänä. älä tuhlaa sitä tuollaiseen mieheen..
    varmasti pärjäät *katrainesi* kanssa uudessa elämässä.. sillä se loppuelämän onnellisuus on tärkeintä sinulle ja lapsillesi...

    Äänestä

...on tuntenut sinut kauemmin ja tietää millainen olet,on ihan eri asia tuntea mies "omana äijänä" tai muuten vaan.älä ainakaan loukkaa häntä menemällä liian pitkälle tuttavuuksiesi kanssa.....vai oleko jo mennyt?? naiset vaistoaa kyllä tuollaiset asiat.

Äänestä

sinä yleensäkään olet naimisisssa, kun kerran noin ajattelet? En todellakaan haluasi olla vaimosi enkä myöskään tutustua sinuun chatin kautta. Mielestäni olet porsasteleva mies tyypillisimmillään!

Äänestä

Etten paremmin sanoisi.

Mies jo aikuinen, tallustanut siinä roolissa jo parikymmentä vuotta ja pitää täällä hakea vahvistusta moisille aatoksille, häpeä.

Luotan vaimosi arvostelukykyyn, tuo asenne ei varmaankaan ole seuraus huonosti menevästä avioliitosta. Ehkä kääntäen.

Tosin tuo on niin huikea ajatusrakennelma, että taitaa olla jutunjuuren vedätys.

Äänestä
  • Uskomaton ajatusmaailma - todella mutta kun sitä vierestä on seurannu niin uskottava on että tuollaisia on olemassa ja kuinka paljon, sitä ei kukaan tiedä.......

    Äänestä

olet muuten harvinaisen suuri kusipää......
Jos olisin vaimosi olisit ollut pihalla jo pitkään ja paleltunut vapaa-aikanasi....
Elämä satuttaa ja toivon että sinuakin Äijäseni :))

Äänestä

Johan on kaverilla ajatukset. Meinaako tuo sitä että avioliitossakin on jokin työaikalakiin perustuva juttu että, aviovelvollisuudet ovat vain esim. 12 tuntia vuorokaudessa. Ja ruokatunnillakin voi sitten käydä vieraissa kun se ei ole perheaikaa.
Mun kohdallani ex-vaimolla oli samanlaiset ajatukset ja käsitys aviosta. Toivottavasti kohtaatte toisenne jossakin .

Äänestä
  • ajatusta osa-aika avioliitosta ja voisin ottaa kaksi aviopuolisoa :)

    Äänestä

Heips!
No mitä tuohon sanoisi... olen itse samanlainen. Toisaalta minun mieskaverisuhteet eivät kaikki ole seksiin perustuvia kuten ehkä sinulla jos oikein luin rivien välistä? Avioliitossa pitää olla liikkumatilaa,mutta jokin raja kai pitäisi olla. Miettiä hieman miksi haluaa vielä jatkaa sitä avioliittoa vaikka ruoho aidan takana vihreämpää... Näitä olen itse pohtinut ja toivottavasti löydän joskus vastauksen. Aurinkoista kevättä joka tapauksessa:)

Äänestä

Hei..
Mä olen alle kolmekymppinen vaimo ja sun kanssa ihan samaa mieltä=).
Mullakin on suuri halu tutustua uusiin ihmisiin ja saada sitä kautta uusia näkökulmia asioihin.
Miksi pitäisi jumittua siihen omaan kumppaniin?
Tsemppiä sulle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vapaa aviomies kirjoitti:

Olen hieman yli nelikymppinen pk.seudulta oleva
mies. Olen chatin kautta tavannut useita naisia
ja heidän kanssaan olen tullut hyvin toimeen.
Nyt kuitenkin on avioliitto karilla ja vaimon
mielestä en ole kelvollinen aviomieheksi.
Miksi kuitenkin kelpaan sitten muille naisille
seurustelukaveriksi. En mielestäni tee mitään
laitonta siinä että, minulla on muitakin ystäviä.
Chattaileehan muutkin aviossa olevat.
Ei kait nyt avioliitto saa olla esteenä vapaa-ajan
tapaamisiin, kait minullakin pitää olla omaakin
aikaa ja se kuinka sitä vietän, ei se kuulu vaimolle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu